Suomen poliittinen johto on kunnostautunut kuvataiteissa: Juha Sipilä loi luottamuksen apilan ja Antti Rinne visualisoi oman sote-ehdotuksensa. Niinpä lähetimme Aalto-yliopiston rehtorin Ilkka Niemelän muotoilemaan savesta vastavalmistuneen Väre-keskuksen. Samalla puhuimme hänen ensimmäisestä vuodestaan mahdottomassa tehtävässä.

Toimittaja: Kun tästä haastattelusta sovittiin, ehdotit paikaksi tätä Väre-keskusta. Miksi sä halusit tavata just täällä?

Niemelä: No jos pitäisi laittaa uusia yliopistorakennuksia rankingiin, että miten ne toimii ja miten inspiroivia ne on, niin kyllä me aika korkealle mentäis tällä.

T: Me toimituksessa mietittiin lisäksi, että tää varmaan jotenkin symboloi myös sitä, kun ollaan kaikki vihdoin saman katon alla.

N: Ehdottomasti. Tää saatiin tähän ihan keskelle kampusta, se tuo ihmisiä yhteen. Ja onhan se ihan upeaa saada taiteen ja suunnittelun korkeakoulu kampuksen sydämeen.

T: Tän kaiken symboliikan takia me ajateltiinkin, että muovaillaan savesta nyt haastattelun lomassa tää Väre-keskus. Me hankittiin sulle tämmönen suojavaatekin, ettet sotke itseäs saveen, niin voit vetäistä tän haalarin yllesi ihan käytännön ja autenttisuuden nimissä.

N: No niin joo, hyvä. Mä sanoin Emilialle (Ainon päätoimittajalle), että kyl mä voin tällaselle epämukavuusalueelle tulla, mutta kyl tää saven muovaamisjuttu on mulle ihan uus. Onko tää sulle tuttua hommaa?

T: Ei todellakaan. Että mistäs aloitetaan?

N: Värehän on vähän kuin tämmöinen salmiakki. Pitäiskö meidän saada Väreen siluetti tähän?

T: Tässä on tällasia työkaluja ja vettä.

N: Mitäs tästä nyt syntyy. No niin, tolle me tehdään jotain. Nyt on sun vuoro. Tää on muuten hyvä idea, että sulla on joku visio ja mulla on visio, ja tehdään molemmat vuorotellen jotain.

T: Totta, tosin mulla on visio nyt vähän hukassa. Mutta jotenkin noi portaat inspiroi mua.

N: Joo, hei saataisko me noista salmiakeista portaat?

T: Ehdottomasti.

N: Vähän erilaiset portaat, just noin. Upee. Nyt täytyy olla vähän suurpiirteinen. Täältä yks vielä, saadaan yhdet portaat.

T: Pitääkö sun olla työssäsi kovin suurpiirteinen vai joudutko paneutumaan kovin yksityiskohtiin?

N: No mun pitää olla suurpiirteinen, se kuuluu tähän hommaan. On valtavan hyviä ihmisiä, jotka osaa niitä yksityiskohtia, että heille pitää antaa tilaa ja mahdollisuus tehdä työtään.

T: Sopiiko sun persoonaan olla suurpiirteinen?

N: On siinä opettelua ollut. Mullahan on tausta tutkimuksessa ja opetuksessa, ne on kivoja juttuja. Ja tietysti tutkimuksessa erityisesti yksityiskohdat ratkaisee ja ne täytyy hallita. Täältä vettä vähän, eiks tällä saada silotettua?

T: Joo.

N: Niin sillä tavalla täytyy harjoitella, että ei sotke, kun muut osaa paljon paljon paremmin.

T: Sulla alkaa tosiaan olla ensimmäinen vuosi rehtorina taputeltuna. Onko tää vaan mun fiilis, kun tää vuosi näyttää ulospäin siltä, että ihan kauheasti ei ole tapahtunut mitään ja mitään draamaakaan ei oo ollut. Mutta mikä sun tunne on?

