Järjestin syyskuun lopulla 24 tunnissa urheilutempauksen turvapaikanhakijoille. Saimme mukaan viisi helsinkiläisseuraa, viisi vastaanottokeskusta, kaksi bussifirmaa, Töölön Kisahallin ja Suomen Pakolaisavun. Tempaus oli osa Aallon yrittäjyyskurssin haastepeliä ja toteutimme sen viiden hengen tiimissä.

Soitimme vuorokauden aikana 212 puhelua, ja se kannatti. Paikalle tuli 80 osallistujaa ja neljä mediaa, ja tapahtuma uutisoitiin Yle Urheiluruudussa ja Maikkarin kymppiuutisissa.

Sain kurssista arvosanaksi 2. Se on huonoin arvosanani Aallosta.

Kurssin jälkeen olen kuitenkin tutustunut kymmeniin Helsingissä asuviin irakilaisiin, mennyt mukaan Rikun ja Tunnan Startup Refugees -hankkeeseen ja nähnyt, kun 19-vuotias Muhammed tekee maalin Toukolan Teräksen pelipaita päällä.

Vuotta aiemmin eräällä toisella yrittäjyyskurssilla pyydettiin suunnittelemaan yhteiskunnallinen innovaatio. Ryhmäni kehitteli konseptin lastenkirjasta, jolla opetetaan vastuullista elämäntyyliä satujen ja tarinoiden keinoin. Saimme työstämme arvosanaksi 5, mutta kirja jäi kirjoittamatta.

Ulkopuolelta arvioitu onnistuminen ei kerro mitään siitä, mitkä aiheet herättävät oman kiinnostuksen. Oman juttunsa voi löytää niiltä kursseilta, jotka pääsee läpi nipin napin mutta jotka raapaisevat tiedostamattoman unelman pintaa.

Elämääni ovat toistuvasti ja eniten ohjanneet suoritukset, jotka joku muu on arvioinut huonoiksi. Ne, joista joku toinen on sanonut että hei, et ole tässä kovin hyvä.

Esimerkkejä samasta ilmiöstä riittää.

Ruotsista kirjoitin laudaturin. Silti visiitit länsinaapuriin rajoittuvat risteilyjen lisäksi pariin hätäiseen viikonloppuvierailuun Göteborgissa ja Lundissa. Ruotsin puhuminen ujostuttaa ja kissa vie kielen vuosi toisensa jälkeen porvoolaisissa juhannusjuhlissa.

Pitkää ranskaa luin kymmenen vuotta, mutta kirjoitin siitä lopulta ”vain” C:n. Kirjoitusten jälkeen muutin kuitenkin Montpellieriin ja Toulouseen vuodeksi ja tein kolme vuotta töitä Ranskaan erikoistuneelle matkanjärjestäjälle. Nykyään puhun ranskaa lähes yhtä hyvin kuin englantia, joskus tuntuu että paremminkin.

Mikäli olisin antanut kouluarvosanojen ohjailla valintoja, joiden mukaan haluan elää, en olisi ehkä muuttanut Ranskaan tai ryhtynyt yrittäjäksi. Oma onnistumisen tunne on ollut ratkaisevina hetkinä tärkeämpää kuin jonkun muun sanelema menestys.

Toisaalta on tärkeä tunnistaa, mistä halu onnistua kumpuaa. Intohimoisen suhtautumiseni takana oli alkusyksystä syttynyt kipinä auttaa pakolaiskriisissä ja ranskan kielen innostukseen syynä serkkujen isän kotimaa.

Ehkä juju onkin siinä.

Kun itselleen on todistanut, että tätä minun on tehtävä, muiden mielipiteillä ei ole mitään väliä.

Kirjoittaja opiskelee Creative Sustainability -ohjelmassa.