”Tämä rakennus on selvästi suunniteltu startup-maailman mentaliteetilla”, toteaa Sheung Yin, eikä edes yritä peitellä pettymystään.
Sheung viittaa kommentillaan taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ARTSin uuteen kotiin Väreeseen, joka avattiin syyskuussa keskelle Otaniemeä.
Visuaalisen kulttuurin opinto-ohjelmassa opiskelevan Sheungin piti valmistua kahdessa vuodessa, mutta nyt opinnot näyttävät viivästyvän. Syynä ovat hänen mukaansa ARTSin uudet tilat, jotka eivät ole taiteelliselle työskentelylle riittävät.
ARTS on viimeinen Aallon korkeakouluista, joka muutti yhteiselle Otaniemen kampukselle. Viime vuosien ajan ARTSin opiskelijat tiesivät työskentelevänsä väliaikaisissa tiloissa Arabiassa, mutta muuton vaikutukset opiskeluun tulivat monille ikävänä yllätyksenä. Opiskelijat ovat avanneet pettymystään laitoksen sisäisissä workshopeissa ja esimerkiksi Helsingin Sanomissa. Heidän mukaansa avoimiin tiloihin päätyneet turistit ovat häirinneet opiskelijoita valokuvaamisellaan, suurten ikkunoiden vuoksi työrauha on kärsinyt eikä esimerkiksi varastotilaa ole riittävästi.
Myös kurssisisältöjä on jouduttu muuttamaan tilojen vuoksi. Sheung kertoo kurssista, jolla aiemmin rakennettiin näyttely. Nyt se järjestetään seminaarina, sillä sopivaa tilaa teoksien rakentamiseen ei hänen mukaansa ole. Esimerkiksi neulansilmäkameralla työskentelevä kurssikaveri tarvitsisi käyttöönsä oman huoneen, jossa voisi tehdä kokeiluja rauhassa.
”Arabiassa hänellä oli pitkä, yli kuukauden kokeilun ja erehtymisen prosessi”, Sheung kuvailee.
Väreessä tällainen ei onnistu.
Vaikka ongelmista puhutaan paljon, ovat monet opiskelijat muuttoon tyytyväisiä. Uudet avarat tilat ovat herättäneet ihastusta erityisesti uusissa opiskelijoissa. Arabiassa opiskelijoita vaivasivat sisäilmaongelmat, ja kahden kampuksen välillä sukkuloiminen aiheutti ongelmia. Esimerkiksi tapahtumien järjestäminen oli vaikeaa, kun tiedottaa piti kahdella kampuksella ja sijainti oli aina toisen kampuksen opiskelijoille huono.
Muutto Otaniemeen tapahtui vähitellen. Arabian tilat tyhjenivät asteittain ja vapautunutta tilaa oli helppo ottaa käyttöön tarpeen mukaan. Osa opiskelijoista ehtikin tottua poikkeuksellisen runsaaseen tilojen määrään. Ennen muuttoa opinto-ohjelmille oli osoitettu Arabian rakennuksesta omia tiloja ja osalla opiskelijoista oli käytössään yksityisiä studioita, joihin oli pääsy vain muutamalla opiskelijalla kerrallaan.
Väreessä sen sijaan lähes kaikki tila on jaettua. Yksityisiä huoneita on vain muutamia. Niissä voi puhua puhelun, pitää lyhyen palaverin tai tavata opintoneuvojaa. Edes työntekijöille ei ole yksityisiä työskentelytiloja.
”Opetukseen ja oppimiseen tarkoitetut tilat on Väreessä allokoitu funktioiden, ei ryhmien mukaan. Oleellista on se, mitä tilassa tehdään, ei se, kuka siellä tekee”, varadekaani Saija Hollmén kertoo Väreen suunnittelun periaatteesta.
”Me säästämme pitkän pennin sillä, että teemme töitä yhteisissä tiloissa.”
