Linda Liukkaan menestyskoodi


Teksti · words

Linda Liukas tekee ensimmäistä lapsille suunnattua ohjelmoinnin oppikirjaa, sillä ohjelmointitaito on tulevaisuudessa yhtä tärkeää kuin luku- ja kirjoitustaito. Kaikki eivät ole vielä vain tajunneet sitä.

KUVAT MIIKKA PIRINEN

lindaeka

Koodipatka

Yllä oleva teksti on kirjoitettu ohjelmointikielellä nimeltä Ruby. Sillä tervehditään Ainon lukijoita. Koodinpätkä muodostuu sarjasta eri komentoja.

Ruby on esimerkki kielestä, jota kannattaa tulevaisuudessa osata. Koodi nimittäin määrittää koko ajan enemmän, miten ihmiset kommunikoivat ystäviensä kanssa tai miten maailma muuttuu. Onneksi on tulkkeja – esimerkiksi sellaisia kuin Linda Liukas.

Liukas, 27, kirjoittaa parhaillaan lastenkirjaa Hello Ruby, joka opettaa tehtävien ja tarinoiden kautta lapsille koodaamisen alkeita. Lapset voivat seurata punahiuksisen Ruby-tytön seikkailuja lumileopardien, pingviinien ja Android-robottien maailmassa.

Lastenkirjaprojekti rikkoo jo nyt ennätyksiä. Liukas latasi tammikuun lopussa projektinsa joukkorahoitussivusto Kickstarteriin, jossa kuka tahansa voi tukea vireillä olevia projekteja. Liukas tarvitsi 10 000 dollaria, jotta saisi editointiapua ja painokustannukset katettua. Tavoite tuli täyteen kolmessa ja puolessa tunnissa.

Tämän lehden mennessä painoon Ruby on kerännyt jo 350 000 dollarin rahoituksen. Projektin takana seisoo lähes 8 000 tukijaa ympäri maailman. Vertailun vuoksi: koko Suomen kirjallisuusviennin arvo oli vuonna 2012 vain kaksi miljoonaa euroa.

Aika hyvin 27-vuotiaalta. Saman ikäisenä kosmonautti Yuri Gagarin oli ensimmäinen ihminen avaruudessa, Mark Zuckerberg Amerikan nuorin miljardööri ja Kurt Cobain kokenut kaiken. Liukas on vasta alussa.

Silti hänen projektinsa on saanut runsaasti huomiota sellaisissa lehdissä kuin The Guardian, TechCrunch ja Wired. Myös suomalaiset mediat Helsingin Sanomia myöten ovat kirjoittaneet Liukkaasta ja hänen kirjaprojektistaan.

Miten larppaava teini päätyi koodaamaan Kaliforniaan ja teki esikoiskirjastaan hitin ennen kuin sitä on edes julkaistu?

Liukkaan menestyksen logiikka neljänä yksinkertaisena komentona, olkaa hyvät.

 

>>> OLE ROHKEA.

 

Kun Liukas oli viidennellä luokalla, hän pillastui luokanvalvojalleen. Opettaja veti kuvaamataidon tunteja, vaikka olikin oikeasti koulutukseltaan musiikinopettaja. Kesken jäämies Ötzien piirtelyä Liukas marssi vaatimaan parempaa kuvaamataidon opetusta. Hän sai tehtäväkseen laatia koko syksyn opetussuunnitelman itse.

Liukas suunnitteli itselleen ja luokkakavereilleen syyslukukauden, jossa opittiin värioppia, ihmisen anatomiaa ja tutustuttiin muinaisten egyptiläisten maskeihin. Parasta oli suunnitella oma Tamagotchi, josta lopulta tehtiin hiirimatto.

”Se oli tavallaan alkeellista käyttöliittymäsuunnittelua”, pohtii Liukas.

Ilman opettajan uskoa ja turvaa Liukas kavereineen olisi jatkanut Ötzien piirtelyä koko syksyn.

 

Liukas tunnetaan Aalto Entrepreneurship Societyn eli Aaltoesin kasvattina, mutta hän ei ole oikeastaan koskaan ollut Aallossa kirjoilla. Lukion jälkeen yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut Liukas haki kauppakorkeakouluun, koska se tuntui hyvältä vaihtoehdolta jollekulle, joka ei tiennyt, mitä oikeastaan halusi tehdä. Liukas ei päässyt ensimmäisellä yrittämällä Helsinkiin, vaan päätyi Turkuun. Kaupunki oli outo paikka, eikä Liukas sopeutunut muiden joukkoon. Myös jatkuva koti-ikävä vaivasi.

