Baarikierros


Teksti · words

Kuvat: osallistujat

Toisilleen tuntemattomat teekkari, kylteri ja muotoilija kiersivät yhdessä lempibaarinsa ja keskustelivat hiprakassa oman alansa dokauskulttuurista.

000420730006

Kuvassa vasemmalta: kylteri Katariina Karttunen, jutun kirjoittaja, informaatioverkostojen fuksi Sonia El Kamel, muotoilija Johanna Tarkiainen sekä teekkari Leo Tavaila.

Katariina Karttunen, 23, on viidennen vuoden kauppatieteiden opiskelija ja markkinoinnin pääaineopiskelija. Hän on vaihtanut kyykkyviinit kevyisiin etunojaviineihin.

Johanna Tarkiainen, 26, on toisen vuoden muotoilun opiskelija, joka viettää viikonloppunsa Kalliossa nauttien viinistä ystävien seurassa.

Leo Tavaila, 22, on automaatio- ja systeemitekniikan toisen vuoden opiskelija. Hän saattaa juoda muutaman oluen maun vuoksi, muttei dokaa.

000420750008

 

Teekkari Leo Tavailan baarivalinta on Kampin kauppakeskuksessa sijaitseva Bruuveri, jonka jokaisessa pöydässä istuu rempseästi humaltuneita keski-ikäisiä. Ojennan Tavailalle tumman oluen. Kylteri Katariina Karttunen ja muotoilija Johanna Tarkiainen siemailevat puolestaan talon viiniä.

Kello 20 nostamme juomamme ilmaan ja päädymme pienen empimisen jälkeen kilistämään AYY:lle. Vaikka olemme kaikki aaltolaisia, meillä on paljon ennakkoluuloja toisistamme. Kolmessa baarissa ja useiden alkoholiannosten aikana selvitämme, mitkä stereotypiat eri tiedekuntien juomakulttuureista ovat totta.

TARKIAINEN: Stereotypiat taikkilaisista kohdistuvat enemmän siihen, miten esimerkiksi pukeudumme. Toisaalta, vieressäni istuneet teekkarit sanoivat minulle poikkitieteellisillä sitseillä pilke silmäkulmassa, etteivät taikkilaiset osaa sitsata ja ettei meidän tarvitse edes yrittää ymmärtää sääntöjä, koska olemme TaiKista. Meillä on hirvittävän vähän ryyppäjäisiä. Jos koululla järjestetään tapahtumia, ne ovat aika rauhallisia, kuten taidenäyttelyiden avajaisia.

KARTTUNEN: Mulle on syntynyt käsitys, että teidän juhliminen on sivistyneempää tai ainakin maltillisempaa kuin meillä tai teekkareilla. Kauppislaisiin liitetään yleinen stereotypia opiskelijoiden juomakulttuurista. Meillä on paljon bileitä, joissa alkoholi on keskiössä.

TAVAILA: Haalarittomuus riisuu hyvin stereotypioista. En vastaa stereotyyppistä teekkaria eli juomakeisaria. En ole itse jaksanut käydä tapahtumissa, joissa teema on alkoholi ja joiden kylkeen on väsätty jotain tapahtumaa. En siedä sitä, että jengi herää aamulla fiiliksellä ”tänään vedetään perseet”.

Juomakulttuurin romantisoimiselle on heristetty sormea peruskoulun terveystiedon tunneilla. Hieman yllättäen
boheemeina pidetyt muotoilijat eivät hehkuta juomista samalla tavalla kuin tyypilliset teekkarit.

TAVAILA: Juomista ihannoidaan TKK:lla liikaa. Telegram-chattiin tuli fuksiristeilyn aikana kuudelta aamulla kuvia, joissa jengi vertaili viinapullojensa kokoja. Viimeksi kun olin kännissä kaksi vuotta sitten, oksensin darrassa viisitoista kertaa ja illan aikana kolme kertaa. Eli en ole yhtään muita parempi, jos tuohon touhuun lähden mukaan.

KARTTUNEN: Romantisointi jää kauppiksessa lähinnä ensimmäisiin opiskeluvuosiin, kun juhlimisessa on vielä uutuudenviehätystä. Myöhemmin sitä ei hehkuteta samalla tavalla jossain massa-chateissa.

TARKIAINEN: Meillä ei todellakaan ihannoida örveltämistä. En ole koskaan nähnyt ketään aivan sekaisin bileissä. Fuksichatissa ihmiset postailivat kuvia töistään, jos jollekin oli esimerkiksi tullut jokin hauska moka. Ainoat sitsit, joihin olen osallistunut, olivat Otaniemessä. Siellä oli kyllä todella hilpeä meininki, mutta vieruskaveriteekkareiden keskustelu pyöri pitkälti sen ympärillä, kuinka monta shottia oltiin vedetty. Lukkari heitti läppää siitä, kuka oli sammunut viimeksi.

