Symbolisessa bussissa


Teksti · words

Kuvitus: Viivi Prokofjev

Codebus Africa on Aalto-yliopiston Suomi 100 -juhlavuoden kruununjalokivi. Asetelma ei ole ongelmaton, kun kymmenen etuoikeutetttua nuorta lähtee Saharan eteläpuolisiin maihin jakamaan teknologian ilosanomaa. Vaikka Koodibussi ei halua profiloitua kehitysyhteistyönä, sitä koskettaa taakka siirtomaa-aikaisista valta-asemista. Vaarana on niiden toistaminen aina, kun Afrikkaan viedään kehitystä. Tällä kertaa sitä toimitetaan teknologiataitojen muodossa.

koodibussiviivi

KUN VILMA HÄMÄLÄINEN valittiin vastaamaan CodeBus Africa -projektin viestinnästä, tulevalla kauppatieteen maisterilla nousi pala kurkkuun. CodeBus Africa on Aalto-yliopiston Suomi 100:aa juhlistava sata päivää kestävä matka, jolla opiskelijat järjestävät paikallisten ohjaajien kanssa koodaustyöpajoja lähes 1800 lapselle ja nuorelle yhteensä kymmenessä Afrikan maassa. Koodibussi ”pysähtyy” Ghanassa, Etiopiassa, Ugandassa, Tansaniassa, Mosambikissa, Keniassa, Namibiassa, Nigeriassa, Sambiassa ja Etelä-Afrikassa.

Projektista on helppo pitää. Siinä risteävät kaikki temaattiset pinnat, joihin suomalaiset instituutiot haluavat samastua: yhteistyö suomalaisen yliopiston ja afrikkalaisten yliopistojen välillä, 100-vuotias isänmaa ja sen perintö teknologian ja innovaatioiden edelläkävijänä, ohjelmointi, startupit sekä kansainvälinen ystävyys.

Hämäläisen rooli ei kuitenkaan ole helppo, sillä suomalaisten organisaatioiden järjestämä koodauskiertue Afrikassa voi kalskahtaa korvaan jonkinlaiselta teknologiaristiretkeltä. Ja se on viesti, jota Hämäläinen haluaa välttää.

”Tähän projektiin liittyy tosi isoja ja monimutkaisia teemoja, joita ei ehkä tyypillisesti mietitä syvemmällä tasolla Aallon kansainvälisissä hankkeissa”, Hämäläinen toteaa.

VAIKEA AIHE Koodibussin kaltaisille projekteille on hankkeen osapuolten välinen valta-asetelma, joka juontuu siirtomaa-aikana tapahtuneesta sorrosta. Painolastina on myös vanhanaikainen näkemys kehitysavusta, jossa rikkaat maat vyöryttävät apua passiivisina odottaviin kohdemaihin.

Hämäläinen tunnistaa historian aikana syntyneen Eurooppa-keskeisen maailmankuvan, joka koetaan oikeaksi suhteessa muihin näkemyksiin. Tässä maailmankuvassa teknologia nähdään ongelmattomaksi osaksi ihan- teellista kehitystä.

Koodibussi kuitenkin ajaa teknologiataitojen jakamista, joka on Hämäläisen mielestä nimenomaan työkalu valta-asemien purkamiselle. Teknologia muuttaa maailmaa niin hurjalla vauhdilla, että suuntaa ei pitäisi määri- tellä ainoastaan länsimaisesta näkökulmasta.

”Koodibussin avulla kannetaan vastuuta valta-asemasta, joka suomalaisilla on.”

Tällä hetkellä teknologiaa kehittää pieni ryhmä pääasiassa valkoisia miehiä, Hämäläinen sanoo. Jos yksilö ymmärtää teknologiaa ja pystyy kehittämään sitä itse, hänellä on enemmän valtaa määrittää, mihin suuntaan maailma muovautuu. Kun teknologian tekijöiksi saadaan lisää naisia ja ei-valkoisia, valta hajautuu. Erilaiset tekijät voivat tuoda kuuluviin näkökulmia, jotka nyt jäävät huomiotta.

”Koodibussin avulla kannetaan vastuuta valta-asemasta, joka suomalaisilla on. Paikalliset yhteistyökumppanit määrittelevät kuitenkin itse, mikä projektin hyöty heille on ja miten he jatkavat luovaa teknologiaopetusta Koodibussin siirryttyä eteenpäin”, Hämäläinen toteaa

VAIKKA AALTO-YLIOPISTO on projektissa näkyvässä roolissa, koko tempaus sai alkunsa Suomen suurlähetystöistä kohdemaissa. Lähetystöt alkoivat viritellä mallia yhteisistä työpajoista, ja lopulta Suomi 100 -hanke lähti mukaan.

