KUVA Liina Aalto-Setälä
Minttu Bergendahl, 20, on Kauppakorkeakoulun toisen vuoden opiskelija ja tuore rahoituksen pääaineopiskelija. Hän on työskennellyt kesällä 2016 rakennusalan yrityksen ostolaskutiimissä ja aiemmin tennisvalmentajana.
Janne Olin, 20, on kolmannen vuoden rakennetun ympäristön pääaineopiskelija opiskelija Insinööritieteiden korkeakoulussa. Hän työskentelee liikennesuunnittelun konsulttiyrityksessä.
Sofi Perikangas, 27, suorittaa palvelumuotoilun maisterintutkintoa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Hän työskentelee palvelumuotoilijana ja on aiemmin tehnyt satunnaisia kesätöitä ja vaikuttanut opiskelijajärjestöissä.
”Öö… Hello. Finnish or English?”
Availemme huoneiden ovia ja etsimme haastattelua varten varattua tilaa. Olen epävarma, pitäisikö keskustelut aloittaa englanniksi vai suomeksi, mutta ei sillä taida olla väliä, koska ympärillämme kaikki puhuvat sujuvasti molempia. Paikka on arki-iltapäivänä täynnä intensiivisesti työskenteleviä tiimejä ja yksinäisiä puurtajia naputtamassa läppäreiden ääressä ikkunasyvennyksessä luurit korvilla.
Olemme Micrsoftin Flux-tilassa, joka on tarkoitettu startupeille verkostoitumista ja ideoiden kehittämistä varten. Tila muistuttaa luovaa toimistoa: tyylikäs ja pelkistetty sisustus puupöytineen ja näyttävine kattovalaisimineen. Nurkassa tönöttää uutuuttaan hohtava pöytäjalkapallopeli. Keittiöstä saa ilmaiseksi kahvia ja limsaa.
Täällä on tarkoitus saada vastauksia HR-ammattilaisia työllistävään kysymykseen: mitä nuoret korkeakoulutetut haluavat työpaikaltaan? Kun firmat taistelevat parhaista talenteista, pirteät rekrytoijat hehkuttavat kampusten opiskelijatapahtumissa samassa lauseessa monipuolisia työtehtäviä sekä firman tarjoamia jäätelötaukoja. Mikä lopulta ratkaisee, missä milleniaali haluaa luoda uransa?
Paikannamme keltaiseksi maalatun neuvotteluhuoneen. Nyt on tarkoitus puhua siitä itsestään, siis työelämästä. Kylterillä, teekkarilla ja muotoilijalla on erilaiset mietteet jo siitä, miltä tuleva työnantaja ylipäätään näyttää.
Minttu Bergendahl: Minulle työpaikasta tulee ensimmäisenä mieleen merkittävä yritys, esimerkiksi kansainvälinen suurfirma. Tämä varmaan johtuu Kauppis-taustastani.
Sofi Perikangas: Taide- ja kulttuurialat ovat minulle läheisiä, ja sen alan toimijat eivät ole mitään suuryrityksiä. Pienet yritykset tuntuvat itselleni tutummilta.
Nykyinen työpaikkani on 50 hengen yritys. Siellä ei ole sitä suuryrityksen ongelmaa, että olisin pieni ratas isossa koneistossa tai että kehitysmahdollisuudet tulisivat vasta tietyn ajan kuluttua. Tai mistä voisin tietää, kun en ole ollut töissä isossa firmassa, mutta sellainen mielikuva minulla on niistä.
Janne Olin: Todella isot yritykset tuppaavat olemaan epäeettisiä. Kaikilla on suuret sanat kestävästä kehityksestä, mutta tavoite on silti takoa rahaa. Nykyinen työni on julkisen puolen määrittelemä. Se on hyvä, koska siten kukaan ei voi tehdä silmittömästi rahaa.
