KUVAT HILLA KURKI
Sunnuntai. Iltakuudelta Kampin K-marketin karkki- ja sipsihyllyjen edessä on ruuhkaa. Joka toinen nuori asiakas on pukeutunut verkkareihin. Muutama näyttää siltä, että olisi juuri noussut sängystä. Ilmassa leijuu krapula.
Nyt ei ole uudenvuodenpäivä, ei vappupäivä, ei edes kesä. Mutta silti eilen on ollut syytä juhlaan. Samoin kuin viime viikonloppuna ja ensi viikonloppuna.
Ja kyllä, myös minulla on krapula. Eikä sen myöntäminen edes hävetä, sillä juhliminen on tänä päivänä ihan käypä harrastus. Opiskelijoiden joukossa se on suorastaan suositeltua.
Kun puhutaan nuorten alkoholinkäytöstä, puhutaan usein alaikäisistä. Harvemmin kukaan kiinnittää huomiota pari-kolmekymppisten dokailuun. Nuorten aikuisten kohdalla voidaan vain nyökytellä päätä ja todeta ”Rankka työ, rankat huvit”. Mutta kuinka rankkaa meillä oikein on, jos nollaaminen on joka viikonlopun – ja muutaman arkipäivänkin – teema?
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön yhteisöterveyden ylilääkärin Kristina Kuntun mukaan opiskelijoiden alkoholinkäytössä ei ole tapahtunut viime vuosikymmenen aikana suuria muutoksia. Alkoholi on osa suomalaista kulttuuria ja opiskelijakulttuuria. Opiskelijoiden juominen on suurimmaksi osaksi sitä “hyvämaineista”, eli sosiaalista juomista. Kukaan ei seiso pystymetsässä yksin pullon kanssa, ja hyvä niin.
Mutta etenkin miesten juomakulttuurissa sosiaaliset paineet juomiseen ovat yhä kovia. Juominen ei ole puhtaasti jokaisen oma valinta, vaan puolipakollinen osa opiskelua ja aikuisuutta.
Ylioppilaiden terveydenhuollossa ollaan jatkuvasti tekemisissä alkoholin haittavaikutusten kanssa.
”Jos joku valittaa vatsavaivoja, kysymme alkoholinkäytöstä. Myös rytmihäiriöt ovat usein seurausta rankemman puoleisesta ryyppyviikonlopusta.”
Kuntun mukaan alkoholin aiheuttamat sairaudet ovat jatkuvasti yleistyneet. Valitettavan monet hakevat taikajuomasta apua myös mielenterveydellisiin ongelmiin, huolimatta siitä, että alkoholin on todistettu lisäävän esimerkiksi masentuneisuutta.
Mutta kun kerron toiselle ikäryhmäni edustajalle olleeni viikonloppuna kännissä, en saa vastaani paheksuvia tai huolestuneita katseita. Todennäköisesti keskustelutoverini kertoo seuraavassa lauseessa oman kännitarinansa, jolle sitten naureskelemme yhdessä. Tarina voi mennä esimerkiksi näin.
”Vuosi sitten oli joku valiokuntakeikka ja seuraavana aamuna töissä sisäinen palaveri. Logiikka oli, että voin helposti juoda ihan normaalisti iltayhdeksään asti (tilaisuus alkoi siis klo 12 päivällä, tietysti), sen jälkeen siirtyä veden juomiseen, mennä 1-2 aikaan nukkumaan, nukkua 6-7 tuntia ja mennä aamulla töihin about selvänä.
Noh, sitsit venyivät ja sen jälkeen oli vielä juomapeli ja muuta hässäkkää, ja suunnitelmat unohtuivat. Aamulla heräsin herätyskelloon semisti sekavana, mutta menin kuitenkin töihin, kun se kerran oli suunnitelman seuraava vaihe. Palaverin ja parin tunnin työnteon jälkeen tulin takaisin KY:lle järkkäämään seuraavaa tapahtumaa (joka alkoi heti iltapäivästä, tietysti). Päätin varmuuden vuoksi vielä puhalluttaa itseni ennen kuskiksi ilmoittautumista. Oli vähän jännä fiilis puhaltaa reilut 0,8 tultuaan töistä.”
Kunnon yöunet päälle, niin kyllä se siitä, eikö?
