Sinetöi se risukasoin


Teksti · words

Nelivuotias yliopistomme sai visuaalisen ilmeensä rinnalle sinetin, joka näyttää rumalta ja halvalta. Paljonko siitä maksettiin?

Sinetöi se risukasoin

KUVITUS MARTINA BABISOVA

 

 

 

 

 

 

 

 

”Näyttää muuttokuormasta tippuneelta Elfahyllyköltä.”
“Selvästi plagioitu Blair Witch Projectin tikkumuodostelmista.”
”Toi harakanpesä kuvaa kyllä erittäin hyvin Aaltoa organisaationa.”

Näin kommentoitiin Aalto-yliopiston uutta sinettiä Facebookin kommenttiketjussa syyskuun alussa. Aallon Facebook-sivulle postattu kuva sinetin julkistamistilaisuudesta keräsi yhteensä 81 kommenttia, 101 jakoa ja 106 tykkäystä.

Sinetti herätti paljon hervokkaita kommentteja, mutta myös ihmetystä. Eikä syystä, eihän se istu Aallon tähänastiseen graafiseen ilmeeseen lainkaan. Onko kyseessä harkittu linjamuutos, vai menikö jotain pieleen?

”Sinetti ei ole, eikä sen tarvitse olla samaa sukua visuaalisen brändi-ilmeen kanssa. Niillä on eri tehtävät”, kommentoi Aalto-yliopiston dekaani Helena Hyvönen.

Sinettiä käytetään korkokuviona virallisissa akateemisissa papereissa, niiden arvokkuuden takeena. Jo tänä syksynä se pläntätään vastavalmistuneiden tutkintotodistusten päälle. Onnea!

Hyvösen mukaan sinettiä voi verrata arvokkuudessaan muun muassa seteleihin, arvopapereihin ja mitaleihin. Tämän arvokkuuden takaamiseksi kutsukilpailuun valittiin mukaan ainoastaan pitkän linjan ammattilaisia.

 

Vuonna 2012 järjestettyyn sinettikilpailuun kutsuttiin neljä osallistujaa, graafisen suunnittelun konkareita Suomesta ja ulkomailta. Jokainen osallistuja sai palkkioksi osallistumisestaan 2500 euroa. Voittajalle maksettiin lisäksi 3000 euroa ehdotuksen jatkojalostuksesta. Yhteensä paloi siis 13 000 euroa.

Osallistujien nimiä ei annettu julkisuuteen, sillä se ei Aallon markkinointipäällikkö Hanne Haapojan mukaan kuulu design-alan kutsukilpailun luonteeseen. Ymmärrettävää, hopeapalkinnostahan ei varmasti ole kenenkään maineelle iloa. Haapoja kertoo, että kilpailijat valittiin kutsumalla siksi, että heiltä vaadittiin erityisosaamista. Oli nimittäin tärkeää, että kilpailijat tunsivat heraldiikan perusteet.

Välikysymys: Mitä heraldiikka on?

Haapoja: ”Paras määritelmä löytyy varmasti Googlesta.”

Selvä, katsotaan.

Heraldiikka on yhtä kuin vaakunaoppi. Taiteessa se tarkoittaa sitä, että kuvio suunnitellaan sellaiseksi, että taiteilija pystyy piirtämään sen pelkkien sanallisten ohjeiden perusteella. Heraldinen oppi on peräisin keskiajalta, ja sitä on käytetty kautta aikojen erityisesti vaakunoiden suunnittelussa.

Kilpailun voittajan Juha Markulan mukaan heraldiikka ei kuitenkaan ohjannut hänen  suunnitteluprosessiaan.

”Heraldiikasta ja vaakunaselityksistä puhuttiin palaverissa yleisellä tasolla. Mitään sanamuotoista selitystä ei pyydetty eikä edellytetty. Heraldisen selityksen mahdollisesta tarpeesta puhuttiin sinetin jatkotyöstämisen aikana vain yhdessä palaverissa.”

No mikä suunnitteluprosessia siis ohjasi, jos ei heraldiikka sittenkään?

Markulan kilpailuehdotusta inspiroi puumerkkikulttuuri, ja kuvio on tehty käsityönä. Hänen mukaansa sinetin kuvio on piirretty ajatus.

”Voisin kuvailla sinettiä myös ilmavaksi ja avoimeksi. Siinä ei ole perinteisiin sinetteihin yleensä liitettyä kehäviivaa tai viivoja, jotka sulkevat sinetin.”

Markulan mielestä hänen oma tulkintansa sinetistä ei kuitenkaan ole tärkeä, sillä sinettiä voidaan arvostella ja arvuutella loputtomiin. Hän on pyrkinyt jättämään sosiaalisen median keskustelut omaan nojaansa.

”Logot, sinetit ja niiden käyttötarkoitukset tuntuvat menevän monissa kommenteissa sekaisin. Kysytään, mitä tuon on tarkoitus esittää, en ymmärrä ja niin edespäin. Monimutkaisten ja vaativien rakenteiden visualisointi on haastavaa.”