– Saija Hollmén
Esimerkiksi muodin opiskelijoille on tiloja, joista löytyy heidän tarvitsemansa työvälineet. Silti myös muut opiskelijat voivat halutessaan tulla näihin tiloihin työskentelemään.
Yhteiskäyttöisiin tiloihin päädyttiin Hollménin mukaan siksi, että ARTsin käytössä olevia tiloja on nyt huomattavasti vähemmän kuin Arabian aikaan.
”Me säästämme pitkän pennin sillä, että teemme töitä yhteisissä tiloissa”, Hollmén perustelee uusien tilojen kokoa.
Aalto-yliopiston rahoitustilanne on huonontunut vuodesta 2011 lähtien. Väreen suunnittelun taustalla oli yliopiston johdon tietoinen päätös säästää henkilöstön sijaan tiloissa. Kaikki Aallon korkeakoulut ovat tehostaneet tilankäyttöään rahoitusleikkausten vuoksi.
”Itse asiassa meidän piti alun perin saada isommat tilat täältä. Mutta tilasuunnittelun ammattilaisina me saamme kyllä pienemmästäkin määrästä tilaa paljon irti”, Hollmén vakuuttaa.
Avokonttorit ja jaetut työtilat ovat trendikkäitä nykytyöelämässä. Niiden käyttö vaatii kuitenkin uusien toimintatapojen omaksumista. Aalto ARTS on kirjannut strategiaansa tarpeen uusille tekemisen tavoille – New Ways of Working. Tämä tarkoittaa Hollménin mukaan sitä, että tiloja on oltava valmis jakamaan eri oppiaineiden kesken. Se, mitä ja miten tarkalleen ottaen jaetaan, määrittyy Hollménin mukaan nyt, yhteistyössä opiskelijoiden kanssa.
Sheungin mielestä täysi läpinäkyvyys, co-working ja co-creation eivät sovi yhteen taiteellisen työn kanssa, vaikka ovatkin hyviä juttuja.
”Yleensä taide syntyy vapaan leikin ja kokeilemisen myötä”, Sheung sanoo.
Väreessä tilat täytyy varata erikseen ja tietää siis ennalta, mitä aikoo tehdä ja millä välineillä. Tämä aiheuttaa ongelmia osalle opiskelijoista. Esimerkiksi visuaalisen kulttuurin opinto-ohjelmassa monet tekevät suuria installaatioita, joiden työstäminen vaatii paljon aikaa ja tilaa. Jaetuissa tiloissa työvälineiden levittämiseen ja jälkien korjaamiseen kuluu merkittävästi aikaa, eikä varastotilaa ole riittävästi.
Myös yksityisyys on Sheungin mukaan tärkeää. Taiteen tekeminen on haavoittuvaista ja henkilökohtaista. Väreessä kaikki tekeminen on jatkuvasti näkyvillä kaikille ohikulkijoille.
”Taiteen tekeminen ei tarvitse avointa, vaan turvallista tilaa.”
Rakennuksen ongelmat eivät kosketa kaikkia Artsin opiskelijoita yhtä lailla. Osalle koulutusohjelmista Väreen tilat sopivat aiempia tiloja paremmin. Visuaalisen viestinnän muotoilun ainejärjestön Grrr:n puheenjohtaja Aino Salonen on monilta osin tyytyväinen Väreeseen, vaikka myötäelääkin muiden opiskelijoiden ahdinkoa.
”Graafisen suunnittelun opiskelijoille jaetut tilat toimivat ihan hyvin. Me voimme työskennellä hyvin mobiilisti millä tahansa tietokoneilla mitä Väreestä löytyy. Enemmän minua huolettaa se, mitä muilta opiskelijoilta kuulee. Muodin opiskelijoille tai muille, jotka tekevät todella isoja töitä, tämä tila ei oikein toimi”, hän sanoo.