Maanantai. Kello on kahdeksan aamulla, ulkona sataa vettä ja silmät painavat. Kroppa tuntuu olevan yhä REM-unessa, aamupuuro on vieläkin jossain ruokatorvessa matkalla vatsalaukkuun. Opiskelijakirjastossa vastaan tulee useampiakin väsyneen näköisiä kanssasisaria. Moni muukaan ole näemmä jaksanut laittaa tänä aamuna tukkaansa. Mutta toisin kuin moni muu, me olemme sentään vaivautuneet nousemaan ylös, vaikka viikonloppu jyskyttääkin aivoissa enemmän kuin tenttikirja.
Vaikka teinien alkoholinkäyttöä aina kauhistellaankin, he eivät suinkaan ole niitä, kenellä menee lujiten. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan humalahakuisesti alkoholia käyttäviä löytyy enemmän 25-55-vuotiaiden joukosta kuin teineistä. Kun 13 prosenttia 15-24–vuotiaista miehistä sanoo juovansa alkoholia humalahakuisesti, 25-34–vuotiaiden joukossa vastaava luku on 25 prosenttia.
Myöskään opiskelijoiden alkoholinkäyttö ei näytä laantuvan opiskelun alkuhuuman kadotessa. Kuntun mukaan alkoholinkäyttö kuitenkin arkistuu opiskeluvuosien myötä. Siksi myös kulutetut kokonaismäärät kasvavat. YTHS:n vuonna 2012 teettämän terveystutkimuksen mukaan kahdeksannen vuoden opiskelijoista 3,7 prosenttia miehistä ja 1,4 prosenttia naisista kokee juovansa aivan liian paljon, kun ensimmäisen vuoden opiskelijoiden joukossa vastaava luku on nolla.
Jos alkoholinkäyttö tuntuu meistä itsestämmekin välillä huolestuttavalta, miksi sitten juomme?
Siksi, että alkoholi on sisäänrakennettu sosiaalisiin tilanteisiin. Biletys, yksillä käyminen, festivaalit ja yhteiset reissut ovat kaikki kivoja tilanteita, joissa juodaan. Alkoholi tekee tilanteista juhlavampia. Huonokin yhteishenki voi parantua kummasti parin bissen jälkeen. Moni hakee alkoholista rohkaisua näihin tilanteisiin, juominen on ikään kuin oman persoonan jatke – se hauskempi minä.
”Ainahan vois olla muuten vaan estottomampi ja rennompi ihmisten kanssa, mutta porukalla se onnistuu harvoin yhtä aikaa ilman alkoholia.”
”Jos haluaa juhlia vapautuneesti, alkoholi auttaa kummasti.”
Naiset juovat yhä vähemmän kuin miehet, mutta tässäkin tuore tutkimus kertoo, että naiset ovat juomatavoissaan ottaneet oppia miehiltä. Naiset eivät enää häpeile alkoholinkäyttöään vaan kumoavat kuppinsa avoimesti.
Naisten juomatapojen muutos ei ole yksinomaan huolestuttavaa, vaan se kertoo myös lisääntyneestä tasa-arvosta. Naisten on ok olla humalassa ilman että heitä tuomitaan.
Naisten ja miesten juomistilanteissa on kuitenkin yhä eroja, vaikkakin molempia sukupuolia yhdistää alkoholinkäytön perimmäinen syy: sosiaalisuus. Naisten juomistilanteet ovat usein tyttöporukan illanviettoja, joissa otetaan taukoa arjen velvollisuuksista. Miesten juomistilanteissa on tavallisempaa vetää niin sanotusti överit ja koheltaa suuren kaveriporukan kesken.
Mutta miehillekin on nykyään sallittua juoda myös sivistyneesti. Etenkin korkeasti koulutetut miehet vaikuttavat karsastavan perinteistä äijäkulttuuria ja siihen liittyvää ördäämistä. Metroseksuaalisuus on pikkuhiljaa ulottunut myös juomakulttuurin alueelle. Tässä suurin vaikuttava tekijä on miesten koulutustausta.
Tax freessä ketään ei kiinnosta, maksatko bisselavasi konsultin vai hoitsun tilipussista.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n vuonna 2012 teettämässä tutkimuksessa selvisi, että alkoholinkäyttö on yksi keino luoda ja ylläpitää luokkaeroja eliitin ja rahvaan välillä. Tutkimuksessa haastateltiin eri koulutustasojen opiskelijoita ja huomattiin, että yliopisto-opiskelijoille juomiseen liittyvät tilanteet toimivat keinona erottautua ylöspäin massasta.
Tästä esimerkkinä ruotsinlaivat. Siinä missä ammattioppilaitos- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille ruotsinlaiva näyttäytyi tutkimuksessa yhtenä hauskimmista paikoista juoda, yliopisto-opiskelijat mielsivät sen yhdeksi inhottavimmista alkoholinkäytön paikoista.