Bergendahl: Yritykset kuitenkin toimivat tehokkaammin ja tekevät parempia ratkaisuja kuin julkisen puolen toimijat. Arvelen, että yksityisen alan toimijat ovat myös omistautuneempia yritykselle.
Olin: Olen miettinyt myös oman yrityksen perustamista joskus tulevaisuudessa. Olisi makeeta päästä kavereiden kanssa tekemään jotain, mikä kiinnostaa.
Perikangas: Taideteollisella alalla on todennäköisempää perustaa oma toiminimi tai studio kavereiden kanssa kuin päätyä yrityksen palkkalistoille. Siksi jo koulun alussa puhutaan siitä, mitä pitää miettiä, kun perustaa yrityksen.
Fluxin seinällä lukee mietelauseita kuten “choose a job you like and you never have to work a day in your life” ja “fail often, so you can succeed sooner”. Viereisistä neuvottelutiloista kuuluu kiihkeää ideointia. Täällä yrittäjyys näyttäytyy innostavana ja iloisena. Vastaako tämä myönteinen ilmapiiri haastateltavien ajatuksia yrittämisestä?
Bergendahl: Kauppiksessa startup-skene näkyy vahvana, mutten ole ollut siinä mukana tai näe itseäni yrittäjänä. Minua kiinnostavat isojen yritysten laajemmat työnkuvat. Toisaalta isotkin yritykset ovat huomanneet, että startupeja kannattaa tukea. Esimerkkinä vaikkapa tämä Microsoftin tila!
Perikangas: Mä olen lukiosta asti miettinyt yrittäjyyttä, mutta toistaiseksi en ole keksinyt hurjia liikeideoita. Startupit pyörivät myytävän tuotteen ympärillä, ja jos ei ole tuotetta, myydään omia palveluksia. Sitä varten haluan ensin kerätä ammattitaitoa ja kokemusta.
Olin: Liikennesuunnitteluala on aika konservatiivinen. Ei omaa liikennekonsulttiyritystä voi mielestäni perustaa heti koulun penkiltä. 15–20 työvuoden päästä saattaa kuitenkin tulla fiilis, että haluan kokeilla oman yrityksen perustamista. Se tuskin olisi mikään innovaatioyritys, vaan tekisin samoja juttuja, kuin muutkin yritykset tekevät. Työnteko vain on automaattisesti mielekkäämpää, kun sitä tekee itselleen.
Perikangas: On olemassa muitakin tapoja tulla yrittäjäksi kuin muotoilla maailman paras vesipullo ja myydä sitä. Esimerkiksi nykyisessä työpaikassani tehdään osakeanti, jossa myös juniorityöntekijöille tarjotaan mahdollisuus ostaa osakkeita.
Bergendahl: Aiotko ostaa niitä?
Perikangas: En tiedä, olen ollut siellä vasta vähän aikaa töissä… Mitä jos sidon omaa rahaa kiinni yritykseen ja haluankin lähteä vuoden päästä?
Haastateltavien mielipiteet eroavat sen suhteen, miltä toimialalta tuleva unelmatyönantaja voisi löytyä. Pian kuitenkin löytyy ominaisuus, josta kaikki ovat yhtä mieltä: työnantajan on oltava joustava.
Olin: Haluan vapauksia ja sellaisen työnantajan, joka voi niitä antaa. Arvostan esimerkiksi nykyisen työni luottamukseen perustuvaa joustavuutta. Se tarkoittaa sitä, että kunhan hoidan työni, maailma ei kaadu, vaikken menisi jonain päivänä töihin esimerkiksi autokoulun takia.
Bergendahl: Johtamisen perusteiden kurssilla korostettiin, että henkilöstöjohtajien pitää ymmärtää työntekijöiden tarve joustavuudelle. Meneekö kehitys siihen, ettei lopulta käydä työpaikalla fyysisesti enää ollenkaan tai ettei ole enää ennalta määrättyjä työtehtäviä? Mielestäni tietty aikaraja selkeyttää työtä. Muutoin joku saattaa olla tekemättä mitään, ja joku toinen tekee ihan liikaa.
