Ainon reportaasi Hyères’in muotikilpailusta

Aalto ARTSissa toivotaan, että muotisuunnittelijoista tulisi vielä urheilijoiden kaltaisia kansallissankareita. Aino lensi aaltolaisten kanssa Hyères’in maailmankuuluun muotikilpailuun katsomaan, mihin heistä on.

 

_R6A4763
Voiton humua finaalin jälkeen. Keskellä kukitettu Anton Vartiainen, halauksessa hänen työparinsa, mustamekkoinen Hanne Jurmu. Rolf Ekroth kurottaa oikealta onnittelemaan. Kuvasi Sofia Okkonen.

osa I: palkintojen jaon jälkeen

Hyères’in muotikilpailu on juuri päättynyt. Ranskan Rivieran ylle laskeva aurinko punaa vanhan suolatehtaan, jonka sisällä finaalinäytöksen tuhatpäinen yleisö, nuoret suunnittelijat, tuomarit ja muotimaailman vaikuttajat poukkoilevat päämäärättömästi ympäriinsä nyt, kun kaksiviikkoinen festari on ohi ja jännitys lauennut.

Rolf Ekroth, yksi Aalto-yliopiston neljästä finalistista, istuu hievahtamatta penkillä seinän vieressä ja tuijottaa hopeankiiltävän konfetin peittämää lattiaa. Muutaman metrin päässä opiskelukaverit Hanne Jurmu ja Anton Vartiainen pursuavat epäuskoista iloa. Naurava Jurmu pyyhkii onnen kyyneleitä. Keskittyneen oloinen Vartiainen hymyilee ainaista salaperäistä hymyään. He ovat voittaneet tuomariston kunniamaininnan ja Chloé-muotimerkin 15 000 euron nimikkopalkinnon, johon kuuluu myös yhteistyö kiinalaisen muotiyrityksen kanssa.

”Ei mitään hajua, mitä se tarkoittaa. Varmasti palkinto tietää kaikenlaisia asioita, joihin ei ole pystynyt varautumaan, mutta ensi viikolla ajattelin kyllä mennä takaisin kouluun”, Jurmu sanoo.

Ystävät, muotitalojen kykyjen metsästäjät ja muotilehtien toimittajat piirittävät kaksikkoa nälkäisilä onnentoivotuksilla. Eräs pelätyistä ja ihailluista tuomareista ottaa käteensä Vartiaisen kultaisen palmupalkinnon. Metalliset lehdykät murtuvat irti, ja kaikki nauravat hermostuneesti.

”Tämä oli kyllä nyt vähän ikävää”, Vartiainen huomauttaa Jurmulle suomeksi. Ne ovat ainoat sanat, jotka kuulemme hänen suustaan kiitospuheen lisäksi. Vartiainen sai yleisön nauramaan, kun hän totesi mikkiin Suomi-englannilla ”the jury was very interesting”.

Myös Rolf Ekrothin olisi toivonut palmua, rahapalkintoa, työtilaisuuksia ulkomailla ja ennen kaikkea tunnustusta. Äänestä on haihtunut into, joka siinä soi vielä aiemmin päivällä, kun kaikki oli yhä mahdollista. Kaiuttimista jumputtava leikkisä catwalk-musiikki tuntuu ilkkuvan melankolialle.

”Tietenkin harmittaa, etten voittanut mitään. Tai siis… Niin. Osaan arvostaa tätä myöhemmin, mutta nyt on unohdettu ja nurkkaan työnnetty olo”, Ekroth sanoo rauhallisesti.

Muutaman minuutin ikäinen pettymys on niin tuore, että sitä on vaikea eritellä sanoiksi.

Ekroth on valittu Suomessa vuoden 2016 nuoreksi suunnittelijaksi, ja viime vuonna hän voitti arvostetun Designer’s Nest -pääpalkinnon Kööpenhaminan muotiviikoilla. Vanha menestys ei kuitenkaan lohduta nyt.

”Tämä pettymys kuuluu alaan, joka ikiseen päivään. En tiedä, miksi välillä luulen, että se muuttuisi.”

Ekroth masentuu vähän silloinkin, kun hän voittaa.

”Se on varmaan joku egojuttu. Kaipaisin sellaista, että joka ikinen ihminen tulisi kehumaan ja halaamaan mua, ja kun sitä ei tapahdu, olen että ai, oliko tämä ihan paskaa. On se tunneprosessi oikeasti varmaan monimutkaisempi, mutta aina se sama olo tulee. Mutta se on varmaan mun neuroottisuutta. Ei kaikki täällä ole samanlaisia.”

Ekroth tosin näki, että pari kilpailijaa itki, kun kolmesta kilpailunäytöksestä ensimmäinen päättyi saman viikonlopun perjantaina. Näytöksissä purkautuu kerralla jännitystä ja väsymystä, joka kerääntyy, kun kilpailijat painavat Rivieralla kaksi viikkoa yötä päivää. Siitä suurin osa on odottelua, koska kilpailijat pyörivät festareilla järjestäjien oikkujen ehdoilla.

Myös Aalto-yliopiston Akino Kurosawa jäi ilman palkintoja. Häntä ei näy. Ehkä japanilaissuunnittelija itkee pettymystä kulisseissa, tai sitten helpottunut skumppa on jo poksahtanut ilta-auringossa.

Aalto-yliopiston muotitaiteen professori Pirjo Hirvonen liitää kokomustissaan ohi Jurmun ja Vartiaisen onnittelijoiden joukon. Hän kävelee määrätietoisesti Ekrothin luokse ja halaa tiukasti.

”Et sä voi Rolf voittaa kaikkia kisoja. Ajattele, että eihän Elina (Määttänen) ja Sophiekaan (Sälekari) pärjänneet viime vuonna, ja nyt niillä on kovat paikat. Se sun kakkosasu oli muuten upea, mähän aina hehkutin niitä rotseja”, Hirvonen sanoo ja pitää kiinni Ekrothin ryhtinsä hukanneista olkapäistä.

Hirvonen on yksi syy siihen, että festivaaleilla puhutaan nykyään ”Suomi-ilmiöstä”. Finaaliin on yltänyt huomattavan monta Aallon opiskelijaa, joista jokaisen Hirvonen on oppinut tuntemaan suunnittelijana ja ihmisenä. Hän lentää joka vuosi Ranskaan sparraamaan opiskelijoita.

Vuodesta 2012 alkaen suomalaislehdissä on julistettu, että Suomi-muodin uusi ajanjakso on alkanut. Silloin Aalto-yliopiston Siiri Raasakka, Tiia Sirén ja Elina Laitinen voittivat täydeksi yllätyksekseen pääpalkinnon kandikurssilla syntyneellä miestenvaatemallistollaan, jonka ytimessä oli kuvitteellinen urbaani nomadiheimo. Heti seuraavana vuonna Grand Prix -pääpalkinto siunaantui Satu Maarasen naistenvaatemallistolle, joka sekoitti maisemataidetta, 1960-luvun haute couturea ja armeijaprinttejä.

Raasakka ja Sirén istuvat tänäkin vuonna katsomassa finaalinäytöstä eturivissä. Maaranen on Hyères’issä esittelemässä Marimekolle suunnittelemiaan vaatteita, joita myydään festivaalikaupassa. Yöpaitamaiset Suomi-kaavut on nostettu pienessä putiikissa näyttävästi esille.

Hyères’in finalistit ovat saaneet paljon palstatilaa lehdissä. Heistä kirjoitetaan toiveekkaasti, kuin nuorista urheilijoista. Muotimaailmasta etsitään uuden polven kansallissankareita, vaikka monen on vaikea ymmärtää, mikä paikka vaikeaselkoisella huippumuodilla voisi olla rivikansalaisen sydämessä.

_R6A3405

Rolf Ekrothille festivaalin jännittävin osuus oli esitellä sporttihenkistä mallistoa tuomareille. Kasvihuonemaisessa teltassa oli tuskastuttavan kuuma.

osa ii: aiemmin samana päivänä

Vielä finaalipäivän iltapäivällä kisaajat eivät tiedä, mitä on edessä. Kaikki 11 finalistia, joista Jurmu ja Vartiainen ovat ainut työpari, on pakattu tiiviisti muoviseen showroom-telttaan kukkulan päällä sijaitsevan kartanon puutarhaan. Ilma on kasvihuonemaisen tukahduttava, ja taustalla soi Britney Spearsiä ja muuta mahdollisesti ironista musiikkia.

Oviaukosta käy tasainen muotitalojen isoja kihojen ja kykyjenetsijöiden virta. Nuoret suunnittelijat promoavat heille mallistojaan ja itseään. Muotisuunnittelija myy kokonaista brändiä, joka alkaa hänen omasta olemuksestaan.

