Ei mitään hätää, sanoo Esko Valtaoja


Teksti · words

Tähtitieteilijän mielestä ihmiskunnalla on ainakin miljardi vuotta peliaikaa jäljellä. Hän uskoo, että ihmiset ovat nyt niin viisaita, että selviämme mistä vain.

Jaakko Kahilaniemi Photography

Vuoden 2014 positiivisin turkulainen on saapunut Helsinkiin. Kuuluisa, melkein metrin pituinen parta on kuitenkin kadonnut. Kalju, silmälasit ja ruskeat, ystävälliset silmät näyttävät samoilta kuin kuvissa. Esko Valtaoja katselee taivaalle ja hymyilee.

Munkkiniemenrantaan on kerääntynyt innokkaita ihmisiä seuraamaan auringonpimennystä. Osittaisia auringonpimennyksiä näkyy Suomessa parin kolmen vuoden välein, mutta täydellisiä sellaisia syntyy harvoin. Kuun pitäisi osua täsmälleen auringon ja maan väliin.

Valtaojaa ilmiö ei kovin hetkauta.

”Onhan noita tullut vuosien aikana aika paljon nähtyä”, hän sanoo.

Valtaoja on avaruustähtitieteen professori ja tunnettu tieteen kansantajuistaja. Valtaojan kirja Kotona maailmankaikkeudessa voitti Tieto Finlandia -palkinnon vuonna 2002. Teos käsittelee astrobiologiaa ja vieläpä suhteellisen ymmärrettävästi. Valtaoja, muiden historioitsijoiden ja tiedemiesten lailla, etsii vastauksia ihmiskunnan olemassaolon suuriin kysymyksiin: mistä me tulemme, keitä me olemme ja minne me olemme matkalla.

Monissa muinaisissa kulttuureissa auringonpimennyksiä pidettiin enteinä pahuudesta. Täydellinen auringonpimennys tuntui pelottavalta, enteeltä maailmanlopusta. Taivas tummui minuuteiksi. Oli kuin aurinko katoaisi.

Vuonna 2015 maailmanloppu ei tunnu olevan kaukana, sillä maapallo on nykyään harvinaisen rauhaton paikka elää. Juuri nyt taivas ei kuitenkaan tummu. Keskipäivän valo on kummallisen kuulas ja kirkas. Auringonpimennys on seitsemässä minuutissa ohi. On tullut aika puhua maailmankaikkeudesta, maapallon elämän päämäärästä ja päätepisteestä.

Maailmankaikkeudesta Valtaoja tietää paljon. Tai ainakin uskoo tietävänsä.

Jaakko Kahilaniemi Photography

 

Kaikki alkoi vuonna 1957. Sen vuoden marraskuussa Neuvostoliitto lähetti Laika-koiran avaruuteen. Laika oli moskovalainen ja sekarotuinen kulkukoira, tottunut kylmään ja viimaan. Virallisesti Laika oli ensimmäinen elävä olento Maan kiertoradalla. Noin kuusi tuntia laukaisun jälkeen koira kuitenkin tuupertui kuumuuteen ja stressiin.

7-vuotias Esko Jorma Johannes Valtaoja oli ihmeissään. Hän seisoi kotitalonsa pihalla Sodankylässä ja katseli taivaalle.

”Yhtäkkiä kaikki puhuivat avaruusajasta ja matkasta kuuhun, Marsiin sekä tähtiin. Se innosti minut nostamaan katseen ylöspäin, kohti taivasta”, Valtaoja kertoo nyt.

Valtaojan kiinnostus maailmankaikkeutta ja tähtitiedettä kohtaan oli syntynyt jo 4-vuotiaana kun hän oppi lukemaan. Siitä lähtien hän oli aina nenä kiinni kirjassa.

”Ja taivaalla näkyi tähtiä. Ne tuntuivat maailman miljoonista ihmeistä kaikista ihmeellisimmiltä.”

Ihmettely sai Valtaojan astumaan Lapista Turkuun matkaavaan junaan vuonna 1969. Valtaoja oli valmis aloittamaan tähtitieteen opinnot Turun yliopistossa. Vain muutamaa kuukautta aikaisemmin Apollo 11 oli laskeutunut kuun pinnalle. Neil Armstrongista tuli ensimmäinen kuun pinnalla kävellyt ihminen. Valtaoja haaveili matkasta Marsiin ja uppoutui kirjoihinsa.

”Ei tullut mieleenikään lähteä viettämään Turussa opiskelijaelämää. Suuntasin ensimmäiseksi kaupungin kirjastoon ja sieltä Turun kansalliseen kirjakauppaan.”

Valtaoja aloitti suuren, oman elämänsä ”sivistysprojektin”. Hän kirjoitti listan siitä, mitä kaikkia kirjoja hänen tulee lukea. Maailma avautui niiden kautta. Ensimmäisten opiskeluvuosien aikana suurimmilta mysteereiltä tuntuivat kuitenkin ruoanlaitto ja seksi.