Perikangas: Joustavuuteen pätee myös vastavuoroisuus. Jos saan määritellä, milloin ja missä olen töissä, olen valmis myös tekemään töitä tarvittaessa iltaisin ja viikonloppuisin.
Keskustelijoita ei tunnu pelottavan työn ja vapaa-ajan sekoittuminen. Tehdään mielikuvaharjoitus: Kuka vastaisi työpuhelimeen lomalta?
Perikangas: Varmasti sanoisin ennen lomaa, että mulle voi soittaa tärkeissä asioissa, joten kyllä vastaisin.
Bergendahl: Niin minäkin. Ei vie paljoa aikaa vastata puhelimeen, ja kyseessä saattaisi olla jotain tärkeää.
Olin: Riippuu tilanteesta. Jos olisin pienessä firmassa töissä, vastaisin, mutta jos olisin pakkolomalla isosta yrityksestä, en varmaan edes ottaisi puhelinta lomalle mukaan.
Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akavan teettämässä tutkimuksessa noin kolmasosa 20–35-vuotiaista korkeakoulutetuista vastaajista piti ”erittäin tärkeänä”, että työssä saa toteuttaa arvokkaaksi kokemiaan asioita. Mutta mitä merkityksellinen työ käytännössä tarkoittaa?
Bergendahl: Olin kesän töissä yrityksen ostolaskutiimissä ja vastasin puheluihin, joissa kysyttiin muun muassa lisätietoja laskuista. Minulle tuli tärkeä olo, kun pystyin auttamaan. Tunsin olevani yhteydessä liiketoimintaan. Minusta itse liiketoiminnan on oltava merkityksellistä, eli esimerkiksi rakennetaan kestävää ja toimivaa yhteiskuntaa.
Olin: Työssäni pääsen esimerkiksi arvioimaan teiden ja suojateiden turvallisuutta. Minulle on tärkeää ruohonjuuritason vaikutus: työni kautta ihmisten elämä tulee turvallisemmaksi.
Perikangas: Olen samaa mieltä. Muiden auttaminen luo merkitystä työlle. Suunnittelen työkseni digitaalisia palveluita, jotka helpottavat muiden työtä. Se tuntuu mielekkäältä, koska haluan auttaa ihmisiä pois mekaanisen ja puuduttavan työn parista ja antaa heille sen sijaan mahdollisuuden kehittää itseään.
Ensitapaamisen jää alkaa rikkoutua, ja keskustelu vapautuu. Haastateltavat täydentävät toistensa kommentteja. Kaikki ovat hyvin selvillä siitä, minkälainen on mieluisa työnantaja. Nyt on siis hyvä hetki kääntää katse kolikon toiseen puoleen: ikäviin työnantajiin. Tuleeko mieleenne jokin firma tai organisaatio, jossa ette haluaisi työskennellä eettisistä syistä?
Perikangas: Kaverini kysyi, voisinko olla töissä IKEAssa, kun se tuottaa huonolaatuista tavaraa ja kopioi tuotteita, joita niin sanotut ”oikeat muotoilijat” ovat suunnitelleet. Vaikken pidä näistä toimintaperiaatteista, voisin kuvitella itseni IKEAn palkkalistoille. Olen sitä mieltä, että jos vastustaa jotain, pitää ainakin yrittää vaikuttaa siihen, vaikka sitten sisältäpäin.
Olin: Voisi olla idealistin valinta mennä omasta mielestään epäeettisiin yrityksiin töihin ja yrittää muuttaa niitä, mutta pelkään, että lopulta huomaisi olleensa siellä töissä 10 vuotta, eikä mikään ole muuttunut. En haluaisi olla töissä isossa kiinteistökehitysfirmassa. On esimerkiksi älyttömän epäkestävää, että kun tietynmalliset toimistot menevät pois muodista, rakennetaan vain uusia tilalle.