Siksi, että laivalla meistä kaikista tulee yhtä massaa. Tax freessä ketään ei kiinnosta, maksatko bisselavasi konsultin vai hoitsun tilipussista.
Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteivätkö yliopisto-opiskelijat ryyppäisi ja nolaisi itseään ruotsinlaivan malliin. Yliopistoissa on vain keksitty, että sekoilu on parempi tehdä suljettujen ovien takana, omissa killoissa ja ainejärjestöissä. Siellä on ihan ok sulautua yhdeksi kännääväksi massaksi, sillä kaikkihan ovat lähtökohtaisesti kuitenkin siinä paremmassa veneessä. Veneessä, jonka suunta on kohti menestystä, tämänhetkisestä humalatilasta riippumatta. Samalla laajennetaan omaa kaveripiiriä ja luodaan tulevaisuuden yrityksiä, joiden pikkujouluissa sekoilua voi jatkaa eläkeikään saakka.
Paremman luokan juomiseen kuuluvat myös paremman luokan juomat. Vuoden 2010 jälkeen Suomi on niin sanotusti keskieurooppalaistunut: viinin juonti on vihdoin ohittanut litroissa viinan juonnin. Skumppa-brunssi, after work ja winetasting ovat uusia kansainvälisiä lisiä sanavarastoomme, ja niiden avulla juomiin saa kiinnitettyä monia positiivisia mielleyhtymiä. Facebookissa on ihan ok fanittaa shampanjaa muttei Leijonaa. Lauantai-aamun silmäpussitkin näyttävät hyvän päivän tutun mielestä paremmilta, kun sanon niiden johtuvan myöhään menneestä tapas-illasta enkä kulmakuppilassa vedetystä lärvilautasesta.
Elitististä ja ällöttävää.
Mutta vaikka juomani olisivat kuinka kalliita ja ranskalaisia, kokonaismäärässä on silti yhtä paljon alkoholia. Jos viikkoni alkaa edellisen viikonlopun väsymyksellä, jatkuu keskiviikkona after workilla ja viikonloppuna edessä on tuplatykitys, eli bileet kahtena iltana, eikö alkoholin kulutus ala mennä pikkuhiljaa kaikkien mittareiden punaiselle puolelle?
Alkoholismin raja menee Kuntun mukaan yli vasta silloin, kun alkoholiin syntyy riippuvuus, eli ihminen ei pysty olemaan ilman alkoholia. Mutta mitä pystymättömyys oikeastaan tarkoittaa? Jos varustaudun aina juhliin jonkinlaisella juomalla, tarkoittaako se sitä, että olen kykenemätön juhlimaan ilman alkoholia? Vai onko alkoholista tullut itsestäänselvyys?
”Juhlat tuntuvat omituisilta ilman alkoholia.”
”Olen 56-kiloinen nainen, mutta pystyin juomaan melkein kaksikin viinipullollista tuntematta voimakasta humalaa. En ollut enää pitkään aikaan kokenut humaltuvani, eikä humala tuonut mitään mielihyvää. Silloin ymmärsin alkoholisoituneeni. Addiktioon kuuluu kolme H:ta: Himo, Hekuma ja Häpeä. Kun korkeiden toleranssien ja tottumuksen jälkeen Hekuma eli Humala jää juomisesta pois, ihminen on alkoholisoitunut.”
”Opiskelijajuhlissa vähäinen juominen huomataan usein heti ja siitä jopa huomautetaan. Tämä tuntuu epämukavalta. Muissa piireissä en ole moista huomauttelua saanut osakseni.”
”Silloin jos opiskelijana/nuorena ei osaa olla iloinen tai pitää hauskaa ilman alkoholia, niin on menty jo alkoholismin puolelle.”
Helpommin sanottu kuin tehty.
Lauantai. Kello on kaksitoista kalliolaisessa baarissa. Olen ollut kaverin synttäreillä ja lähdin baariin mukaan vain, koska en kehdannut olla nihkeä. Minulla ei siis ollut riittävän hyvää tekosyytä. Ei töitä huomenna, ei sovittuja menoja, ei sukulaisvierailuja. Silti ei vain kiinnostaisi bailata.
No, hyväksyn tilanteen, mietin hetken vaihtoehtojani ja tilaan tiskiltä Club Matén. Pyydän baarimikkoa kaatamaan sen lasiin, koska silloin muiden on vaikeampi huomata alkoholitonta valintaani. Hieman säälittävää, mutta ainakaan ei tarvitse kuunnella kyselyä siitä, miksi en juo mitään.
