Ei tarvitse kiittää


Teksti · words

Valokuvat: Kotialbumi

Tero Kartastenpään mielestä kiittäminen on kriisissä.

Suomessa ei ole sanaa please. Kiitos ja ole hyvä jäävät johonkin välimaastoon. Pleasen tilalla on käytetty lyhyttä hiljaisuutta.

Kunnioitan perinnettä ja säästän kiitoksissa. Kun menen kaupan kassalle, en mumisten kiitä joka välissä tavaroiden asettelussa ja korttien ojentelussa vaan vasta ihan lopuksi selkeästi, kun tilanne on hoidettu niin sujuvasti, että olen siitä kiitollinen.

Ravintolassa pehmentävä sana tommonen korvaa s’il vous plaîtia.

”Tommonen lohileipä.”

Hyvä asiakas ei ilmaise ystävällisyyttä muodollisella sanalla vaan sillä, että on tehokas ja selkeä tilaamisessa.

”Olut.”

Odotan laadukkaalta ravintolalta kiitoksenhallintaa, ettei tarjoilija tulee kerjäämään turhia kiitoksia kyselemällä kesken haarukoinnin ”maistuiko?” Minä syön vielä, joten voidaanko kaikki pliis olla hiljaa.

Kiittäminen on laajassa kriisissä. Syy on siinä, että ihmiset uskovat voivansa korvata sivistyksen ja älykkyyden hehkutuksella ja selkääntaputtelulla.

Kiitoksen sisarus, anteeksi on muuttunut viestinnälliseksi taidoksi. Julkisuudessa mokanneiden ihmisten anteeksipyyntöjen vaatiminen ja arvioiminen on monille samanlainen energisoiva harrastus kuin HIFK:in kannatus. Kohuun joutuneen ihmisen hyväksytty anteeksipyyntö on koreografia, joka päätyy yksittäisen tanssijan ryömimiseen maassa. Ketään muuta henkilöä tai mitään olosuhteita ei kannata mainita, anteeksi on sanottava täysin yksin, tai pyyntö ei mene läpi.

Julkinen kiitos on anteeksin vastapuoli. Se on yksilölaji, jossa pitää näytellä joukkuetta.

Mainetta ja arvostusta etsivän ihmisen kannattaa nostaa omia saavutuksiaan, mutta se saavuttaa parhaiten peukuttajat, jos hivelee muiden mainintaa kaipaavien itsetuntoa.

Ihminen saa työprojektin kunnialla päätökseen ja haluaa kertoa siitä muille. Hän kirjoittaa tekstin, joka on risteytys palkintogaalapuheesta ja pitkän elokuvan lopputeksteistä. Hän kiittää monia mahtavia kollegoita ja tägää kontakteja ruudun täydeltä. Esseenmittaista vuodatusta skrollaava lukija pitää uuvuttaa uskomaan, että tämä omaa työtä koskeva ulostulo onkin julistus muiden ihmisten mahtavuudelle ja yhteistyön voimalle.

Erikoista että mitä epävarmemmaksi työelämä on muuttunut, sitä enemmän ihmisillä on tarve ilmaista rakkautta ja kiitollisuutta toimintaan, johon he käyttävät aikaansa, että saisivat rahaa. Ulkopuolinen vaatimus kiittämiseen on suuri, kun työelämän asiantuntijat kehottamaan tekemään aitoja syväkiitoksia.

Parin vuoden aikana oman kiitollisuuden ilmaisemisesta on tullut automaatiota kuin pleasen sanomisesta briteille. Tottakai on hyödyllistä, että hyvinvoinnissa elävät ihmiset tajuavat oman etuoikeutensa. Sen ilmaisemisesta on kuitenkin tullut osa etikettiä. Jokainen omaa menestystä koskevaan ulostuloon asetellaan nöyryysosio kiitollisuudesta ja etuoikeuksista. Sillä ei ole mitään tekemistä valtarakenteiden analyysin kanssa.