Haastateltavat haluavat vaikuttaa työpaikalla ja työpaikan kautta, mutta väylät jakavat mielipiteitä. Perikangas ja Bergendahl kokevat, että isojen firmojen maineen kautta pystyy vaikuttamaan parhaiten, mutta Olin kyseenalaistaa yksittäisen työntekijän vaikutusmahdollisuudet suuryrityksissä.
Perikangas: Haluan jossain vaiheessa töihin isoon ja tunnettuun firmaan, niin että voisin saada itsekin nimeä. Minua kiinnostaa kouluttaminen ja yleisölle puhuminen.
Olin: Entä jos saat isossa yrityksessä kuuluviin ainoastaan firman äänen? Työntekijä edustaa aina yritystä, ja isossa yrityksessä kaikki on pientä firmaa tiukempaa. Jos esimerkiksi laukoo jotain firman linjan vastaista sosiaalisessa mediassa, saa fudut saman tien. Minua pelottaa isojen yritysten vahva hierarkia ja se, että vaikutusmahdollisuudet riippuvat siitä, millä uratasolla työntekijä on.
Perikangas: Ajattelen niin, että jos olen töissä vaikutusvaltaisessa yrityksessä, pystyn auttamaan yritystä ja sen sanomaa eteenpäin. Kyse on jälleen siitä, allekirjoittaako kyseisen yrityksen arvot.
Bergendahl: Minulle myös yrityksen sisäiseen ilmapiiriin vaikuttaminen on tärkeää. Tuurasin kesällä työpaikan taukojumppaohjaajaa ja vaikutin sitä kautta työkavereideni hyvinvointiin. Tulevaisuudessa työn merkityksellisyys tulee minulle siitä, että pääsen vaikuttamaan liiketoiminnan kehittämiseen, esimerkiksi siihen, mihin yritys investoi. Minua kiinnostaa myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Yksi vaihtoehto on suurlähettilään työ.
Kun haastateltavat pääsevät vauhtiin, työelämästä riittää puhuttavaa. Haastatteluun varattu aika alkaa kuitenkin loppua, joten on viimeisen kysymyksen aika. Haluaisivatko haastateltavat työskennellä tulevaisuudessa esimiestehtävissä, vai onko pomostatuksen havitteleminen vanhanaikaista?
Olin: Esimiehenä oleminen ei ole tavoitteeni. Se on yksi mahdollisuus, mutta voin ihan hyvin olla onnellinen olematta kenenkään pomo.
Perikangas: Haluisin olla esimies, mutta vasta kun minulla on niin paljon näkemystä, että osaan auttaa muita kohti yhteistä päämäärää. Palvelumuotoilijana fasilitoin asiakastilannetta niin, että kaikki sujuu hyvin ja helposti. Samalla lailla näen pomonkin tehtävän.
Bergendahl: Haluaisin olla esimies tulevaisuudessa. Siinä asemassa pystyy vaikuttamaan eniten ja näyttämään esimerkkiä muille työntekijöille. Esimiehen täytyy myös luottaa itseensä ja muihin ja olla valmis ottamaan vastuuta. Minua pelottaa ajatus siitä, että olisin ison yrityksen johtaja, ja pieni virhepäätökseni tuottaisi muille paljon harmia.
Keltaisen neuvotteluhuoneen varaus päättyy, ja seuraavat käyttäjät kuikuilevat jo kärsimättömänä ovensuussa. Seurue lähtee jatkamaan elämäänsä reput selässä, yrityksensä tarrat läppärien kansissa ja päässä suunnitelma siitä, miltä Suomen työelämä näyttää tulevaisuudessa.
Juttu on osa Kolmen suora -juttusarjaa, jossa eri alojen opiskelijat vaihtavat ajatuksia.