Vuoden 2009 syksynä Aalto-yliopistossa kokeiltiin jotain uutta. Vasta perustettu Aaltoes kaipasi uusia jäseniä. Liukas lähti kokeilemaan.

Se iski päin naamaa: Tätä haluan olla. Näiden ihmisten kanssa.

Viidessä vuodessa yhteisö on kasvanut lähestulkoon kultiksi.

Vuonna 2011 Liukas päätti hakea JOO-sivuaine-
oikeutta Aallon visuaalisen journalismin linjalle. Sen jälkeen palaset loksahtivat paikoilleen.

”Tajusin, että maailmassa on muitakin kuin kauppatieteilijöitä”, hän sanoo.

Liukas halusi oppia enemmän kasvuyrittäjyydestä ja löysi siihen soveltuvan sivuaineohjelman. Sitä varten oli lennettävä Kaliforniaan, missä Liukas osallistui Aallon ja Stanfordin yliopiston yhteiseen opintokokonaisuuteen nimeltä ME310. Stanfordissa hän pääsi koodaamaan ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen Ruby on Rails -kurssilla. Ympyrä sulkeutui.

”Ihan kuin kirjoittajat tai runoilijat rakentavat sanoista asioita, jotka vaikuttavat ihmisiin, niin koodarit voivat luoda tyhjästä kokonaisia maailmoja”, Liukas sanoo.

”Siinä on jotain isoa ja oikeata ja syvää.”

Stanfordin koodauskurssi oli erittäin akateeminen. Liukkaan mielestä koodaamista olisi pystynyt opettamaan hauskemminkin, joten hän päätti perustaa ystävänsä Karri Saarisen kanssa Rails Girlsin. Se on viikonlopun kestävä tapahtuma, jossa naiset tutustuvat koodaamiseen ja ottavat haltuunsa alan perussanaston.

Workshop oli aluksi tarkoitettu vain omalle kaveripiirille, eikä kahdessa viikossa järjestetyn tapahtuman ollut tarkoitus lähteä leviämään yhtään mihinkään.

Ensimmäisen Rails Girlsin jälkeen Liukas sai kuitenkin meiliä Singaporesta. Siellä haluttiin järjestää jotakin samanlaista. Sitten pyyntöjä alkoi tulla tasaisempaan tahtiin. Hong Kong, Tallinna, Sydney.

Liukas ja Saarinen päättivät lähteä täysillä mukaan. Liukas rahoitti projektiaan omilla opintolainoillaan.

”Suomessa mietitään tarkkaan miten saadaan rahaa ja tehdään hankesuunnitelmia. Meillä ei ollut mitään struktuuria”, Liukas sanoo. Rohkeutta löytyi sitäkin enemmän.

Rails Girls on ollut yhtä villi kuin internet itse.”

Juuri ensimmäisen Rails Girls -viikonloppusession aikana Liukkaan elämään tuli eräs tyttö. Tyttö oli nimeltään Ruby. Kun Ruby oli kerran putkahtanut Liukkaan elämään, hän tuli vastaan kaikkialla. Jokaisen teknologisen pulman kohdalla Liukas yritti miettiä, miten Ruby asian selittäisi.

”Jotkut ihmiset näkevät numerot väreinä, minä näen teknologian kuvina.”

Ruby oli rohkea, eikä pelännyt lumileopardeja. Mutkien kautta Liukas oli vihdoinkin löytänyt jotain todella omaa.

”Sanoisin nyt silloiselle itselleni, että älä pelkää niin paljon ja että seuraa sitä mikä kiinnostaa. Maailma seuraa perässä ennen pitkää. Pelko lamauttaa. Se oli varmasti hyvä asia silloin, kun ihmisiä oli vaanimassa sapelihammastiikereitä, mutta ei enää”, Liukas sanoo.

 

 

>>> TEE TÄYSILLÄ, MUTTA OPI SANOMAAN EI.

 

Yhdeksännellä luokalla Liukas innostui historiasta ja yhteiskuntaopista. Hän ylisuoritti lukemalla kaiken annetun materiaalin ja vielä enemmän. Tunneilla Liukas viittasi jatkuvasti. Kokeesta hän sai kuitenkin arvosanaksi ”vain” ysi puoli. Syy siihen, ettei todistuksessa ollut täyttä kymppiä, oli opettajan mukaan se, että Liukas yritti liikaa.

”En tule enää ikinä pyytämään anteeksi sitä, että yritän liikaa.”

Siitä lähtien jos Liukas on tehnyt jotakin, hän on tehnyt sen täysillä.

Esimerkiksi Rails Girlsin työpajoihin on neljän vuoden aikana osallistunut yli 10 000 naista ympäri maailman.

”Iso osa esimerkiksi toimittajista tai kauppatieteilijöistä joutuu tekemään IT-juttujen kanssa töitä. Jos ei ymmärrä IT-jäbän puheista mitään, ei ymmärrä enää omaa alaansa”, Liukas sanoo.

 

Vuonna 2012 Liukas haki töihin newyorkilaiseen start-upiin Codecademyyn. Yrityksen missiona on opettaa kaikille koodaamista ilmaiseksi.

”Olin täynnä intoa, kun lähdin sinne”, Liukas sanoo.

Firma kasvatti käyttäjämääräänsä puolentoista vuoden aikana miljoonasta käyttäjästä viiteen miljoonaan.

Newyorkilainen työtahti oli kuitenkin armoton. Liukas ei tehnyt muuta kuin töitä. Lastenkirjaprojekti ei kaupungin sykkeestä huolimatta jättänyt Liukasta rauhaan. 12-tuntisilta työpäiviltä ei jäänyt paljon mehuja.

Viime syksynä, puolentoista vuoden jälkeen, Liukas päätti muuttaa takaisin Suomeen perheen ja poikaystävän luokse. Hän rauhoittui, laittoi ruokaa ja silitti vaatteita. Teki kaikkea muuta kuin sykki.

New York -härdellin jälkeen Liukas onkin yrittänyt oppia sanomaan ei.

”Kun löytää oman juttunsa, haluaa tehdä kaiken siihen liittyvän. Kieltäytyminen on kuitenkin tärkein taito, jonka elämässä oppii. Se ei ole sitä, että sulkee jotain pois, vaan sitä, että keskittyy kunnolla juuri siihen, mitä tekee.”

Helpommin sanottu kuin tehty?

”En tiedä, onko naisille jotenkin vaikeampaa sanoa ei. Ainakin kaikki tuntemani miehet osaavat sen todella hyvin”, Liukas sanoo.

Teknologia-ala on paikka, jossa on selvästi enemmän miehiä kuin naisia. Liukas ei ole kokenut sitä koskaan ongelmana. Erottautuminen on aina ollut vain hyödyksi, mutta kahdesta asiasta on kuitenkin tullut sanomista.

Rails Girls -nimeä pidettiin alentavana, vaikka taustalla oli puhtaasti girl power.”

Toinen paheksuntaa aiheuttanut asia oli Liukkaan tammikuussa Kickstarteriin lataama video Hello Ruby -projektista. Jotkut sanoivat, että Liukas flirttaili liikaa kameralle, ja mekkokin oli liian lyhyt.

”Miten minun olisi muka pitänyt olla!”

Liukkaan mielestä naisten pitäisi ottaa isompi rooli teknologiassa. Netin käyttäjistä isompi osa on naisia kuin miehiä, mutta naiset pysyttelevät enemmän taustalla. He klikkailevat tykkäävänsä asioista ja rebloggaavat sen sijaan, että loisivat uutta.

”Joukko samankaltaisia kundeja taas tekee appeja. Heidän elämänkokemuksensa ja elämänpiirinsä määrittelevät sen, mille on tarvetta. On naisten homma rakentaa netti, joka näyttää heiltä.”

Siispä:

 

 

>>> ÄLÄ MUKAUDU YHTEEN MUOTTIIN.

 

13-vuotiaan Liukkaan saattoi usein nähdä pukeutuneena ruskeaan huppariin, Caterpillarin muhkeisiin kenkiin ja silmälaseihin. Hän irkkasi ja pelasi roolipelejä. Jo yläasteella hänellä oli oma punatukkainen sankarinsa, jedi-protagonistihahmo Sabe Sunrider. Online-maailma oli Liukkaalle todellisempi kuin jokapäiväinen koulumaailma.

Kun muut luokkakaverit rakastivat Legolasta tai poikabändejä, Liukas rakastui tulisesti Al Goreen. Rakkaudenosoituksena hän päätti perustaa Gorelle omat suomenkieliset nettisivut. Sitä varten hän opetti itselleen html:ää ja javascriptia. Vapaa-aika kului netissä omien juttujen rakentamisen parissa.

”Sillä, että altistuu lapsuudessa edes lyhyesti jollekin, voi olla kauaskantava vaikutus. Ihmeellisintä on se, ettei minua kiusattu.”

 

Liukkaasta ei pitänyt tulla lastenkirjailijaa. New Yorkissa hän kuitenkin oppi, että ihmisellä voi olla monta identiteettiä. Joku saattoi olla samanaikaisesti kirjailija /
koodaaja / tarjoilija. Toinen taas eläinkauppias / DJ / valokuvaaja.

”Lastenkirjailija oli aina minun /-identiteettini. Olen tajunnut, että tämä voi oikeasti olla työ”, Liukas sanoo.

”Ajattelin, että kirjaa menisi korkeintaan tuhat. En olisi ikimaailmassa osannut arvata tällaista menestystä.”

Joukkorahoitusprojektin keräämän julkisuuden myötä Liukkaasta tuli hetkessä niin kiireinen, että hänen isänsä päätti ostaa Kickstarterista Hello Rubyn tukipaketin, jotta pääsisi keskustelemaan tunniksi kirjailijatyttärensä kanssa.

Rubyn maailmaa voi tulevaisuudessa laajentaa kirjasarjaksi tai taidenäyttelyksi. Liukas haluaisi jossakin vaiheessa rakentaa massiivisen ja elämyksellisen tietokoneen, jonka sisälle lapset voisivat kurkistaa. Ensiksi on kuitenkin kirjoitettava kirja loppuun.

 

 

>>> UNOHDA MUIDEN KOMENNOT.

 

Hello Rubyn kaltaiset projektit eivät olisi olleet mahdollisia pari vuotta sitten.

”Perinteiset kustantamot olisivat nauraneet minut ulos”, Liukas sanoo.

Internetin voima on osoittanut, että projektille on akuuttia tarvetta. Hello Ruby ei ole start-up, eikä sille ole nostettu riskirahaa. Liukas päättää itse mitä tekee.

”Se on tosi nastaa. Tykkään taiteellisesta vapaudesta.”

Rubyn rinnalla Liukas haluaa vaikuttaa toisella tavalla teknologiaopetukseen. Hän työstää parhaillaan toimittaja / yrittäjä Juhani Mykkäsen kanssa päättäjille suunnattua pamflettia. Pamfletin tarkoituksena on valottaa ohjelmoinnin opetusta peruskoulun opetussuunnitelmauudistusta varten. Kaksikon tavoitteena on riisua ohjelmoinnista mystiikka ja jargon. Ohjelmointi on Liukkaan mukaan 2000-luvun kirjoitus- ja lukutaitoa.

”Jos sanoisimme esimerkiksi kokonaiselle ihmisryhmälle, ettei englanti ole sun juttu, niin se tekisi meidän maailmastamme tylsemmän paikan elää”, Liukas huomauttaa.

Vaikka koodaamisen merkitys kasvaa, Liukkaan mielestä elämässä kaikista tärkeintä on kuitenkin mennä ja tehdä sitä mitä oikeasti haluaa. Laskelmointi esimerkiksi arvosanojen perusteella on turhaa.

”Minulla on paljon kavereita, jotka ovat eläneet paljon tasaisemman elämän, mutta en tiedä, ovatko he yhtään sen onnellisempia”, Liukas pohtii.

Liukkaan mielestä opiskeluaika pitäisi viettää kiinnostavien asioiden parissa ja laajemman ymmärryksen rakentamisessa. Työelämässä ehtii perehtyä asioihin.

”Yritin selittää äidilleni, mitä tein Codecademyssa community managerina ja sitä, miten non-profitilla voi tehdä rahaa. Entistä työnkuvaani ei ole ollut olemassa viittäkään vuotta. Monet nyt opiskelevat tulevat työllistymään sellaisiin työpaikkoihin, joita ei ole vielä olemassa. Ei voi ajatella, että minusta tulee isona vain kirjanpitäjä. Pitää rakentaa itselleen jokin /-identiteetti”, Liukas tiivistää.

Tai sen sijaan, että seuraisi muiden polkuja ja komentoja, voi luoda ne itse.