KUVA ANTTI LEINO
Tällä kertaa kyseessä ei ole aprillipila.
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) edustajisto päätti vuoden viimeisessä kokouksessaan 19. joulukuuta myydä Dipolin Aalto-yliopistolle. Kauppahintaa ei kerrottu julkisuuteen. Kauppa kattaa Kiinteistö Oy Jämeränjälki -nimisen kiinteistöyhtiön (Dipoli) koko osakekannan sekä tontin myynnin.
Dipoli on arkkitehtien Reima ja Raili Pietilän suunnittelema rakennus, joka valmistui Espoon Otaniemeen vuonna 1966. Sen rakennutti silloinen Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta. Vuosikymmenten varrella rakennus on toiminut muun muassa ylioppilaskuntatalona ja kongressikeskuksena. 1990-luvulta lähtien talo on ollut vuokrattuna Teknilliselle Korkeakoululle, myöhemmin Aalto-yliopistolle.
Ostajaehdokkaita talolle on etsitty jo vuodesta 2006, mutta tähän asti neuvottelut ovat aina kariutuneet. Tänään nuijittu päätös myydä Dipoli syntyi lähes vuoden kestäneen väännön seurauksena.
Vuoden 2013 aikana käytyjä neuvotteluja edelsi kolme vuotta voimassa ollut esisopimus ylioppilaskunnan ja Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n välillä. Sopimuksessa Aalto sitoutui ostamaan Dipolin AYY:ltä 10,5 miljoonan euron hintaan. Esisopimus raukesi vuoden 2012 lopussa, minkä jälkeen helmikuussa 2013 AYY:n edustajisto nimitti uuden neuvottelukunnan valmistelemaan Dipolin myyntiä. Neuvottelukuntaa johti AYY:n hallituksen puheenjohtaja Piia Kuosmanen.
Ainon saamien tietojen mukaan AYY:n edustajiston tänään hyväksymä ostotarjous on merkittävästi alhaisempi kuin esisopimuksen 10,5 miljoonaa. Kauppakirjat on tarkoitus allekirjoittaa lähiviikkoina, jolloin kauppahintakin julkistetaan. Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n jättämä ostotarjous on voimassa 31.12.2013 asti.
Aalto suunnittelee Dipoliin remonttia vuodelle 2015. Sen jälkeen rakennusta hyödynnetään muun muassa oppimis- ja väistötiloina.