Viis syövästä


Teksti · words

Aaltolainen Jutta Sibakov ei perustanut menestyksekästä startupia tai valmistunut tohtoriksi ennätysajassa. Sen sijaan hän selätti syövän ja ymmärsi, ettei sairaus ole maailmanloppu.

preview_jutta3

KUVA Helen Korpak

Kauppatieteiden opiskelija Jutta Sibakov pyörtyi rattiin ajaessaan Paimiosta Turkuun kesällä 2015. Pelkääjän paikalla istunut isä onnistui viime hetkellä runnomaan jalkansa jarrulle. Sibakov pyörtyili sinä kesänä hälyttävän paljon ja kärsi yskästä sekä hengitys- ja nielemisvaikeuksista. Kukaan ei vielä tiennyt, että oireiden taustalla oli kasvain, joka painoi ruoka- ja henkitorvea, hermoa ja laskimoa.

Nyt 21-vuotias Sibakov hakeutui lääkäriin pian sen jälkeen, kun taju oli lähtenyt ratissa. Jatkuvat oireet vaikeuttivat arkea, eivätkä lääkärit osanneet heti yhdistää niitä kasvaimeen. Aluksi luultiin, että Sibakovilla oli flunssa tai paniikkihäiriö. Kuukauden kuluttua ensimmäisestä lääkärikäynnistä Sibakov sai vihdoin lopullisen diagnoosin. Hänellä oli Non-hodgkinin b-solulymfooma, eli imusolmukesyöpä välikarsinassa keuhkojen välissä, rintalastan alla.

”Minulle määrättiin aluksi vain hoitoja, jotka eivät tehonneet ollenkaan. Eihän syöpää voi antibiooteilla parantaa”, Sibakov toteaa.

Diagnoosi keilasi mennessään elämän uusiksi. Aalto-yliopiston Mikkelin kampuksella opiskelleen Sibakovin oli tarkoitus lähteä elokuussa puoleksi vuodeksi opiskelijavaihtoon Hongkongiin ja suorittaa siellä viimeiset kandikurssit. Huone Mikkelin kimppakämpässä oli jo vuokrattu eteenpäin, ja Sibakov oli muuttanut vanhempiensa luo kotikaupunkiinsa Turkuun valmistelemaan lähtöä.

Vaihto jäi sairastumisen vuoksi väliin, mikä oli itseään perfektionistiksi kuvailevalle opiskelijalle suuri takaisku. “Ensin olin et ei vittu mut sit olin et ei saatana”, Sibakov muotoili Fuck cancer -nimiseen blogiinsa. Hän kirjoitti blogia koko sairautensa ajan ajatuksenaan käsitellä sairautta ja lisätä tietoisuutta siitä, millaista on elää syövän kanssa.

”Olen kunnianhimoinen tyyppi, ja mulle on aina ollut tärkeää päästä eteenpäin elämässä. Tykkään siitä, että asiat menevät niin kuin olen suunnitellut. Otti pahasti päähän kun näin, että kaverit menivät eteenpäin ja itse junnasin hoitojen kanssa paikallaan.”

Hoidot pudottivat hiukset, aluksi hiljalleen ja lopulta banaanin kokoisina tukkoina. Kun päässä kasvoi enää muutama haituva, kuin vauvalla, Sibakov nauroi peilikuvalleen. 

Sytostaatti- eli solusalpaajahoidot aloitettiin heti kesän diagnoosin jälkeen, ja ne kestivät alkutalveen. Joulukuussa Sibakov aloitti sädehoidot, joiden vuoksi hän joutui käymään klinikalla päivittäin alkuvuoteen 2016 asti. Ne olivat pieni paha verrattuna sytostaattien sivuoireisiin, jotka kuulostavat helvetiltä. Päätä särki, oksetti, veriarvot heittelivät ja limakalvot kuivuivat niin, että ikenet olivat verillä.

”Lääkärini olivat alusta asti luottavaisia paranemisen suhteen, koska he tiesivät, että kestän rankatkin hoidot. Harrastin monta vuotta voimistelua, joten peruskuntoni oli hyvä. Joillekin kynnyskysymys on juuri se, kestääkö kroppa enää hoitojen rasitusta sairauden lisäksi”, Sibakov sanoo.

Hänellä oli kaikkien hoitojen ajan oma onkologi eli syöpäsairauksiin erikoistunut lääkäri, mikä ei ole itsestäänselvyys julkisessa terveydenhuollossa.

”Lääkärini oli hirveän inhimillinen ja kiinnostunut minusta ihmisenä, ei vain potilaana. En ollut yksi hoidettava muiden joukossa. Hän kyseli aina kuulumisia muustakin kuin syövästä.“

Hoidot pudottivat hiukset, aluksi hiljalleen ja lopulta banaanin kokoisina tukkoina. Kun päässä kasvoi enää muutama haituva, kuin vauvalla, Sibakov nauroi peilikuvalleen. Takaisin tuijotti Taru Sormusten Herrasta -elokuvien Klonkku.

Pitkä vaalea kuontalo vaihtui peruukkeihin, milloin blondiin, milloin punaiseen. Sibakov ei ole heittänyt niitä roskiin. Voi olla, että peruukkeja tarvitaan jatkossa naamiaisiin tai teemabileisiin.

