Vastine: SYL antaa tukensa Nyyti ry:lle


Teksti · words

Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja vastaa Nyyti-jutun kritiikkiin.

Ainossa 1/2015 julkaistiin Nyyti ry:n toimintaa käsittelevä artikkeli. Nyytin jäsenyhteisönä Suomen ylioppilaskuntien liitto haluaa lyhyesti vastata osaltaan artikkelissa esitettyyn kritiikkiin.

Valitettavasti artikkeliin haastateltu henkilö ”Tommi” ei vaikuttanut olevan tietoinen viime vuosien kehityksestä Nyytissä. Esimerkiksi syksyllä 2013 käytiin osin vaikeitakin keskusteluja Nyytin tulevaisuudesta, ja niiden keskustelujen pohjalta haettiin uutta suuntaa yhdistykselle. Viimeisimmän vuoden aikana Nyytin toiminnassa on tapahtunut paljon myönteistä kehitystä kaikilla tasoilla: jäsenyhteistyössä, hallitustyöskentelyssä, toiminnan fokusoimisessa ja sen kehittämisessä vastamaan entistä paremmin ja tavoittavammin opiskelijoiden mielenterveyden edistämisen tarpeita. Kuten tiedettyä, muutosprosessit vievät aikaa ja kehittämistarpeita on edelleen. Tähän työhön SYL on jatkossakin sitoutunut.

Haluamme myös kiinnittää huomiota lehtijutussa esille nostettuihin kohderyhmän tavoittavuuslukuihin muutamilta osin. Nyyti toimii yhteistyössä sidosryhmien kanssa ja myös heidän kauttaan. Muun muassa jutussa mainittuja vahvasti vertaistukeen ja osallistamiseen painottuvia Nyytin hengailuiltoja järjestävät paikallisella tasolla ylioppilaskunnat, ainejärjestöt ja opiskelijajärjestöt. Nyytin itsensä järjestämät hengailuillat muodostavat vain pienen osan vuoden aikana järjestettyjen hengailuiltojen kokonaismäärästä.

Nyytin Nettiryhmissä avoin toimintamalli mahdollistaa samankaltaisessa elämäntilanteessa ja samanlaisten pulmien äärellä oleville yhteisyyden kokemuksen, lohtua ja tukea pelkästään seuraamalla ryhmissä käytyä keskustelua. Nettiryhmien sivulataukset olivat yli 200 000 vuonna 2013, mikä kertoo siitä, että niitä luetaan paljon.

SYL antaa tukensa Nyyti ry:lle ja sen toiminnan kehittämiselle, ja sitä kautta opiskelijoiden mielenterveyttä ja elämänhallintaa vahvistavalle työlle.

Jari Järvenpää
puheenjohtaja
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry