Teekkarikillat harkitsevat eroa ammattiliitosta


Teksti · words

Teekkarikillat ovat niin pettyneitä ammattiliittoonsa, että harkitsevat eroa.

 

Aallon teekkarit ovat kevään aikana närkästyneet asemaansa diplomi-insinöörien ammattiliitto Tekniikan akateemisissa.

Helmikuussa Fyysikkokilta kohahdutti ilmoittamalla eroavansa muodollisesti TEKistä ja lopettavansa uusien jäsenten rekrytoinnin liitolle. Eron taustalla on TEKin koulutuspoliittinen ohjelma, jossa halutaan kaikille opiskelijoille lukukausimaksut.

Fyysikkokilta ja AYY vastustavat kaikenlaisia lukukausimaksuja. Fyysikkokillan eron varsinainen syy on kuitenkin kiltalaisten huoli siitä, ettei heitä kuunnella liitossa.

”Kiltalaisten mielestä teekkareilla on huonot vaikutusmahdollisuudet TEKissä. Liiton päätöksenteossa opiskelijat sivuutetaan, eikä opiskelijajäsen ole samanarvoinen kuin TEKin maksava jäsen. Lukukausimaksulinjaus sai kiltalaiset ensimmäistä kertaa ymmärtämään tilanteen”, Fyysikkokillan puheenjohtaja Juho Timonen kertoo.

TEKin korkeinta valtaa käyttävässä valtuustossa istuu viisi opiskelijaa. Yhteensä edustajia on 75. Opiskelijaedustajia on siis vain murto-osa.

Myös muut Aallon teekkarikillat ovat alkaneet kyseenalaistaa TEKin päätöksentekomallia. Yksi eroamista harkitseva kilta on informaatioverkostojen kilta Athene.

”Killan hallitus esittää killalle muodollista eroa TEKistä”, vahvistaa Athenen puheenjohtaja Aleksi Pyykkönen. Kiltapuheenjohtajat ovat jopa keskustelleet mahdollisuudesta erota kaikki yhdessä TEK-yhteistyöstä.

Aallon kylterit sen sijaan eivät ole katkaisemassa yhteistyötään ammattiliitto Suomen Ekonomien kanssa.

”KY ei ole kuitenkaan täysin tyytyväinen kylterien vaikutusmahdollisuuksiin liitossa, joten seuraamme miten tilanne teekkarien ja TEKin välillä etenee”, KY ry:n puheenjohtaja Antti Korpelainen kertoo.

 

TEKillä eri näkemys

TEKin toiminnanjohtaja Heikki Kauppi ei allekirjoita teekkarien väitteitä. Hänen mielestään opiskelijoilla on TEKissä hyvät mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon. Liiton mukaan sen kaikilla tasoilla opiskelijoiden äänivaltainen edustus.

”Voi olla, että yhteys on katkennut Fyysikkokillan ja AYY:n välillä, ja siksi Fyysikkokilta kokee, ettei sillä ole vaikutusvaltaa TEKiin. Olemme valmiita keskustelemaan kiltojen kanssa”, Kauppi sanoo.

Ylioppilaskunnat, esimerkiksi AYY, nimittävät TEKin valtuuston opiskelijajäsenet. AYY:n puheenjohtaja Niko Ferm on eri mieltä yhteyden katkeamisesta.

”Ylioppilaskunnalla ja Fyysikkokillalla on hyvät välit, eikä killan näkemys varmasti johdu yhteyden puutteesta”, Ferm sanoo.

Kaupin mukaan TEKin ensisijainen rooli on olla työelämässä olevien etujärjestö. Hän pelkää, että ylioppilaskuntien rooli heikentyisi, jos TEK ottaisi opiskelijat mukaan täysivaltaisemmin ja imaisisi aktiiviset opiskelijat toimintaansa.

”Vaarana on, että ylioppilaskunnat voisivat jäädä toissijaisiksi. Sitä emme halua”, Kauppi sanoo.

Ferm ei näe ylioppilaskuntien roolin heikentyvän, vaikka TEK pyrkisikin ottamaan teekkarit paremmin mukaan.

”Työelämän asiat vaikuttavat myös opiskelijoihin. Aktiivisia teekkareita riittäisi varmasti AYY:lle ja TEKiin.”

Ferm ymmärtää kiltojen närkästyksen, mutta näkee tilanteessa parannettavaa myös teekkareilla.

”Aallon teekkarit eivät hyödynnä kaikkia vaikutusmahdollisuuksiaan TEKissä siinä mittakaavassa kuin voisivat. Esimerkiksi TEKin valiokuntapaikkoihin voisi olla enemmän hakijoita. Toisaalta myös TEK voisi osallistaa ja innostaa opiskelijoita enemmän. TEKin vaikutusmahdollisuuksien pitäisi näkyä killoille paremmin.”

KUVITUS: ROBERT LÖNNQVIST