Juhlavuoden ohjelma on jaettu kolmeen teemaan, joista yksi on tulevaisuus. Koodibussi kuuluu tähän kokonaisuuteen ja on osa juhlavuoden ohjelmistoa ulkomailla.

Aalto Global Impactin koordinoimassa projektissa on mukana kymmenen afrikkalaista maata ja tuplasti yhteistyökumppaneita, joista suurin osa on paikallisia teknologiakeskuksia eli hubeja. Työpajojen vetäjiksi lennätetään Suomesta kahdesta kolmeen opiskelijaa muutamaksi viikoksi kerrallaan.

Avoimen lähdekoodin ohjelmistoympäristö on paikallisten ohjaajien vapaasti käytettävissä ja kehitettävissä projektin jälkeen. Lisäksi Koodibussin vierailun aikana jokaiseen maahan koulutetaan vähintään neljä paikallista Sonic Pi -ohjaajaa, jotka ottavat vetovastuun työpajoista jo toisena päivänä. Aaltolaiset ohjaajat haluavat varmistaa, että taidot työpajojen järjestämiseen jäävät maihin. Myös suurlähetystöt ovat lupautuneet olemaan paikallisten teknologiakeskusten tukena vielä silloinkin, kun Koodibussi on huristellut matkoihinsa. Työpajat sovelletaan jokaisen maan tarpeiden mukaan ja niitä muutetaan, jos jokin ei toimi.

SUOMI 100 -JUHLAVUODEN teema on yhdessä. Koodibussissa se tarkoittaa sitä, että koko projekti toteutetaan alusta loppuun paikallisten partnerien kanssa. Nämä ovat mukana työpajojen sisällön suunnittelussa ja muuttamisessa, jos jokin asia ei toimi. Viestinnässä kiinnitetään huomiota siihen, miten teknologia esitetään paikan päällä.

”Tarkoitus ei ole kertoa Aallon opiskelijoiden tarinaa, vaan tarinaa siitä, mitä teknologian oppiminen mahdollistaa paikallisille nuorille”, Hämäläinen selittää.

Projektin pääsponsorille Nokialle Koodibussi on herkullinen yritysvastuuprojekti, jonka tavoite on kannustaa tyttöjä teknologian pariin. Rahaa on saatu myös ulkoministeriön kulttuurirahastosta ja muutamalta yksityisen ja kolmannen sektorin organisaatiolta. Kumppanien sijaan huomio halutaan kuitenkin pitää lapsissa, Hämäläinen vakuuttaa.

Pelkästään hyvä tahto ei riitä, jotta vastaavat projektit toteutuisivat oikein.

”Kaikilla yhteistyökumppaneilla on alusta asti ollut yhteisymmärrys tästä, ja siitä olen todella iloinen. Kaikki haluavat välttää turhaa pönötystä ja keskittyä lasten oppimiskokemukseen.”

Esimerkiksi median vierailuille ja haastatteluille on varattu aikaa vasta työpajojen jälkeen, jotta ne eivät häiritse opetusta.

Pelkästään hyvä tahto ei riitä, jotta vastaavat projektit toteutuisivat oikein. On olennaista pohtia, kenen ehdoilla projektia toteutetaan ja kuinka toteutustavat vastaavat noita ehtoja.

Kehitysmaatutkimuksen emeritusprofessorin Juhani Koposen mukaan teknologian merkitys tunnetaan myös Koodibussin kohdemaissa, joita ei saa aliarvioida.

”On tärkeä ymmärtää, että myös paikallisilla on tietoja ja taitoja”, hän sanoo.

Joskus tilanne voikin vastaavissa projekteissa olla se, että tietotaitoa riittää, mutta välineet puuttuvat.

”Voi olla, että nettiyhteys ja tietokoneet ovatkin se, mitä paikalliset oikeasti tarvitsevat”, Koponen toteaa.

 

 

Päätoimittajan kommentti

Koodibussista puhutaan vuoroin tempauksena, juhlistamisena ja seikkailuna. Myös CodeBus African viestinnästä vastaava Vilma Hämäläinen korostaa, että kyseessä ei ole kehitysyhteistyöprojekti, eivätkä tekijät ole halunneet hankkeen sellaiseksi profiloituvan. Kehitysvaikutuksia projektilla voi hyvinkin olla, mutta lyhyen aikajänteen vuoksi niiden osoittaminen on vaikeaa ellei mahdotonta. Paljolti Koodibussissa tuntuukin olevan kyse symbolisesta eleestä.