Tällä palstalla kirjoittaisimme tavallisesti erilliset kolum­nit meitä askarruttavista henkilökohtaisista aiheista. Syyskuussa Sonia kirjoitti siitä, että pettymysten käsittely on tärkeää. Erkka kirjoitti päiväunien hyödyllisyydestä.

Kuukautta myöhemmin YK:n ilmastopaneeli IPCC julkaisi raporttinsa, jonka mukaan ihmiskunnalla on 12 vuotta aikaa vähentää tuottamiaan hiilidioksidipäästöjä. Muuten meitä odottavat ennennäkemättömän katas­trofaaliset tuhot. Nälänhätä, kuivuus ja yleistyvät hirmumyrskyt koskettavat pian jokaista.

Maailmanloppu ei tullut uutisena. Meissä se herätti tuttua, epämääräistä huolta ja syyllisyyttä.

Toiminnaksi se ei silti kanavoitunut. Pystyimme jatkamaan arkeamme kuten ennenkin. Huomasimme kaavailevamme uusia kolumneja – maailmanloppuun verrattuna yhtä pienistä aiheista kuin aiemminkin.

Tieto ei lisännyt tuskaa, tälläkään kertaa.

Tilanne on absurdi: Kuin istuisimme olohuoneen sohvalla kaksiossa, jonka makuuhuoneessa riehuu tulipalo. Liekit tuntuvat, mutta eivät vielä näy. Kysymme: Pitäisikö katsoa vielä yksi jakso Stranger Thingsiä ?

Jonkin on muututtava. Talo on tulessa. Se oikeasti on. Ilmastonmuutos on ainoa aihe.

Tämä kolumni on yritys sisäistää ongelma ja kerrata lista tehtävistä asioista – vaikka olisikin jo liian myöhäistä.

Tieto ei lisännyt tuskaa, tälläkään kertaa.

Ensimmäinen tehtävä on sisäistää ilmastonmuutos tunnetasolla. Ilmastonmuutos ei ole vain epämääräistä merenpinnan nousua tai heinäkuisia ennätyshelteitä. 

Ilmastonmuutos on sitä, että 140 miljoonaa ihmistä ympäri maailman joutuu jättämään kotinsa, ja sitä, että Suomessa kotimainen leipä loppuu. Se on mellakoita, kuolemia ja sotaa.

Uhkakuvat on syytä sisäistää, ja alkaa sen jälkeen toimia. 

Mutta miten? Yksi ihminen on vain yksi ihminen. Toden teolla ilmastonmuutosta voivat suitsia teollisuuden suurvaltiot, kuten Yhdysvallat, Kiina ja Intia.

Vai onko tuo pelkkää uikutusta? Yksi ihminen on yksi ihminen – joka omalta osaltaan voi vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon Suomen ja jopa Euroopan tasolla. Muistetaan: Talo on tulessa. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää. 

Ryhdy vapaaehtoiseksi ympäristöjärjestöjen toimintaan. Lähetä niille kaksikymmentä euroa. Tai viisi.

Laita Twitterissä, Instagramissa, Facebookissa ja sähköpostilla kerran kuussa viestejä kunnallispoliitikoille, kansanedustajille ja Euroopan parlamentin jäsenille (merkitse päivä, vaikkapa kuun ensimmäinen sunnuntai, hyvissä ajoin kalenteriin). Kerro viesteissä perusteltu huolesi maailmanlopusta.

Eduskuntavaalit järjestetään puolen vuoden päästä, huhtikuussa 2019. Äänestä niissä sellaista puoluetta, joka ymmärtää, että ilmastonmuutos on ainoa aihe. 

Meidän on jatkossa käytävä kiusallisia keskusteluja niin itsemme kuin läheistemme kanssa niistä mukavuuksista, joista on luovuttava asteittain. Tiedämme, että ainakin yksityisautoilu ja lentäminen on lopetettava, ostamista vähennettävä ja sisäfilepihvi vaihdettava seitaniin. Juustonkulutusta pitää vähentää ja asunnon sähkösopimus päivittää ekosähköön. 

Muutoksen voi aloittaa porrastetusti. Esimerkiksi ostohimoa voi hillitä lainaamalla vaatteita ja tavaroita kavereilta, lihasta luopua kuukaudeksi kerrallaan ja viikonloppureissut Berliiniin korvata junamatkalla Pietariin.

Myös kaikista kiusallisin keskustelu on edessä.

Onko oikea kysymys sittenkään: Millaisen maailman jätämme lapsillemme? Vai sittenkin: Tulisiko lapsia ylipäätään hankkia?

Lapsettomuus on ilmastoteoista suurin. Olemme jo tällä väkimäärällä ja elintasolla venyttäneet maapallon kestokyvyn äärimmilleen. Lisääntymällä pahennamme tilannetta entisestään. Yhden lapsen hankkiminen vastaa vuodessa noin 72:ta lentoa Thaimaahan.

Nämä keskustelut ovat äärimmäisen epämiellyttäviä. Niitä on kuitenkin käytävä, sillä talo on tulessa.

Kaikista kiusallisin keskustelu on edessä. 

Entä jos on jo liian myöhäistä? Se on aivan mahdollista.

Eettisissä valinnoissa ei välttämättä ole kyse siitä, että maailma pelastuu. Niissä on kyse siitä, että voimme elää itsemme kanssa sillä hetkellä, kun maailma tuhoutuu.

Oikeat päätökset tekevät elämästä merkityksellisemmän tuntuista. Ainakin otimme asian vakavasti. 

Ilmastonmuutos ei ole ”tärkeä aihe”, aivan kuin liekeissä roihuava asunto ei ole ”tärkeä aihe”. Se on ainoa aihe. Se on syy pyrkiä sammuttamaan palo – ennen kuin on pakko hypätä ikkunasta.