Hänestä kuullaan vielä: Marianne Vikkula


Teksti · words

Aallossa opiskelee monia tekniikan, tieteen, bisneksen, taiteen ja politiikan lupauksia. Aino teki tänä syksynä nettikyselyn siitä, ketkä ovat oman alansa tulevaisuuden tähtiä. Nämä seitsemän nimeä nousivat esiin. Saammeko esitellä: Aallon toivot.

Marianne Vikkula (1992) on Slushin varatoimitusjohtaja. Sitä ennen Vikkula on työskennellyt Slushin talousjohtajana ja liikkeenjohdon konsultointiyritys Boston Consulting Groupissa. Hän opiskelee viidettä vuotta tuotantotaloutta. Vikkula on valittu vuoden aaltolaiseksi urheilijaksi 2013. 

AINO toivot HIRES02final

Kuva: Veera Lipasti

 

Kun Marianne Vikkula asettaa itselleen tavoitteen, hän asettaa sen mahdollisimman korkealle, ja tekee sitten kaikkensa sen saavuttamisen eteen. 23-vuotiaan Slushin varatoimitusjohtajan asenne on kuin kilpaurheilijalla.

”Kilpaurheilu on opettanut minulle yhtä paljon kuin suomalainen koulujärjestelmä. Jos treenaa finaalipaikkaa varten, saavuttaa ehkä juuri ja juuri sen. Jos treenaa voittoa varten, pääsee ehkä vähintään kolmanneksi. Pitää tavoitella aina vähän isompaa kuin mitä onkaan.”

Espoolaisen Vikkulan laji on joukkuevoimistelu, jossa hän kilpaili kahdeksanvuotiaasta aina MM-kisoihin 2013 asti. Harjoituksia oli koko peruskoulun ajan viidestä seitsemään kertaan viikossa.

”Kävin pussikaljalla siinä missä muutkin, mutta toki vain harvemmin.”

Vielä yliopiston ensimmäisinä vuosina Vikkula toimi joukkueensa kapteenina samaan aikaan kun kävi opiskelijariennoissa.

”Joukkuevoimistelussa valmistauduimme puoli vuotta 2,5 minuutin esitykseen matolla. Laji opetti esiintymään. Nykyään en enää mieti sana sanalta, mitä sanon, kun menen jonnekin puhumaan”, Vikkula nauraa.

Kun joukkuevoimistelu jäi, tilalle tuli Slush. Vikkula kiritti itsensä kahdessa vuodessa vapaaehtoisesta talousjohtajaksi ja varatoimitusjohtajaksi. Nyt hän vastaa suurimmasta osasta Slushin yhteistyökumppaneista.

Tyypillisenä päivänä Vikkulalla on kolmesta neljään tapaamista firmojen kuten Supercellin, Finnairin, Nokian ja Samsungin kanssa.

”Ja illalla toivottavasti jotain urheilua. Slushissa on sprinttejä: välillä on enemmän aikaansaamista ja tekemistä, välillä taas ollaan täysin off.”

Vikkula arvostaa työssään etenkin vapautta tehdä töitä mihin kellonaikaan tahansa, mistä päin maailmaa tahansa. Tärkeää hänelle on myös Slushin arvomaailma eli yrittäjyyteen ja omien ideoiden eteenpäin viemiseen kannustaminen.

Yksi Vikkulan esikuvista on amerikkalaisen Teranos-firman 19-vuotiaana perustanut Elizabeth Holmes, joka keskeytti lääkiksen ja rakensi miljardien dollarien arvoiseksi arvioidun firman. Toisin kuin Holmes, Vikkula aikoo suorittaa opintonsa loppuun.

Hän ei halua jättää mitään puolitiehen ja suunnittelee elämäänsä vain vuosi kerrallaan. Ensi vuonna luvassa on viisipäiväinen Slush 2016, sitten ehkä jotain muuta.

”Haluaisin että maailma muuttuisi teknologiaystävällisemmäksi. Lakeja pitää kunnioittaa, ja raja asetetaan siihen, mutta haluaisin että mietittäisiin ennakkoluulottomammin, miten teknologiaa voisi hyödyntää eikä vain suoraan torjuttaisi sitä.”

MARIANNE VIKKULA

  • Järjestötoiminta
    Toiminut tuotantotalouden kilta Prodekossa tuutorina, juomanlaskijana ja rahastonhoitajana, ollut vuoden AaltoESin hallituksessa ja vetänyt yhden kesän Summer of Startups -ohjelmaa.
  • Koulumenestys
    Kirjoitti Espoonlahden lukiosta kuusi laudaturia ja yhden E:n. Aloitti tutalla suoraan kirjoitusten jälkeen, valmistui kandidaatiksi tavoiteajassa 2014. Maisteriopinnot hidastuneet hiukan Slushin takia. Vikkula suoritti silti viime keväänä 25 opintopistettä ollessaan jo täyspäivätöissä.
  • Perhe
    Ekonomivanhemmat, joista kumpikin entisiä KY:n puheenjohtajia. Sisko opiskelee bioinformaatioteknologiaa.
  • Sosiaalinen media
    1336 Facebook-kaveria, Instagramissa 550 seuraajaa.

LUE MYÖS HEISTÄ:

GRMMXI mullistaa suomalaisen graafisen suunnittelun trollaamalla.
Anni Laurila vietti kesän NASA:n yliopistossa ja parantaa ihmisten elinoloja teknologian avulla.
Kenneth Blomqvist pelastaa maailman koodilla.
Heikki Koponen on SYL:n uusi puheenjohtaja ja varsin suoraselkäinen kaveri.
Katariina Helaniemen mielestä yritykset voivat olla maailmanparantajia.
Matias Heino on tutkijatoivo, joka pureutuu ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin.