KUVA Liina Aalto-Setälä
”Kauppis ei kannustanut kriittiseen suhtautumiseen ja älyllisiin pyrkimyksiin.”
Juho Rautiainen, 26, tuijotti yksin palmupuita pikku saarella keskellä Etelä-Kiinan merta. Hän mietiskeli, kalasteli ja päätti lähteä Kauppakorkeakoulusta. Kandi oli muutaman hassun nopan päässä, mutta hän ei vain enää kestänyt.
”Kauppakorkeakoulu ei ole mikään yliopisto vaan ammattikorkeakoulu. En löytänyt sieltä sellaista sivistymisen, ajattelun ja henkisen kasvun paikkaa, jota kaipasin.”
Rautiainen aisti, että monet opettajistakaan eivät arvostaneet Kauppakorkeakoulua akateemisena laitoksena.
”Sanoin eräälle opettajalle, että haluan tehdä väitöskirjan. Hän vastasi, että kannattaa tehdä, muttei tässä koulussa. Ehkä opiskelijoidenkin keskuudessa on sellainen asenne, että ne jäävät tutkijoiksi, jotka eivät onnistu muuten.”
Rautiainen kyllä onnistui. Hän sai hyviä arvosanoja ja perusti kavereidensa kanssa kulttuurialan yrityksen. Töissä hän puhui puku päällä markkinointijargonia isojen kihojen kanssa. Hänen ainut ongelmansa oli motivaatio-ongelma.
”Minulle välittyi sellainen yleisilmapiiri, ettei kauppislaisia juuri kiinnosta itse opiskeltava asia vaan bileet ja elämäntyyli. Ihmiset ovat kyllä fiksuja, mutta ehkä koulu ei kannusta kriittiseen suhtautumiseen tai älyllisiin pyrkimyksiin.”
Ilmapiirin lisäksi myös itse opinnoissa oli häiritseviä piirteitä. Rautiaisen mielestä Kauppakorkeakoulussa syntyy helposti illuusio, että liike-elämä on muusta yhteiskunnasta irrallinen saareke, jossa tahkotaan rahaa.
”Toisin kuin monissa kauppakorkeakouluissa Euroopassa, Suomessa ei opeteta ensimmäisenä vuonna lainkaan taloushistoriaa. Se on ongelmallista. Aluksi pitäisi luoda opiskelijoille se konteksti, jossa liike-elämä toimii, eikä opettaa heti laskemaan jotain hedge fundien suorityskykyä.”
Nyt Rautiainen on teoreettisen filosofian fuksi Helsingin yliopistolla ja viihtyy loistavasti. Kun hän hylkäsi ekonomin elämän, hän heitti hyvästit myös lineaariselle elämänsuunnittelulle.
”Tietenkin mietin päätöstä myös työllistymisen kannalta. Kauppiksesta saisi paljon varmemmat ansiot, eikä se ole yhdentekevää. En voi enää ajatella, että koulun jälkeen mennään töihin ja sitten tapahtuu urakehitystä.”
Hän ei kuitenkaan kadu päätöstään.
”Jos ei voi sammuttaa itsessään sitä osaa, joka vastustaa Kauppiksen tyyppistä elämää, ei sille oikein mitään voi. Ja Kauppiksen kautta minulla on back-up plan, jos filosofin ura ei urkene.”