Suomalaiset suunnittelijat erottaa japanilaisista, ruotsalaisista, ranskalaisista ja jenkkiläisistä kilpakumppaneistaan helposti, kuten kaikki muutkin festarialueella pyörivät suomalaiset. Muu muotiväki näyttää yllättävän tavanomaiselta. Farkkuja, sneakereita, mustia t-paitoja. Ei mitään erityisen eksentristä tai yllättävää. Aaltolaiset taas ovat kerrostaneet itsensä Hel Looks -henkisillä kuoseilla ja kaavuilla. Maallikko tuskin kuvailisi heitä tyylikkäiksi. Mutta juuri tässä on Suomi-muodin salaisuus: se on yllättävää ja täynnä isompia merkityksiä kuin se, mikä näyttää hyvältä. Kun muiden finalistien mallistot leikkivät silueteilla ja väreillä, suomalaiset pelaavat ajatuksilla. Kierrätyksellä, luonnon elementeillä, historialla, aatteilla. Professori Hirvonen kuvailee maailmaa näin:

”Tämän ikäpolven suomalaiset näkevät nämä asiat ihan toisella tavalla. Ne tutkivat, mitä löytyy vanhoista lankapakoista ja kirstuista ja laittavat ne ihan uudenlaisen kontekstiin, ylösalaisin, sikin sokin.”

Ruudulliseen housuhameeseen pukeutunut lippispäinen Ekroth seisoo pisteellään odottamassa seuraavaa kiinnostunutta. Hän siemailee tiuhaan vettä, koska kuuma ilma uuvuttaa. Siihen sekoittuu hikeä ja parfyymiä, koska eräs kisan sponsoreista on hajuvesitalo, joka on valmistanut oman tuoksun jokaiselle finalistimallistolle. Sponsoreita on paljon, ja ne ovat nimekkäitä, kuten Mercedes-Benz, Chanel ja Swarovski.

”Täällä on paljon rahaa. Sponsoreille tämä on sellainenkin juttu, että ne pääsevät kerran vuodessa tapaamaan toisiaan ja juhlimaan. Tuntuu, että me olemme täällä vain sivuroolissa, niin kuin tietenkin olemmekin, koska olemme vaihtuva osa. Joka vuosi tulee uusia. Eihän me olla mitään staroja täällä, vaan hyvin pieni, kiitollinen osa tätä koko juttua”, Ekroth sanoo.

Hänelle jännittävin osa kokemusta on ollut vaatteiden esittely tuomaristolle. Mallit tepastelevat koreografian vaatteet yllään, ja suunnittelija kertoo mallistostaan.

”Jury istuu hiljaa ja tuijottaa. Sitten pitää vain alkaa puhumaan itsestään. Mä aloitin parilla vitsillä, ja kiitos Luojan ne toimi.”

Ekroth sai tuomarit nauramaan kertomalla, miten hänestä tuli muotisuunnittelija. Lukion jälkeen suomenruotsalainen haki Helsingin yliopiston ruotsinkieliseen yhteiskuntatieteiden yksikköön Soc & Komiin, ”protestiksi hankenilaisille”.

”Sanoin jurylle, etten ollut tarpeeksi hyvä ihminen sosiaalityöntekijäksi, jonka jälkeen hakeuduin pokerin pariin ollakseni pokerinpelaaja. Parin vuoden kuluttua huomasin, etten ole tarpeeksi paha ihminen ollakseni pokerinpelaaja. Sosiaalityön ja pokerin väliltä löytyi sitten muoti.”

Ekroth aloitti Aallossa vuonna 2012, jolloin kolmikko Laitinen-Rassikka-Sirén voitti kisan. Siitä lähtien Hyères on ollut hänen unelmansa.

”Jury-tapaamisessa ihan hetken ajan tunsin, että ihan vähän irrottauduin itsestäni ja kropastani. Mietin, että vau, nyt mä olen tässä ja puhun näille. Samalla kuulin, miten mun oma suu puhui sitä esitelmää, jonka tietenkin osaan ulkoa. Se oli huikea hetki.”

Innostuksesta on tosin jo katkennut terä. Syy on se, että kaikki festivaalialueella kuiskailevat Jurmun ja Vartiaisen nimeä. Joidenkin mielestä peli on jo ratkaistu. Muotinäytöksissä yleisö on mylvinyt, kun kaksikon suomea mumisevat miesmallit kukka-asuissaan ovat hoiperrelleet persoonallisesti pois lavalta.

