Kolumni: Voldemort on laiska herja


Teksti · words

Kuvat: Dora Dalila

Sanoilla voidaan joko lujittaa tai rikkoa olemassa olevia rakenteita.

Amerikkalaisen nykykirjallisuuden faneilla oli alkusyksystä syytä iloon, kun yksi lajinsa suurista nimistä vieraili Helsingissä. Paul Austerin mietteitä kuultiin muun muassa Akateemisessa kirjakaupassa järjestetyssä keskustelussa, jossa sivuttiin myös Yhdysvaltojen poliittista ilmapiiriä. Kotimaansa presidentin nimeä kirjailija ei halunnut edes sanoa ääneen, vaan nauratti yleisöä lyttäämällä tämän pelkästään numeroksi neljäkymmentäviisi.

Ylimielinen hymy huulillani nyökyttelin idolini nokkeluudelle ja koin hykerryttävää yhteenkuuluvuutta Akateemisen yleisön kanssa. Kirjakaupan kellertävässä valossa Hän-joka-jääköön-nimeämättä edusti läsnäolijoille pimeyden voimaa, joka oli mukava kutistaa hassuksi sanaleikiksi.

Myöhemmin vitsi alkoi epäilyttää.

Sanoilla voidaan joko lujittaa tai rikkoa olemassa olevia rakenteita. Se, ettei ihmisestä puhuta hänen oikealla nimellään, on omiaan luomaan myyttiä henkilön ympärille. Kun käsitys kansalaistottelemattomuudesta typistyy laiskaksi herjaamiseksi, vallanpitäjien asemaa tulee vahvistettua ihan vahingossa. Muka-hauskat sutkautukset myös lujittavat jakolinjoja eri todellisuuksien välillä.

Epä-älyllisellä protestilla voi lopulta tuskin voittaa muuta kuin sosiaalista hyväksyntää saman maailmankuvan jakavien keskuudessa. Hävittävää sen sijaan riittää jokaisella. Donald Trump on Yhdysvaltain presidentti, eikä tämä fakta muuksi muutu, vaikka kuinka kiukuttelisi kaverien kanssa.

Sittemmin osallistuin toiseen tilaisuuteen, jossa suomalainen sanojen ammattilainen niin ikään kieltäytyi mainitsemasta Trumpin nimeä ja kutsui tätä leikkisästi Voldermortiksi. Tällä kertaa en enää nauranut. Sen sijaan mieleen tulivat kolme viisasta apinaa: niistä Mizaru peittää silmänsä, Kikazaru korvansa ja Iwazaru suunsa pahalta. Länsimaisen tulkinnan mukaan apinat symboloivat silmien ummistamista ikäviltä tosiseikoilta.