N: No mulla on ihan sama, mulla on ollut kauhean kiva vuosi ja asiat on menny eteenpäin. Totta kai asiat on haastavia edelleenkin. Meidän rahoitusnäkymä ja julkinen lähestymistapa tutkimukseen ja koulutukseen ei oikeastaan ole vielä muuttuneet, vaikka Suomen talous on kääntynyt. Se on ehkä asia, jossa tuntuu että ei olla menty niin hyvin eteenpäin kuin olisin toivonut tän vuoden aikana. Mutta nää on niitä asioita, jotka on vaikea perustella poliitikoille, kun tulos tulee niin paljon myöhemmin kuin seuraavat vaalit.

”Mutta nää on niitä asioita, jotka on vaikea perustella poliitikoille, kun tulos tulee niin paljon myöhemmin kuin seuraavat vaalit.”

T: Kauheen kohteliaasti asettelet noita sanojasi. Saatko sä rehtorina sanoa mielipiteesi niin suoraan kuin haluaisit?

N: Oon ehkä luonteeltani sellanen, etten hae ristiriitaa, haen ratkaisuja. Ja ymmärrän, että taustalla voi olla ihan erilaisia näkökulmia kuin itselläni. Että en mä sillä tavalla oo hirveesti joutunut itseäni hillitsemään.

T: No mikä sitten on ollut vaikeinta tän ensimmäisen vuoden aikana?

N: Ehkä sellainen uuden opettelu, tää on kuitenkin julkinen työ ja on paljon esiintymistä.

No nyt meillä on portaita. Mites me hei tää, nyt mulla tuli villi idea, että jos tän laittais poikki ja saatais ikään kuin kaks isoa A:ta ja sitten noita portaita sinne väliin.

T: Joo, se on hyvä idea. Aiheuttaako sulle muuten puheet innovoinnista ja innovaatioyliopistosta paineita? Ethän sä voi vaikuttaa siihen, innovoidaanko täällä valtavia.

N: Sehän on puitteiden luomista. Ja aikaskaalat on tärkeitä. Moni sanoo, että yliopiston kvartaali on 25 vuotta. Tulokset näkyy vasta vuosikymmenien päästä.

Esimerkiksi kun meillä 2000-luvun alussa muutettiin paperitekniikan koulutusta. Aateltiin että okei, paperi on standarditeknologiaa, meidän ei tarvii tutkia sitä. Oli valtava hanke, jossa mietittiin nanoselluloosaa ja mahdollisuuksia käyttää biomassaa. Vielä ei tiedetä, mitä tää lopulta tuottaa. Sieltä vois tulla muovia ja metallia korvaavia materiaaleja, erittäin lujia materiaaleja, jotka on kuitenkin uusiutuvista raaka-aineista tehtyjä ja saastuttamattomilla menetelmillä.

Itse ainakin aattelen, että Aallolla on tärkeä kansallinen ja globaali tehtävä. Kun se menee eteenpäin, niin ne on asioita, jotka itselle kaikkein eniten vaikutusta tekee.

T: Mitä tarkoitat globaalilla tehtävällä?

N: No yliopistothan on omilla vahvuusaloillaan tekemässä maailmaa paremmaksi. Mikään yksittäinen tutkija tai ala ei pysty ratkaisemaan vaikka energiaan tai ilmastonmuutokseen liittyviä ongelmia.

Hyvä esimerkki on vaikka tää CHEMARTS-yhteistyö, jossa tuotiin muodin suunnittelijat ja selluloosan tutkijat yhteen.  Tän yhteistyön pohjalta on löytyny tapoja tehdä uudella tavalla tekstiilikuitua, jonka tarve kasvaa koko ajan ja joka on valtava globaali haaste sen takia, että vaatteiden menekki kasvaa kun väestö kasvaa mut sit samalla puuvillan viljely on ekologisesti erittäin hankalaa. Se vaatii valtavasti vettä ja viljelysmaata, ja siihen tarvitaan aika paljon kasvinsuojeluaineita. Toisaalta sit ne muut vaihtoehdot viskoosista muovipohjaisiin materiaaleihin ei oo kestäviä.