”Niin ruoka kuin seksi ovat orgaanisten aineiden manipuloimista kemian ja sähkömagnetismin lakeja noudattaen. Mutta uutta elämää syntyy vain makuuhuoneessa, ei keittiössä. Tätä pohdin edelleen. Ihmisen on hyvä olla loputtoman utelias”, Valtaoja sanoo.

 

Uteliaisuutta ei kuitenkaan löydy kaikilta. Valtaojan mielestä ihminen on ”sitkeä jäärä”. Ja se on vakava ongelma, koko ihmiskunnan kannalta.

Ihmiset eivät ole niin fiksuja, että osaisivat tehdä päätöksiä parhaan tiedon perusteella, Valtaoja ajattelee. Valtaojan mukaan tämä pätee kaikilla elämän osaalueille, uskonnosta politiikkaan. Faktat eivät auta, jos ihminen on omien mielikuviensa hellimä ja ajatustensa vanki.

”Ihmisellä on tapana toimia niin, että päätetään ensin, miten asiat ovat ja sitten aletaan kerätä aineistoa, joka tukee sitä mielipidettä. Vastakkaiset faktat valuvat kuin vesi hanhen selästä. Emme kiinnitä niihin huomiota.”

Mutta ei, Valtaoja ei pidä ihmisiä tyhminä. Jääriä he ovat ja välillä totaalisia urpoja, mutta pitkällä mittakaavalla järkeviä selviytyjiä.

”Olemme tehneet isoja ja tyhmiä mokia, mutta jos katsoo maailmanhistoriaa laajemmasta perspektiivistä, niin asian laita on toinen. On horjuttu, tehty vääriä valintoja, hirveitä virheitä, mutta maailma on muuttunut koko ajan paremmaksi paikaksi elää. Ja tämä ei ole retoriikkaa vaan ihan puhdasta tilastojen seuraamista.”

Kun Valtaoja tarkastelee elämänlaadun, onnellisuuden, hyvinvoinnin ja köyhyyden mittareita, hän uskoo, että maailma on muuttunut meille ihmisille paremmaksi ja rauhanomaisemmaksi paikaksi elää.

Kun lentokoneet putoavat taivaalta, Euroopassa käydään sotaa ja napajäätiköt uhkaavat sulaa, ei ole ihme, että ihmisiä pelottaa. Ja pelko kasvaa helposti äärimmäisiin mittasuhteisiin. Onko ihmiskunta matkalla kohti tuhoa? Selviääkö planeetta? Valtaojan mielestä tässä maailmassa ei kuitenkaan kannata murehtia maailmanlopusta. Meitä ei tule tuhoamaan hänen mielestään mikään. Ei asteroidi, tsunami tai muu luonnonkatastrofi, eivät edes ihmiset itse.

”Minusta tuntuu, että olemme ohittaneet sen pisteen, jossa ihmiskunta voisi kokonaan nujertua”, Valtaoja toteaa.

Onhan se erikoinen ajatus. Jotenkin niin erilainen, kuin mitä on totuttu kuulemaan ympäristökriisien ja poliittisen uhittelun aikana. Valtaojan ajatuksissa ihmiskunnalla ei ole mitään lopullista päätepistettä.

”Jos uusi jääkausi koittaa tai asteroiditörmäys osuisi kohdalle, ihmiskunta joutuisi ottamaan hieman takapakkia, mutta tietämys ei katoaisi mihinkään. Tulevaisuusdystopiat eli uhkakuvat ovat hyviä varoituksia, mutta ne ovat vähemmän realistisia kuin ne, joissa mennään kohti suurempaa hyvinvointia. Kohti inhimillisempää maailmaa”, Valtaoja sanoo.

Tähtitieteilijä osaa katsoa asioita myös pitkässä mittakaavassa.

”Jäljellä on noin miljardi vuotta ennen kuin aurinko tekee maapallosta selvän. Siihen mahtuu aika paljon. Tulevaisuus on huomattavasti pidempi kuin mitä me usein ajattelemme tai uskallamme ajatella.”

Valtaoja puhuu nopeasti, mutta nyt hän hidastaa.

”Kaikessa on aina uhkakuvansa. Jos toinen keksii lapion, niin kaveri voi keksiä, että sillä on helpompi tappaa kuin paljain käsin. Jokaiseen keinoon liittyy mahdollisuus käyttää sitä hyvin tai huonosti. Mutta kyse on ennemminkin siitä, että emme jumitu tuijottamaan uhkakuvia niin kuin kovin usein teemme.”

Jaakko Kahilaniemi Photography


Joitakin uhkakuvia
ei kannata sivuuttaa. Valtaoja myöntää, että ihmiskunnan suurimmat ongelmat liittyvät ympäristöön. Ihmisen elämän parantuminen on tapahtunut luonnon kustannuksella. Ilmastonmuutos on fakta, josta tutkijat ovat varoittaneet jo 100 vuotta sitten, mutta josta väiteltiin vielä tänä vuonna esimerkiksi Yhdysvaltojen senaatissa. Ihmisillä on kestänyt valitettavan kauan uskoa, että fossiilisten polttoaineiden polttaminen lämmittää ilmastoa.