”Tietenkin mulla oli tänne jättiodotukset, mutta ne ovat pikkaisen tippuneet näytös näytökseltä. Ranskalaisyleisö reagoi tosi vahvasti, ja Hanne ja Anton ovat saaneet jättiaplodeita. Mä en ole saanut niitä. Vaikka olen iloinen heidän puolestaan, samalla olen vähän surullinen itseni puolesta.”

Mutta matka ei suinkaan ole ollut turha. Esimerkiksi Diorin talent scout on käynyt kertomassa, että hän on suuri Ekrothin suuri fani.

”Kaikki sanovat, että haluavat ottaa yhteyttä, ja on tullut vaikka mitä tarjouksia. Ensi viikko menee siihen, että ylläpidän näitä kontakteja. Se pitää tehdä hyvin. Sophie Sälekari ja Elina Määttänenkin ovat nyt hyvissä duuneissa. Kyllä tämä on se paikka, jossa pitää olla. Uskomatonta, että mä pääsin tänne.”

Sälekari ja Määttänen olivat molemmat kilpailun finaalissa vuonna 2015. Määttänen työskentelee suunnittelijana ranskalaisessa muotitalo Maison Margielassa ja Sälekari englantilaisen Alexander McQueen -muotimerkin leivissä.

Yhtäkkiä meidät yllättää takavasemmalta keski-ikäinen nainen, jolla on vaalea polkkatukka ja tyylikäs musta asu. Professori Pirjo Hirvonen on hyvin ilahtunut, että Aino on raahautunut Otaniemestä asti raportoimaan muotiopiskelijoista. Juttuvalinta ei Hirvosen mukaan ole lainkaan itsestään selvä vallitsevassa ilmapiirissä.

”Muotialaan suhtaudutaan hyvin usein pinnallisena, ja välillä tuntuu, ettei meitä arvosteta”, Hirvonen aloittaa.

”Mutta sanoisin, että nimenomaan suhtautuminen on pinnallista. Usein ajatellaan, että nämä opiskelijat ovat jollakin tavalla muita köykäisempiä, mutta ei se niin ole. Täällä on äärimmäisen teräviä, lahjakkaita ja kyvykkäitä ihmisiä. He voisivat menestyä millä tahansa alalla, mutta ovat valinneet muotisuunnittelun.”

Hirvonen myöntää, että muotisuunnittelu voi tuntua nurkkakuntaiselta ja koko muotiala vaikeaselkoiselta sellaisilla aloilla, joilla toimitaan puhtaasti rationaalisen ja loogisen ajattelun pohjalta. Siitä huolimatta Aallon muotisuunnittelun linja on hänen mielestään ansainnut kiitoksensa ja resurssinsa.

”Melkein 30 prosenttia finalisteista tulee meidän koulusta, joten ei kai tässä muuta voi sanoa, kuin että meillä on koulutus kohdallaan. En tiedä, millä muulla meidän koulutusta pitäisi vielä lähteä mittaamaan.”

Festarialueella tapaamamme ex-voittajat Raasakka ja Sirén kiittelevät entistä opinahjoaan muun muassa hyvistä fasiliteeteista ja vapaasta, omaan henkilökohtaiseen kehitykseen kannustavasta ilmapiiristä. Molemmat ovat vastikään valmistuneet Lontoon Central Saint Martins -muotikoulusta, joka on yksi alan arvostetuimpia. Suomen työmarkkinat eivät houkuttele.

“Onhan Suomessa Marimekko ja Halti, mitä näitä nyt on, mutta kaikki meidän frendit on jo siellä töissä. Ei me voida viedä niiden työpaikkoja”, Sirén sanoo.

Hirvosen mukaan Aallon paljon puhutut fasiliteetit ovat luonnollisesti tärkeä tuki, mutta ennen kaikkea linjan menestyksen ydin ovat korkeatasoiset opettajat, jotka pyrkivät haastamaan ja houkuttelemaan jokaisesta esiin “sen omimman”.

”Opettajakunnan arvostuksesta ja heidän äänensä kuuntelemisesta olen suoraan sanottuna hieman huolissani.”