Tekstiiliteollisuus on kuitenkin maailman neljänneksi suurin bisnes. Et jos pystyy johonkin tollaseen asiaan vaikuttaa, sillä on valtava globaali vaikutus.

T: Tiedätkö mua etukäteen vähän jännitti tää haastattelu, koska meidän päätoimittaja briiffas mut silleen, että sulta saa vaan ympäripyöreitä vastauksia.

N: Okei.

T: Mut musta tuntuu, että sultahan saa todella konkreettisia vastauksia.

N: Ahaa.

T: Miksi sä luulet että Emilialla on tällainen käsitys?

N: Hän varmaan tietää mistä puhuu.

T: Okei. Joudutko sä välillä antamaan ympäripyöreitä vastauksia, vaikka olisi konkretiaakin tarjolla?

N: No, tietysti välillä kun on se kaksi minuuttia aikaa. Että tässähän sulla on aikaa kuunnella. Niin se on ihan erilainen tilanne. Hei tuleeko siitä se V?

T: Vai meneekö nää kuitenkin näin päin?

N: Jos tekis tälleen, ja sit niitä portaita sinne väliin.

Että sehän on usein opettajan ja tutkijan ongelma, kun moni asia on monimutkainen, niin miten sen sitten tiivistää niin, että ite on tyytyväinen ja sanonut asioita jotka pitää paikkansa eikä oo oikassut liikaa.

T: Toimittajana kuulee aika paljon intoilua startup-skenestä ja innovoinnista ja sitä jotenkin kyynistyy kauheesti. Niin ärsyttääkö sua, kun esimerkiksi Ainossa jonkin verran piruillaan tälle kaikelle? Ärsyttääkö sua toimittajien asenne?

N: Ei mua, must on kiva et on kriittistä keskustelua, mehän lähdetään siitä, yritetään löytää monia näkökulmia ja se kuuluu sitten siihen. Jos tää kestää merivettä niin sit se kestää kriittisen keskustelun. Totta kai me toivotaan, että meidän opiskelijat saa sellaisen koulutuksen et ne rakentaa parempaa maailmaa.

No niin tää alkaa olla jo niin abstraktia (katsoo savityötä).

”Musta on kiva et on kriittistä keskustelua.”

T: Alkaa varmaan olla aika valmis.

N: Toi katto oli hei upee idea. Sitoo noi elementit yhteen. Nyt teil on Ainon toimitukseen sit jotain, tämmönen abs­trakti taideteos. Meillähän on sellainen prosenttitaidelinjaus. Eli kaikkeen, mitä rakennetaan, käytetään investointikustannuksista prosentti taiteeseen.

T: No niin nyt on menny prosentti myös Ainon kustannuksista taiteeseen. Mut eihän tää prosenttilinjaus sun ansiota oo?

N: Ei oo. Toi Dipoli oli eka, sinne tilattiin 30 taideteosta meidän alumneilta.

T: No onko sulla mielessä jotain, mistä haluisit jäädä muistetuksi kun tästä tehtävästä siirryt eteenpäin?

N: Ei, ei mulla oo sellasta… Mut hei tästä tuli upee. On Värettä, tätä salmiakkia, ja on Aaltoo, ja noi portaat. Tää on tällanen tiimiefortti, et otetaan kunnia molemmat tästä eiks niin.

T: Kyllä. Tässä on nyt insinööri ja yhteiskuntatieteilijä saaneet tällaisen aikaan.

N: Joo. Ja näinhän se itse asiassa tapahtuu. Kun ymmärtää että kaikki mitä mekin tehdään niin jollain lailla ihminen on mukana. Ja se että me ymmärretään toisiamme ja osataan tehdä yhteistyötä ja tuoda taiteen ja tieteiden mahdollisuuksia yhteen, että se on se juttu mitä maailma tarvitsee.

Mietin että pitäiskö meidän signeerata tää?

T: Joo ehdottomasti.

N: Mihis me laitetaan, johonkin yhteiseen tilaan?

T: Pitäiskö se laittaa tonne sisälle?

N: Joo, laitetaan tänne nimikirjaimet.

N: … No ni. INKK.