 

Aalto-yliopiston graafisen suunnittelun professorin Saku Heinäsen mielestä sinetin suunnittelussa ei ole tarkoituksenmukaista kumartaa pelkästään historialle.

”Perinteitäkin voisi varovasti uudistaa. Sinetin kuva-aihe ei mielestäni edusta klassista muotokieltä, vaan vie ajatukset 1960-luvun abstraktiin modernismiin. Siksi se tuntuu hiukan etäiseltä ja vanhahtavalta. Sinetin tekemisen perusteissa käsin piirtäminen ja työkalun jälki kuulostavat sympaattisilta, mutta samalla itsetarkoituksellisilta ja merkityksettömiltä.”

Helena Hyvösen mukaan sinetti luotiin ”edistämään yliopiston yhteenkuuluvuutta yhteisen symboliikan avulla”. Hyvönen viittaa tässä siihen, että erillisten korkeakoulujen sinettien sijaan kaikissa kouluissa on nyt käytössä sama sinetti.

Yhteenkuuluvuus on kuitenkin tässä yhteydessä mielenkiintoinen sanavalinta, sillä monen kriitikon mukaan sinetti ei nimenomaan sovi yhteen yliopiston aikaisemman ilmeen kanssa.

Esimerkiksi graafisten suunnittelijoiden kattojärjestön Grafian Vuoden graafikko 2013 Kasper Strömman kirjoitti sinetistä kriittisen blogipostauksen, jossa hän ihmetteli etenkin sen irrallisuutta Aallon kokonaisilmeestä. Ironiseen sävyyn kirjoitettu blogipostaus oli tekaistu versio julkistamistilaisuuden juhlapuheesta. Tähän tyyliin:

”Sinetin suunnittelussa meillä oli neljä johtoajatusta. 1) Sinetin typografia ei missään nimessä saa muistuttaa A:/-yliopiston muuta graafista ilmettä. Koska jos on jotain mitä me täällä A+-yliopistossa emme voi sietää niin se on johdonmukaisuutta.”

Helena Hyvösen mukaan sinettikilpailun muiden ehdotusten joukossa oli myös sellaisia, joiden kuvio oli lähempänä Aallon visuaalista ilmettä, mutta ne eivät saaneet tuomariston keskuudessa kannatusta.

Tähän mennessä Aalto-yliopiston visuaalisen ilmeen symboliikka on rajoittunut A-kirjaimen ja välimerkin yhdistelmään. Markkinointipäällikkö Haapojan mukaan logon voi tiivistää seuraavasti:

”Aalto-yliopiston merkin perusversio on A?, yksinkertainen visuaalinen viesti, joka kysyy ’Mitä Aalto-yliopisto on?’, ja kutsuu osallistumaan: ’Mitä haluaisit Aalto-yliopiston olevan?’ Tavoitteena on ollut tunnus, jossa on mahdollisimman vähän identiteettiä ennalta määrittelevää symboliikkaa. Merkin merkitys ja symboliarvo rakentuvat uuden yliopiston mukana.”

Tämä vuonna 2009 luotu visuaalinen ilme on myös saanut kuulla kunniansa suurelta yleisöltä. Yliopiston ilmettä on julkisesti parjattu mielikuvituksettomaksi ja heikoksi esitykseksi huippuyliopistolta.

Strömmanin mielestä nykyinen visuaalinen ilme on mitäänsanomaton.

”Minä saatan olla vanhanaikainen suunnittelija, mutta voisiko logossa lukea ’Aalto’ enemmän tai vähemmän selkeästi? A? ei oikein sano minulle mitään, varsinkin kun se ymmärtääkseni voidaan myös kirjoittaa muodossa A! ja A”. Se ei toisin sanoen oikein viesti mitään. Tai ehkä kysymysmerkki korkeintaan symboloi epävarmuutta.”

Strömmanin mielestä visuaalisen ilmeen tulisi olla vahvemmin sidoksissa sen omistajaan.

”Kun lähdetään suunnittelemaan ihan mitä tahansa, ytimessä tulisi olla se, että visuaalinen ilme kertoo lähtökohtaisesti edes jotain siitä, mihin se liitetään. Nykyään kun tuntuu olevan muotia vaan lätkiä joku pallo tai kolmio nimen yhteyteen, ja sitten pressitiedotteeseen keksiä myöhemmin jotain merkityksiä. Menisin niin pitkälle että kutsuisin sitä graafisen suunnittelun alennustilaksi.”

 

Aalto-yliopiston nykyinen visuaalinen ilme, ?!”, toteutettiin myöskin suunnittelukilpailun voimin. Silloin kilpailussa oli kuitenkin eri ääni kellossa, sillä kilpailu oli avoin. Sekä opiskelijat, alumnit että Aallon henkilökunta saivat osallistua taistoon. Yhteensä 117:n ehdotuksen joukosta voittajaksi valikoitui Taideteollisessa korkeakoulussa graafista suunnittelua opiskelleen Rasmus Snabbin ehdotus nimeltä Kutsu.

