Hänestä kuullaan vielä: Heikki Koponen


Teksti · words

Aallossa opiskelee monia tekniikan, tieteen, bisneksen, taiteen ja politiikan lupauksia. Aino teki tänä syksynä nettikyselyn siitä, ketkä ovat oman alansa tulevaisuuden tähtiä. Nämä seitsemän nimeä nousivat esiin. Saammeko esitellä: Aallon toivot.

Heikki Koponen (1991) on kuudennen vuoden tuotantotalouden maisteriopiskelija, joka valittiin juuri Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajaksi vuodelle 2016. Aikaisemmin hän on toiminut AYY:n edustajistossa ja hallituksessa sekä ollut kiltansa puheenjohtaja.

AINO toivot HIRES07fin

Kuva: Veera Lipasti

 

Elokuinen vaelluspäivä Yllästunturilla oli poikkeuksellisen lämmin ja yhtä kirkas kuin tuore päätös Heikki Koposen päässä: hän aikoisi hakea SYLin puheenjohtajuutta tulevana syksynä.

Marraskuisessa liittokokouksessa suomalaisten yliopisto-opiskelijoiden valinta oli selvä. Heikki Koposesta tuli koko syksyn kestäneen kampanjoinnin jälkeen liiton puheenjohtaja. Hänen harteillaan tulee olemaan opiskelijoiden ja korkeakoulutuksen etujen puolustaminen julkisessa keskustelussa aikana, kun juuri niiltä aloilta leikataan ronskilla otteella.

”Seuraavasta vuodesta odotan hirveän vaikeata, opettavaista ja hauskaa. Siitä tulee kauhea ja ihana vuosi.”

Puheenjohtajuudesta Koposella on aikaisempaa kokemusta kiltansa Prodekon puheenjohtajana.

”Puheenjohtajavuoden jälkeen olin todella väsynyt. Olin epäonnistunut itseni johtamisessa ja asioiden delegoimisessa, ja kokonaiskuva oli liian iso koska tasapainottelin koulun, töiden ja puheenjohtajuuden kanssa”, Koponen sanoo.

Vuosi oli tärkeä ja konkreettinen oppitunti. Sen jälkeen Koponen oppi sanomaan ”ei” ja näkemään paremmin, mikä on olennaista ja mihin kannattaa käyttää energiaa.

”Nyt osaan jättää muille hoidettavaksi sellaisia asioita, joissa he ovat minua parempia”, hän sanoo.

”Minulle on hirveän tärkeää, että ihmisillä menee hyvin ja he pärjäävät siinä mitä tekevät.”

Koponen tuntuu pärjäävän monessa asiassa.

”Minut voi tiputtaa monenlaiseen keitinveteen ja saan raavittua sieltä jonkin ajatuksen tai suunnan kasaan. Olen hyvä löytämään olennaisuuksia”, Koponen sanoo.

Tulevaisuuteensa Koponen toivoisi merkityksellistä työtä, tasapainoa ja hyvinvointia. Erityisen paljon kiinnostaa ura, jossa hän pääsisi vaikuttamaan jo lukioaikana syntyneeseen intohimoon ilmasto- ja ympäristökysymyksiä kohtaan.

”Hirveän paljon riippuu myös sattumasta, että mitä unelmaa pystyy toteuttamaan.”

Vielä pidemmällä tähtäimellä Koponen haluaa, että hänet muistetaan reiluna ja suoraselkäisenä yhteiskunnallisena vaikuttajana.

”Ja lopulta rakkaana ystävänä, aviomiehenä ja isänä.”

HEIKKI KOPONEN

  • Järjestötoiminta
    Prodekon opintovastaava 2012 ja puheenjohtaja 2013. AYY:n edustajiston 1. varapuheenjohtaja 2014 ja AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja 2015.
  • Koulumenestys
    Harrasti kilpasoutua maajoukkueessa. Ylioppilaskirjoituksista hän kirjoitti neljä laudaturia ja kaksi eximiaa. Nyt hänellä on 236 opintopistettä.
  • Perhe
    Perhe asui Moskovassa, Singaporessa, Hongkongissa ja Istanbulissa ennen kuin asettui Hämeenlinnaan. Hänen isänsä on Huhtamäen johtoryhmän jäsen ja äiti luokanopettaja. Sisko työskentelee King’s College Londonissa politiikan tutkimuksen osastolla.
  • Sosiaalinen media
    ”Asteikolla 1-5 olen 3,5 aktiivinen.” Facebook-kavereita 1 100, Twitter-seuraajia vajaa neljäsataa. Instagramissa hänellä on kaksi kuvaa ja 265 seuraajaa.

LUE MYÖS HEISTÄ:

GRMMXI mullistaa suomalaisen graafisen suunnittelun trollaamalla.
Kenneth Blomqvist pelastaa maailman koodilla.
Katariina Helaniemen mielestä yritykset voivat olla maailmanparantajia.
Matias Heino on tutkijatoivo, joka pureutuu ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin.
Marianne Vikkula on Slushin varatoimitusjohtaja, joka haluaa muuttaa yhteiskuntaa teknologiaystävällisemmäksi.
Anni Laurila vietti kesän NASA:n yliopistossa ja parantaa ihmisten elinoloja teknologian avulla.