”Media on vääristellyt sitä tieteellistä konsensusta, joka ilmastonmuutoksesta on jo pitkään ollut. Me olemme aiheuttaneet ilmastonmuutoksen.”

Ja vain ihminen pystyy sen nujertamaan. Työkalut mahdottomalta kuulostavaan tehtävään ovat jo olemassa. Valtaoja uskoo, että ilmastonmuutos tullaan selättämään uuden, ympäristöä säästävän teknologian avulla.

”Ilmastonmuutos, niin kuin muut ihmiskunnan ongelmat, vaativat sitä, että ryhdymme toimenpiteisiin”, Valtaoja sanoo.

Vaihtoehtoja on kaksi: uusiin keksintöihin luottava muutos tai sitten muun muassa radikaalin ympäristöfilosofi Pentti Linkolan maalaama tulevaisuus.

”Pentti Linkolalla on ajatus siitä, että tapetaan suurin osa porukasta ja pistetään loput kalastamaan Päijänteen rannalle. Eipä sitten ole jäljellä enää ilmastonmuutosta, mutta ei paljon muutakaan meidän nykyisestä maailmastamme”, Valtaoja toteaa kuivasti.

Ennen pitkää asian on siis pakko muuttua poliittiseksi tahdoksi.

 

Valtaoja on tuijotellut taivasta ja tähtiä jo 63 vuotta. Hän vaikuttaa mystisen onnelliselta ihmiseltä.

”Suhtautumiseni tulevaisuuteen ei ole positiivinen vaan realistinen. Olen ottanut asioista paljon selvää ja historia on rakkain harrastukseni”, Valtaoja sanoo.

Valtaoja on naimisissa kolmatta kertaa ja kokee, että hänen elämänsä kolme hienointa hetkeä ovat olleet kohtaamiset niin entisten kuin nykyisen vaimon kanssa.

”Kaikki kohtaamiset ovat tapahtuneet ihan sattumalta. Päivittelen sitä, kuinka ihmisen elämä on täysin sattumasta kiinni, vaikka kuinka yritämme olla oman elämämme herroja.”

Valtaoja ei kuitenkaan usko, että ihmiset olisivat syntyneet maapallolle sattumalta.

”Maailmankaikkeudessa on voimassa sellaiset fysiikan ja kemian lait, että syntyy yhä monimutkaisempia tähtiä, planeettoja ja eläviä olentoja. Sillä tavalla emme ole sattumalta täällä.”

Niin, se alkuperäinen kysymys. Miksi me olemme täällä? Mikä ihmisten tehtävä on?

”Meidän tehtävä on tehdä maailmankaikkeudesta yhä hauskempi, iloisempi ja yllättävämpi paikka elää. Niin suuressa kuin pienessä mittakaavassa.”

Valtaojan mukaan toinen tehtävä on kantaa vastuuta. Toisistamme.

”Olimme sitten suomalaisia, aboriginaaleja tai Kalaharin kansaa, niin olemme sukulaisia keskenämme 200 000 vuoden takaa. Se lisää ihan eri tavalla vastuuta muista ihmisistä.”

Valtaoja ei toisaalta usko, että olemme ainoita eläviä olentoja tässä maailmankaikkeudessa. Hänellä ei kuitenkaan ole asiasta parempaa tietoa, mikä hieman mutkistaa ajatuksen todistamista.

”Jos olisimme ainoita älyllisiä olentoja maailmankaikkeudessa, sehän edelleen lisäisi meidän vastuutamme. Olisimme maailmankaikkeuden mittakaavassa vastuussa siitä, että kyky tuntea, tietää ja rakastaa säilyy ja kehittyy. Katso nyt peiliin ja mieti, että tuijottaako sieltä takaisin yksi maailmankaikkeuden älykkäimmistä olennoista. Siinä vaiheessa itse ainakin purskahdan kovaan nauruun.”

Valtaoja muistuttaa, että tutkijat etsivät eläviä olentoja muualta maailmankaikkeudesta jatkuvasti. Nyt elämää etsitään Marsiakin kauempaa avaruutta kuuntelemalla. Uusia planeettoja on löytynyt toisten tähtien ympäriltä. Vaikka elämää ei ole vielä löytynyt, useimmat tutkijat ovat Valtaojan mukaan optimistisia. Onhan maapallo kuitenkin aivan tavallinen kiertolainen täysin tavallisen tähden ympärillä.

”Ja jos todella edustamme älykkäimpiä olentoja koko maailmankaikkeudessa, niin jotain on mennyt hyvin pahasti pieleen.”

Jaakko Kahilaniemi Photography

KUVAT: JAAKKO KAHILANIEMI