Kilpailussa oli pelissä koko Aalto-yliopiston tuleva ilme. Palkkiotkin olivat sen mukaisia. Voittaja sai 10 000 euroa, ja kolme muuta ehdotusta pokkasivat kukin kolmen tonnin potin. Snabbin visioista pidettiin, ja hän jäi kehiin freelancerina.

Tänä päivänä Snabb istuu Aallon visuaalisen suunnittelun ohjausryhmässä yhdessä Helena Hyvösen ja korkeakoulujen professoreiden kanssa. Freelancerin hyödyntäminen oli Aallolta tehokas budjettiratkaisu, sillä mainostoimiston palkkaaminen tehtävään olisi Snabbin mukaan tullut yliopistolle huomattavasti kalliimmaksi.

Välikysymys: Kuinka paljon visuaalisen ilmeen kokonaiskustannus sitten oli?

Snabb: En osaa sanoa, sillä ilmeen suunnittelukuluja ei voi erottaa esimerkiksi sovellusten suunnittelusta.

Haapoja: Tarkkaa summaa ilmeen luomiselle on vaikea jäljittää, sillä visuaaliset kulut ovat menneet perustajakorkeakoulujen budjeteista ja sekoittuneet muihin uudistuskuluihin.

Jaahas. Mutta mitä mieltä Snabb on uudesta sinetistä, joka poikkeaa voimakkaasti hänen piirtämistään linjoista?

”Sekä visuaalisessa ilmeessä että sinetissä näkyy moderni ajattelu. Sinetin ideana on se, että se tehdään sadaksi vuodeksi eteenpäin, kun taas visuaalinen ilme voi uudistua jatkuvasti.”

Välikysymys: Onko Aallon visuaalisen ilmeen suhteen siis muutossuunnitelmia?

Snabb: Ei. Ilmeen parissa ei tehdä muutostöitä, mutta ilmettä sovelletaan jatkuvasti. Jokainen uusi ympäristö muokkaa ilmettä näköisekseen.

Haapojan mukaan Aallon ensi vuoden 900 000 euron markkinointibudjetista vain noin 50 000 euroa on tarkoitus käyttää logojen ja tavaramerkkien hallintaan ja logopankin ylläpitoon. Tällä hetkellä suurempi haaste on tehdä Aalto-yliopistoa näkyväksi maailmalla.

Opiskelijamarkkinointi syö budjetista suurimman kakun. Erityisesti kansainvälisissä medioissa näkyminen on tärkeää, ja tulevaisuudessa verkkosisältöihin panostetaan esitteitä enemmän. Tämä on hyvä, sillä professori Saku Heinänen näkee Aallon ilmeen mahdollisuudet nimenomaan verkon puolella.

”Aallon visuaalinen ilme on minusta laimea ja persoonaton, mutta toivon sen kehittyvän ja rikastuvan yliopiston varttuessa, esimerkiksi nettisivujen uudistamisen myötä”, Heinänen sanoo.

Strömman kohdistaa visuaalisen ilmeen ongelmat nykyisen suunnittelukulttuurin puoleen.

”Voin ymmärtää tämän trendin mekanismeja: kaikki haluavat sanoa sanottavansa ilmeestä ja ollaan varovaisia sen suhteen, ettei vaan tulisi huonoja assosiaatioita. Ja sen seurauksena päädytään johonkin siniseen palloon, esimerkkinä Itella. Ja koska siinä ei ole mitään suunnittelua, sitä ei voi pitää hyvänä eikä huonona.”

Strömmanin mielestä logoa ei voi ajatella vain pienenä osana kokonaisilmettä, sillä se on visuaalisen ilmeen näkyvin osa.

”Mutta suurin ongelma on, että Aalto-yliopisto mainostaa itseään huippuyliopistona, ja sitä myötä myös ilmeen, sinetin ja kaiken muunkin pitäisi olla Suomen parasta, eikö vain? Tällä hetkellä en näe asiaa niin.”

Mutta kyllä visuaalista ilmettä ja sinettiä jokin myös yhdistää. Nimittäin avoimuus. Logon kysymysmerkki jättää yliopiston avoimeksi vastauksille, ja päätteetön viivakasa jättää sinetin kuvion tulkinnan varaan. Sinetin suunnittelijaa, Juha Markulaa lainaten: ”Kuvalla on aina jokin tunnelma tai luonne. Aallon sinetilläkin on.”

Jos neljä vuotta perustamisen jälkeen tunnelma ja luonne ovat kuitenkin vielä epäselviä, voimme vain toivoa, että neljän vuoden päästä edes yhdessä visuaalisessa elementissä on pääte, jonka takana yliopisto voi seistä.

Kasper Strömmanin blogikirjoitus löytyy täältä.
Aalto-yliopiston uutinen sinetistä löytyy täältä.