Hiki helmeilee graafisten mustien lasien takana, mutta Hirvosella ei ole kiire pois keskustelusta. Hänen mukaansa Aallossa ei välttämättä vieläkään täysin ymmärretä ARTS:in erityisluonnetta suhteessa muihin viiteen korkeakouluun. Leikkauspaineissa tulosvastuu kasvaa, ja nimenomaan tulos on Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa hankalasti mitattavissa. Sitä ei voi päätellä esimerkiksi julkaistujen akateemisten tutkimusten määrästä.

“Luovan alan keskeinen alue on kokeellista ja luovaa, hidasta kasvua, etsimistä ja kypsymistä. Sitä ei näissä leikkauspaineissa arvoteta. Jos ARTSia, sen prosesseja, vaatimuksia ja mittauksia pyritään liiaksi samankaltaistamaan muiden Aallon korkeakoulujen kanssa, luovat ihmiset lähtevät muualle.”

Toimittajat hätistetään showroom-teltasta, koska suunnittelijoiden pitää pakata mallistonsa festivaalin viimeistä muotinäytöstä varten. Lähestyvä finaalinäytös näkyy vakavuutena kasvoilla.

_R6A3211

Mallit Antti Kekki (oikealla) ja Oscar Holmström lennätettiin paikalle Suomesta Jurmun ja Vartiaisen näytöstä varten. Kekki opiskelee Aallossa graafista suunnittelua.

osa III: juuri ennen loppuhuipennusta

Lapsiperheitä, eläkeläisiä, perusjamppoja. Catwalkkia ympäröivät penkit täyttyvät ihmisillä, joista suurin osa ei näytä ollenkaan muotiväeltä. Glamour-henkilöt lipuvat eturivin penkkeihinsä henkilökohtaisten asiakaspalvelijoiden saattelemina aurinkolasit silmillä. Emme tiedä, keitä he ovat, mutta he kääntävät katseita.

Vieressämme front row’lla istuu tsekkiläismies, joka ei näytä tuntevan oloaan kotoisaksi. Hän kertoo työskennelleensä festivaalin perustajan ja taiteellisen johtajan Jean-Pierre Blancin autonkuljettajana tämän vierailulla kotimaassaan. Siitä hyvästä hänet on nyt lennätetty Rivieralle kisojen vieraaksi. Huomaa, että kisassa liikkuu paljon rahaa.

Näytös alkaa, ja ensimmäiset mallitytöt pokkuroivat lavalle. Eteerinen habitus saattaa olla lavakarismaa tai krapulaa, koska edellisiltana on ollut festareiden ensimmäiset bileet.

”Tuntui aluksi, että tultiin kouludiskoon. Lasit lenteli, ja ihmiset jonottivat tiskillä juomia. Ne mallithan ovat niin pikkuisia ja laihoja, että tulevat hetkessä humalaan”, Ekroth kuvailee.

Emme ole tavanneet festareillaan yhtään ennakkoluulojamme vastaavaa töykeää tai kylmää fashion bitchiä, vaan vain ystävällisiä hahmoja. Kuulemma kulissien takana on kuitenkin kova hierarkia, ja ruokalassa meikkaajat, kampaajat, suunnittelijat ja mallit vuorotellen ohittelevat toisiaan, koska jokainen ryhmä pitää itseään tärkeimpänä ja kiireisimpänä.

Mallisto toisensa jälkeen marssii catwalkin halki. Musiikki ja tunnelmat vaihtuvat, samoin aplodien volyymi. Tänäkin iltana Jurmu ja Vartiainen saavat suurimmat suosionosoitukset, vaikka pääpalkinto meneekin Japaniin.

Kun puheet on pidetty, suolatehdas hiljenee. Hyères on taas vuoden hohdoton ranskalaisten eläkeläisten lomarysä.

_R6A2197

Finalistit saavat paljon kansainvälistä näkyvyyttä muotilehdissä ja -sivustoilla. Tässä Rolf Ekrothin asu (oikealla) matkalla kuvattavaksi.

osa iv: takaisin suomessa

Viikon kuluttua finaalista soitamme Ekrothille, joka on juuri palannut Pariisista tapaamasta muotitalojen Hyères-kontaktejaan. Hän selvisi pahimmasta pettymyksestä marinoimalla maksaansa.

”Finaalin jälkeisessä cocktail-tilaisuudessa kiskoin kahdella kädellä viinaa. Se helpotti. En ole ikinä juonut suruun, mutta nyt join, ja hetkessä se meni ohi. Seuraavana aamuna ei sitten enää ahdistanut, ja oli ihan kiva lähteä kotiin.”