En yleisesti ottaen pidä itseäni selkärangattomana nössönä, mutta näissä tilanteissa tuntuu, että on hyväksytympää huijata kuin kieltäytyä.
”Voithan sä nyt yhen”, ”Mitä sä oikein pelkäät” -tyyppiset argumentit ovat tuttuja.”
”Joskus juon vettä kaljatölkistä.”
”Vähensin alkoholin käyttöä merkittävästi, sillä huomasin olevani siitä riippuvainen. Pidin muutaman viikon taukoa, mutta huomasin sosiaalisten tilanteiden olevan paljon helpompia, jos minulla oli edes avattu tölkki kädessäni. Täysi juomattomuus herättää heti ihmisissä närää ihan kuin olisin jotenkin tylsempää seuraa selvinpäin (mikä ei pidä paikkaansa).”
”Suomalainen tuntee itsensä humalassa epämukavaksi, jos kaikkien seurueen jäsenten veressä ei ole alkoholia. Siksi selvin päin iltaa viettävää ei päästetä helpolla, vaan painostetaan ryyppäämään ilman varsinaista syytä. Ratkaisuna on lähteä kotiin tai aloittaa juominen.”
Alkoholilla on paljon rinnakkaisvaikutuksia, jotka eivät läheskään kaikki ole mukavia. Hetken huuman vuoksi olemme valmiita kestämään paitsi juomisen aiheuttamia välittömiä seurauksia, myös sitä, että meidät luokitellaan juomisemme tai juomattomuutemme perusteella. Olisiko elämämme helpompaa, jos alkoholilla, sen tuomilla kokemuksilla ja paineilla olisi pienempi osa siinä?
Vietin viime vuonna elämäni ensimmäisen tipattoman tammikuun. Olin aina sitä ennen ajatellut, että tipaton on tarkoitettu vain niille, joilla on jokin ongelma alkoholin kanssa. Tipaton kuulosti tekopyhältä. Että ensin paastotaan ja sitten juodaan kahta kauheammin.
Olin väärässä. Tipaton ei tehnyt alkoholista kiellettyä pahetta, jota tekisi koko ajan mieli, vaan se helpotti elämääni. Jokaiselle viikonlopulle pystyi suunnittelemaan aktiviteetteja, koska ei tarvinnut säästellä aikaa yllättävälle väsymykselle. Alkuviikot lähtivät käyntiin ilman uupumusta, ahdistusta tai huonoa oloa.
Olin iltaisin rättiväsynyt ja nukuin jokaisen yöni kuin tukki, ilman liskoja. Opin joraamaan tanssilattialla limsan voimin, vaikka ensimmäisellä kerralla se tuntui ylitsepääsemättömän nololta.
Kroppa voi paremmin kuin koskaan ja iho oli kirkas. Samoin ajatukset. Ja mikä parasta, muiden kyselyt kuittaantuivat yleisesti hyväksytyllä ”tipaton tammikuu” -olankohautuksella.
Kuukausi ilman juomista ei tehnyt minusta absolutistia, ja yhä edelleen koen, että humalalla on elämässä paikkansa.
Helmikuun toisena viikonloppuna olin juhlissa ja join alkoholia. Se maistui hyvältä, ei taivaalliselta tai edes erilaiselta, mutta hyvältä. Seuraavan päivän väsyneessä olotilassa tajusin, että olin ollut tammikuussa suorastaan ylitehokas.
Välillä aivojenkin on hyvä pysähtyä nollatasolle. Jotkut pystyvät siihen meditoimalla, toiset tarvitsevat lasin viiniä. Mutta jotta alkoholin perimmäisen hienouden voi kokea, kannattaa siitäkin ottaa aina välillä taukoa.
Hyvää juhlakautta. Ja mahdollisesti vielä parempaa tipatonta tammikuuta.
Kursiivilla merkityt tekstit ovat poimintoja Aino-lehden marraskuussa tekemästä lukijakyselystä.
Jutussa mainitut tutkimukset:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Päihdetilastollinen vuosikirja 2012.
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö: Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012.
Jenni Simonen (THL 2013): Lähentyvätkö naisten ja miesten juomatavat? Kvalitatiivinen tutkimus sukupuolesta ja juomisesta.
Antti Maunu (EHYT 2012): Ryyppäämällä ryhmäksi. Ehkäisevän päihdetyön karttalehtiä nuorten ja nuorten aikuisten juomiskulttuureihin.