Vastine Ainon pääkirjoitukseen

Varadekaani Keijo Nikoskinen ja psykologi Merita Petäjä vastaavat Ainon 2/2016 pääkirjoitukseen aaltolaisten jaksamisongelmista.

Päätoimittaja Pauliina Suominen nostaa pääkirjoituksessaan 2/2016 esiin huolen siitä, että Aallon kehittämistoimissa vastuu uupumisesta sälytetään vain yksilön harteille. Suominen mainitsee monia opiskelijoihin kohdistuvia rakenteellisia paineita, joita syntyy mm. valmistumisaikojen tiukennusten, kurssien kuormituksen ja suorituskeskeisen arvomaailman vaikutuksesta.

Tästä olemme Suomisen kanssa samaa mieltä. Aallon kuormittavuusongelmia ei ratkaista kurssittamalla opiskelijoita kestämään yhä kovempaa stressiä. Tärkeinä on kehittää opetuskäytäntöjä ja kulttuuria hyvinvointia tukevaan suuntaan.

Ensimmäistä kertaa Aallossa nostetaan opiskeluhyvinvointi opetuksen kehittämisen keskiöön. AllWell? opiskeluhyvinvointikyselyn kysymykset kohdistuvat opiskelukykymallin mukaisesti neljään osa-alueeseen. Omien voimavarojen ja opiskelutaitojen lisäksi kysytään kokemuksia opiskeluympäristöstä sekä opetustoiminnasta. Tulosten tulkinnassa korkeakouluittain käytetään hyödyksi myös opiskelijoiden antamia kurssipalautteita.

Sähkötekniikan korkeakoulussa keväällä 2016 toteutettu AllWell? opiskeluhyvinvointikyselyn pilotti osoitti, että osa opiskelijoista kokee stressiä ja on vaarassa uupua. Hankitun tiedon avulla pyritään suuntaamaan kehittämistoimenpiteitä. Kehittämistoimet kohdistuvat ensisijaisesti rakenteisiin. Näiden toimien lisäksi tuetaan opiskelijoiden akateemisten taitojen kehitystä sekä esim. stressihallintataitoja opiskelijoille, jotka kokevat niitä tarvitsevansa.

Aallossa on lahjakkaita opiskelijoita, jota vaativat itseltään paljon. Pilotti osoitti, että ne opiskelijat, joilla on kykyä osoittaa itselleen myötätuntoa, selviävät paremmin pettymyksistä ja kokevat elämän myönteisemmin. Vastaamalla AllWell? kyselyyn opiskelija voi vaikuttaa yliopiston kehittämiseen ja lisäksi saada itselleen palautteen omista vahvuuksistaan ja kehittämiskohdistaan.

Muutetaan kulttuuria ja aloitetaan kysymällä: Mitä sulle kuuluu?

Keijo Nikoskinen, varadekaani (ELEC)

Merita Petäjä, psykologi

www.opiskelukyky.fi