Salosen mukaan muuttoa ei myöskään suunniteltu riittävän hyvin. Opiskelijat ovat tulleet puolivalmiisiin tiloihin. Kursseilla tarvittavat työvälineet saatiin käyttöön liian myöhään lukuvuoden aloitukseen nähden, tulostimia oli kytkemättä ja kyltitys oli kesken. Salonen kokee, ettei johto ole kantanut riittävästi vastuuta tilojen käyttöperiaatteiden määrittelyssä.
”Kaikkea vastuuta tiloista ja niiden allokoinnista ei pitäisi laittaa opiskelijoiden harteille. Laitoksen tai koulun johdon pitäisi tukea tässä. Nyt tuntuu, että opiskelijoiden tulee keksiä, miten tiloja käytetään. Toisaalta me ei edes tiedetä, luetaanko meidän antamaa palautetta”, Salonen sanoo.
”Taiteen tekeminen ei tarvitse avointa, vaan turvallista tilaa.”
– Sheung Yin
Konkreettisten tilaongelmien lisäksi Väreen visuaalinen ilme on aiheuttanut kritiikkiä. Arabian vanhassa tehdasympäristössä maalin roiskumista ei tarvinnut pelätä, mutta Väreen tilat ovat ainakin vielä hyvin kliiniset. Opiskelijat ovat esimerkiksi ehdottaneet, että taiteiden ja suunnittelun ylioppilaiden ylläpitämän ravintola Kipsarin suurta valkoista seinää voisi hyödyntää ja tehdä tilasta kotoisamman. On puhuttu esimerkiksi seinän maalaamisesta. Vaihtoehdoksi opiskelijat ovat ehdottaneet seinään kiinnitettäviä paneeleita, joihin maalata. Lupaa ei ole toistaiseksi irronnut.
Hollménin mukaan johto kyllä haluaa opiskelijoiden kädenjäljen näkyvän koulun käytävillä. Ilmassa on ollut yleistä hämmennys siitä, mitä tiloissa voi tehdä. Holmenin mukaan ”teknisen väliportaan” ihmiset ovat kieltäneet asioita varmuuden vuoksi tietämättä mitä johto haluaa.
”Minä itsekin yritin perustaa ilmoitustaulua, kun sellaista ei ollut. Laitoin julisteen seinälle, mutta se katosi siitä. Minä en tiedä, kuka on se posteripoliisi, joka täällä julisteita seiniltä repii”, Hollmén nauraa.
Hänen mukaansa johdon tarkoitus on alusta asti ollut tilan haltuunoton salliminen – taidekoulun pitää voida näyttää taidekoululta. Asiat eivät kuitenkaan tapahdu hetkessä. Hollmén sanoo, että kyse on siitä, missä järjestyksessä päätöksiä tehdään ja ehditään tekemään.
Hollménin mukaan Väre ei voikaan vielä olla valmis. Talon ovat suunnitelleet sellaiset ihmiset, jotka eivät ole opetustoiminnassa mukana.
”Työmaa ei kerro mitään ja piirustukset vielä vähemmän. Ennalta voi suunnitella paljon, mutta ei kaikkea. Vasta lopullinen orientaatio osoittaa ongelmat”, hän sanoo.
Nyt kelkka täytyy Hollménin mukaan kääntää ja alkaa mennä opiskelijoiden ja opettajien tarpeet edellä.
Lisäneliöitä Väreeseen ei saada, mutta joitakin ongelmista voidaan ratkaista. Laitoksen johto kokoontuu joka viikko käsittelemään opiskelijoiden palautetta ja tekemään palautteen pohjalta päätöksiä. Näissä kokouksissa opiskelijoita edustaa taiteiden ja suunnittelun ylioppilaiden TOKYO ry:n puheenjohtaja Matti Jänkälä.
Haastattelun aikaan lokakuun alussa on juuri päätetty muuttaa tilasuunnittelua entistä opiskelijalähtöisemmäksi ja tartuttu opiskelijoiden huoleen yksityisyyden ja varastotilojen puutteesta. Valokuvaamisen aiheuttamista ongelmista Hollmén kertoo kuulleensa vasta Helsingin Sanomien artikkelista.
”Työn jatkuvuuden turvaaminen tärkeää. Opiskelijat tekevät isoja artefakteja, joita pitää voida varastoida helposti silloin, kun niitä ei työstetä. Kalustaminen on nyt ensiarvoisen tärkeää. Kalusteilla saadaan lisää varastotilaa ja lasiseinien eteen asetettavilla avohyllyillä myös näkösuojaa tiloihin.”
Ratkaisuilla on kiire, sillä opintojen viivästyminen uhkaa Sheungin tapaan monia. Opiskelijat ovat järjestäneet protesteja ja osa on kirjoittanut avoimia kirjeitä Artsin johdolle. Omassa kirjeessään Sheung Yin kuvaa kokemiaan ongelmia ja vaatii yliopistoa palauttamaan hänelle yhden vuoden lukukausimaksun, 15 000 euroa, korvauksena opintojen viivästymisestä, mikäli ongelmat eivät korjaannu pian.
Hollmén vakuuttaa ymmärtävänsä opiskelijoiden huolen ja turhautumisen: opiskelijoilla ei ole aikaa odottaa.
”Tilanteissa, joissa voidaan osoittaa opintojen viivästyneen, koska fasiliteetit eivät tue opiskelua, meidän täytyy tulla jollakin tavalla vastaan. Pohdimme esimerkiksi mahdollisuuksia antaa lisäaikaa opintojen suorittamiseen”, hän sanoo.
Toimittajan kommentti
Väreeseen kohdistuvassa kritiikkissä ei ole kyse vain konkreettisista ongelmista. Taustalla on myös huoli ARTSin identiteetin muutoksesta. Uuden rakennuksen ja sitä ympäröivän tilan yhteentörmäys muistuttaa monen kaupungin gentrifikaatioprosessista.
Usein kaupungit kehittyvät taiteilijoiden johtamana. He ottavat haltuunsa muun yhteisön hylkäämiä tiloja, kuten vanhoja tehdasympäristöjä. Heidän läsnäolonsa ja taiteellinen työskentelynsä tekevät ympäristöistä taas haluttuja ja trendikkäitä. Perässä seuraavat markkinarakoja nuuskivat bisnesihmiset, jotka perustavat alueelle yrityksiä. Seuraavaksi teknologiayritykset tuovat pajansa samoille nurkille ajatuksenaan yrityksen brändin kytkeminen taiteilijoihin ja trendikkääseen ympäristöön. Itse taiteilijat ovat tietysti bisnekselle lähinnä haitta, sillä heidän ostovoimansa on usein vähäistä.
Vähitellen ympäristö on taiteilijoiden näkökulmasta pilalla. Radikaalista taiteellisesta vapaudesta jää jäljelle vain tiiliseinät ja ontosti kumiseva brändi. Asuntojen hinnat nousevat, ja taiteilijat joutuvat etsimään uuden paikan itselleen.
ARTSin tapauksessa bisnes ei kuitenkaan tullut taiteilijoiden luokse, vaan taiteilijat jättivät tehdasympäristön itse.
Kyse ei ole vain sijainnista tai estetiikasta. Tila luo toiminnalle rajoja ja kannustaa tiettyihin toimintatapoihin. Uutuutta kiiltävät ja jaetut tilat kannustavat erilaiseen taiteelliseen työhön kuin vanha tehdasympäristö. Monet opiskelijat pelkäävät ARTSin kehityssuuntana olevan bisneslähtöinen co-creation-pöhinä.
Nähtäväksi jää, miten taiteellinen tinkimättömyys sointuu yhteen start-up-maailman trendisanojen kanssa.