Sellaisia Mikkelin kampuksella järjestetään tiheästi. Vuosikurssilla on tiivis yhteishenki ja ehkä vielä enemmän yhteistä tekemistä kuin Helsingin kyltereillä. Sibakovin dollarinvihreiden opiskelijahaalareiden lahkeet on tikattu täyteen kangasmerkkejä. Vyölenksusta roikkuu vaaleanpunainen juomapullo. Syövän vuoksi haalarit lojuivat kuukausia koskemattomina.

”Oli kova paikka, ettei yhtäkkiä saanutkaan käydä sitseillä tai haalaribileissä. Harmitti todella paljon, etten voinut enää olla mukana opiskelijayhteisössä. Kun jouduin jäämään porukasta pois, tunsin oloni usein eristäytyneeksi ja yksinäiseksi.”

Aallon Mikkelin kampuksella koko vuosikurssi viettää kanditutkinnon viimeiset puoli vuotta vaihdossa eri maissa. Kun käytännössä koko vuosikurssi oli ulkomailla, ystävät eivät voineet olla fyysisesti läsnä silloin, kun Sibakov olisi tarvinnut heitä eniten.

Vieraantumisen tunne meni pian ohi. Sibakovin säde- ja sytostaattihoidot päättyivät tammikuussa, ja vain kaksi päivää sen jälkeen hän istui jälleen sitsipöydässä. Kun koko sali lauloi Sibakoville onnittelulaulun, se iski ensimmäisen kerran. Hän oli selvinnyt syövästä.

”Ei mulla ole mitään näytön paikkaa tai tarvetta ylisuorittaa, vaikka olen selättänyt syövän.”

Terveen papereita täytyy silti vielä odottaa, sillä syöpäsairauksia seurataan hoitojen loppumisen jälkeen viisi vuotta. Huhtikuussa Sibakov sai lääkäriltään yhden elämänsä jännittävimmistä puheluista. Ensimmäisen jälkikontrollin tulokset olivat tulleet, eikä kuvissa näkynyt mitään hälyttävää.

”Olen terve, kunnes toisin todistetaan.”

Seuraavaksi Sibakov etsii asuntoa Helsingistä, sillä hän aloittaa syksyllä maisteriopinnot Aallon Helsingin kampuksella. Syöpädiagnoosista on kohta kulunut vuosi. Tuolloin Sibakov kirjoitti blogiinsa: “FUCK CANCER. Jos mä selviin syövästä, selviin ihan mistä vaan. Musta tulee vielä niin vahva.”

”Viime vuoden jälkeen ansaitsen vapaan kesän. Ei mulla ole mitään näytön paikkaa tai tarvetta ylisuorittaa, vaikka olen selättänyt syövän. Viime kesä oli rankka, ja on täysin normaalia, etten vielä jaksa ihan samalla tavalla kuin ennen”, hän toteaa nyt.

Elokuvissa syövästä selvinneet alkavat elää valaistuneina kaksisataa lasissa, kun sairaus on selätetty. Sibakoville riittää paluu tavalliseen arkeen. Hän ei koe muuttuneensa ihmisenä kovin paljon syöpään sairastuttuaan, vaikka nykyään onkin entistä helpompi samaistua muihin, joilla ei mene kovin hyvin terveys- tai muista syistä. Häntä ottaa kuitenkin päähän entiseen malliin esimerkiksi, jos tentti menee päin seiniä. Eräs asia on kuitenkin muuttunut kunnolla.

”On tosi vähän asioita, joihin voi vaikuttaa itse, ettei saa syöpää. Omasta terveydestä huolehtiminen on yksi niistä. Se, ettei polta, on mulle tärkeä juttu, josta olen alkanut saarnata kavereillekin, tosin rakkaudella”, Sibakov kertoo.

Syöpään sairastuu Suomessa vuosittain 600 iältään 18–35-vuotiasta nuorta. Sibakovin mielestä etenkin nuorten syövistä tiedetään ja puhutaan liian vähän. Siksi hän on tyytyväinen Sylvan järjestämään Fuck cancer -kampanjaan. Sylva on Suomen syöpäsairaiden lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys, ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyn kampanjan tarkoitus oli lisätä tietoa nuorten syövistä.

”Syöpä on tabu. Onhan se vakava sairaus, mutta sitä pelätään mielestäni liikaa. Monelle ainoa kosketus syöpään on oma isovanhempi, joka on kuollut siihen. On kuitenkin eri asia sairastua syöpään nuorena.”

Sibakoville syöpä ei ollut maailmanloppu, mutta maailmankuvaan se vaikutti.

”Apua, miten mä muotoilen tämän niin, ettei tämä kuulosta kauhean kornilta?” hän aloittaa.

”Tosi moni nuori ottaa asiat itsestäänselvyytenä. Koulun, terveyden, elämän. Mutta joskus voi tapahtua täysin odottamatta jotain, mikä pistää yhtäkkiä kaiken uusiksi. Sen takia pitää arvostaa sitä, mitä on juuri sillä hetkellä. Elämä on tässä ja nyt.”