Haen meille toisen kierroksen juomia ja isken tuoppien mukana kysymyksen pöytään: Kokevatko haastateltavat, että opiskelijabileissä on oltava humalassa?

KARTTUNEN: Ainoa tapahtuma, johon en ikinä menisi selvin päin, on sillikset (suurien juhlien jälkeinen silli- aamiainen). En koe, että meidän päätapahtumissa tarvitsisi kuitenkaan olla humalassa. Mulla on paljon kavereita, jotka eivät juo ollenkaan ja jotka pystyvät bailaamaan aamu viiteen saakka ilman ongelmaa.

TARKIAINEN: Jos tuntuu siltä, etten voi mennä johonkin tapahtumaan selvin päin, en mene ollenkaan. Nuorempana pelkäsin enemmän sitä, että jään paitsi tai etten ole osa porukkaa. Nykyään en välitä siitä ollenkaan.

TAVAILA: Olen samaa mieltä. TKK:lla kohdalleni ei ole osunut sosiaalista painetta olla umpikännissä. Vaikka jengi ihannoi jossain määrin dokaamista, se on aina ihan fine, jos en juo.

KARTTUNEN: Meillä pojille saattaa muodostua enemmän paineita juomisesta kuin tytöille. On ne tietyt tyypit, jotka ovat kovia juomaan ja aina messissä ihan päätyyn asti. Jos he eivät juo, saattaa syntyä hämmennystä. Heille voi sitten huudella, että höhö otas nyt. On meillä mimmejäkin, jotka juovat paljon, mutta jos puhutaan näistä kännikeisareista, niin ne ovat aina jätkiä. Miehille on lopulta ehkä sosiaalisesti hyväksyttävämpää olla kännissä.

Entä millaiset ovat olleet elämän hauskimmat bileet?

TAVAILA: Faijan viisikymppiset olivat parhaat bileet, joissa olen koskaan ollut. Suhtautumiseni alkoholiin tulee pitkälti siitä, että vanhempani eivät koskaan ole olleet edessäni kännissä. Siellä synttäreillä mutsi ja faija olivat kuitenkin ihan pelti kiinni. Kahdeksankymppinen ukkini, joka kävelee kävelykepin kanssa, tanssitti ikäisiään rouvia kuin viimeistä päivää. Se oli absurdi ja hupaisa tilanne, kun edessäni uskallettiin vihdoin irrotella.

KARTTUNEN: Viime vuosijuhlissa monet ystäväni palkittiin, ja mulle tuli sellainen olo, että vau! Ihmiset olivat pukeutuneet hienosti ja laittautuneet, söimme hienon illallisen ja nautimme ohjelmasta. Elämäni parhaat bileet olivat parhaan ystäväni häät. Tunnelataus oli käsittämätön.

TARKIAINEN: Saatiin syntymäpäivilläni keskellä yötä älynväläys, että nyt pelataan Twisteriä. Meillä ei ollut peliä, niin otettiin mun vanha lakana ja maalattiin ne pallurat siihen akvarelliväreillä ja lopuksi teipattiin lakana jesarilla lattiaan kiinni. Eräs kaverini veti karvalakin syvälle päähänsä ja huuteli meille sokeana sääntöjä ja ohjeita.

000420720005

Välipunkku ja slaavikyykky!

Kello on 22.20, ja jatkamme matkaa kohti kylterin baaria. Paljastan seurueelleni, että olen varautunut siirtymä-vaiheisiin hankkimalla meille punaviinipullon matkaevääksi. Osa bilepolttaa ja ostaa tupakkaa. Tavaila syö Snickersiä.

Astumme sisään kylteri Karttusen valitsemaan baariin, Brewdogiin, jonne punavuorelaisnuoret ovat saapuneet viettämään perjantai-iltaa. Baarimikot ovat komeita, tatuoituja parrakkaita miehiä. Katseemme kiinnittyy seinän pulloon, joka on tungettu kuolleen, vaaleaturkkisen oravan sisään. Tarjoilija huomaa naureskelumme ja kertoo, että pullo maksoi aikoinaan 700 puntaa. Juomani menee väärään kurkkuun. Toisaalta, joillakin opiskelijoilla voi upota vuosijuhliin sama summa. Näkevätkö haastateltavat ongelmallisena sen, ettei kaikilla ole välttämättä varaa osallistua?