Ekrothin mielestä on itsestään selvää, että kilpailuihin lähdetään voittamaan. Hän ei voi sietää tekopyhää ”Vaikka en voittanut, oli silti kivaa’ -jaarittelua. Muiden finalistien Instagram-kuvatekstit ja Facebook-statukset olivat hänen mukaansa täynnä sitä kisan jälkeen.

”Vihaan sitä, kun ihmiset sanovat, etten saisi olla pettynyt. Kyllä mua edelleen harmittaa, ettei tullut palkintoa. Voittajista kuitenkin kirjoitetaan paljon, ja niillä on selvä etu meihin muihin nähden.”

Ekrothin seuraava askel on todennäköisesti harjoittelu ulkomailla, jollaisen Hyères voi hyvinkin poikia. Moni Aallon suunnittelija saa kiittää harjoittelustaan muotisuunnittelun lehtoria ja opiskelijoiden henkistä gurua Tuomas Laitista, jolla on laajat verkostot maailmalle. Laitinen oli siskonsa Annen kanssa ensimmäinen suomalaisvoittaja Hyères’issä vuonna 2006. Hänen sanotaan olevan yksi merkittävimmistä syistä siihen, että Aallon muotisuunnittelulla menee nyt lujaa.

Finaalin jälkeen esimerkiksi YLE, Helsingin Sanomat ja MTV3 uutisoivat suomalaisten Chloé-palkinnosta näkyvästi. Jutut toistavat toisiaan: arvostettu palkinto tuli, ei ole eka kerta, Suomi-muodilla menee kivasti, professori ja voittajat iloitsevat.

Uutisointi kuvaa hyvin sitä, miten muoti on yleensä esillä suomalaismedioissa. Muotialan tärkeys perustellaan yksittäisillä onnistumisilla, jotka eivät merkitse maallikolle mitään. Vaikka muotisuunnittelijat ovat taiteiljoita, heitä pyydetään harvoin kommentoimaan yhteiskuntaa niin kuin kuva- tai näyttömötaitelijoita. Kysymykset ovat yksinkertaisia. Miltä voitto tuntui? Miksi Suomi menestyy? Keksitäänkö Helsingissä pian uusi H&M?

On kiinnostava kysymys, voisiko tai pitäisikö huippumuodin olla jotain, mistä koko yhteiskunta voisi nauttia tai ammentaa. Hirvosen mielestä muodin anti rivikansalaiselle voi olla se, että muotisuunnittelu on ajan tulkintaa ja suunnannäyttämistä.

“Korkeatasoisin muoti on tavallaan se anturi, joka tunnistaa, mitä isoja asioita maailmassa juuri nyt on ilmassa. Ja sitten se tulee ulos tulkintana.”

Eräs tulkinta on esimerkiksi Hirvosen näkemys siitä, että muotisuunnittelulla ei pitäisi enää ruokkia kulutusta vaan ennemminkin kohtuullistaa sitä.

“Samalla tavalla kuin urheilukilpailuissa pärjäämisen myös muodin pitäisi nostattaa kansallista itsetuntoa. Se on kuitenkin valtava kansallinen pääoma, että pystymme luomaan sellaisia asioita, jotka muu maailma ja huippuammattilaiset arvottavat korkealle ja että meillä ylipäänsä on jokin identiteetti.”

Mikä Hyères?

80-luvun alusta lähtien järjestettyä tapahtumaa pidetään yhtenä maailman arvostetuimmista muotialan kilpailuista. Se on toiminut ponnahduslautana monelle kansainväliselle suunnittelijanimelle, kuten Viktor&Rolfille, Thierry Muglerin pääsuunnittelijalle Romain Kremerille ja tanskalaissuunnittelija Henrik Vibskoville.

Tämän vuoden tuomariston puheenjohtaja oli Chanelin muotoilujohtaja Virginie Viard. Tuomaristoon kuuluivat myös muun muassa Monacon prinsessa Caroline, Ranskan Voguen entinen päätoimittaja Carine Roitfeld sekä ranskalaisen muoti- ja taidelehden Purplen päätoimittaja ja perustaja Olivier Zahm. Aiemmin tuomaristossa ovat olleet muun muassa Helmut Lang, Jean-Paul Gaultier ja Dries van Noten.