TARKIAINEN: Meillä jäi aika moni pois, ja itsekin harkitsin, etten menisi hinnan takia. Onko yksi ilta sen hinnan arvoinen? Kyllä mun mielestä oli. Jatkoille sai tulla kuka tahansa jatkamaan iltaa, eli en usko, että ketään poissuljettiin.

KARTTUNEN: Omista kauppislaisista kavereistani kukaan ei jättänyt tulematta hinnan takia. Meidän muut tapahtumat ovat mielestäni todella sopuhintaisia, ja vuosijuhlat ovat vuoden ainoita kalliita tapahtumia. Mekon voi esimerkiksi lainata kaverilta ja vujuille järjestetään aina tarjouksia, jotta meikin ja kampauksen tai pukuvuokran saa halvemmalla.

TARKIAINEN: Oho! Ai teillä mennään meikkiin ja kampaukseen? Laitoin kaverini hiukset, ja omiani en laittanut ollenkaan. Ostin pukuni Uffilta viidellätoista eurolla.

Tiedustellaanpas kolmikon näkemyksiä silliksistä. Kuka myöntää aloittavansa sunnuntaiaamunsa tasoittavalla oluella?

KARTTUNEN: Juon tasoittavia vain silliksillä. Sillis on kaksi kertaa vuodessa, ja se on vapaapäivä kaikille. Se on mielentila. Ensimmäisillä silliksilläni en todellakaan tiennyt, mihin olin menossa, ja olin suoraan sanottuna aika järkyttynyt, koska en osannut olettaa, että ne ovat taas uudet bileet sunnuntaina. Ihmiset ovat silliksillä todella onnellisia. Siellä kukaan ei paheksu sitä, jos joku on sunnuntaipäivänä kännissä.

TAVAILA: En ole ollut silliksillä, enkä juo tasoittavia. Ainoat sillikset, joista olen kuullut tarinaa, saivat mut lähinnä vihaiseksi. Kuulin, että jengi oli leikkinyt tyttöystävän silliksillä ruokasotaa ja että joku tyttö oltiin heitetty ulos ensimmäisen kerroksen ikkunasta. Jotkut jätkät olivat ajatelleet, että ”hei tää vois olla hauskaa”. Mua häiritsee, että ihmiset tekevät niin irrationaalisia ratkaisuja humalassa.

TARKIAINEN: Apua! En usko, että sillikset on mun juttu.

000420730005

Muotoilija Tarkiainen on valinnut päätebaarimme, Mustan Kissan. Kierrän punaviinipullon korkin auki,
ja otamme raitiovaunun Hakaniemeen. Mustassa Kissassa avaudumme siitä, millaisia olemme kännissä.

TAVAILA: Jos juon itseni humalaan, olen se bileiden nolo jätkä, joka julistaa, kuinka kännissä on. Mua nolottaa se aina vähän jälkikäteen. Mua ei ärsytä, jos muut ovat kännissä ympärilläni. Oikeassa mielentilassa voin kyllä tehdä kännijuttuja selvin päin, mutta nykyään se on helpompaa, jos olen juonut muutaman.

TARKIAINEN: Jos joku ehdottaa kesällä neljältä aamulla, että hei poljetaan järvelle ja lähdetään uimaan, niin sitten mennään.

KARTTUNEN: Sama! En mieti samalla tavalla, mikä on fiksua. Järjen ääni korvautuu kysymyksellä ”miksi ei”. Helposti tulee myös rakkauskänni. Sellainen, että kerron mun kavereille, kuinka ihania ja kivoja he ovat, ja kehun herkästi tuntemattomien ulkonäköä.

Mustaan Kissaan tulee pilkku. Kello on kolme, ja olemme juoneet illan aikana yhteensä 36 alkoholiannosta.

000420730017Opiskeluista uupunut Tarkiainen lähtee nukkumaan. Valot rävähtävät päälle ja salamat välähtelevät kuin Cannesin elokuvajuhlilla – olemme päätyneet ottamaan yhteiskuvia baarin omistajien kanssa kertakäyttökamerallamme. Minä, Karttunen sekä Tavaila suuntaamme viimeiselle etapillemme, snägärille Kurviin. Hihitän, että Tavailan on tilattava listalla komeileva ”Teekkarin erikoinen”. Seisomme katoksen alla ja survomme annoksia kitoihimme. Pian Karttunen ja Tavaila hyppäävät kumpikin busseihinsa ja porhaltavat yön pimeyteen. Minäkin pyyhin sipulinpalaset ja ketsupit villahuivistani.

Juttu on osa Kolmen suora -sarjaa, jossa eri alojen opiskelijat vaihtavat ajatuksia.