Opiskele, se kannattaa. Näin hokevat ihmiset, jotka ovat kuluttaneet elämänsä yhdessä työpaikassa. Minulle ei ole vieläkään selvinnyt se, miksi he toistelevat opiskelun kannattavan. Ehkä he tarkoittavat sitä, että koulutus mullistaa elämän ja tuo jopa apulaisvaratyönjohtajan aseman heidän työpaikallaan. Ehkä he tarkoittavat sitä, että koulutuksella voisi välttää kyseisen yrityksen. En usko, että he tarkoittavat sitä, että koulutus antaisi uusia näkökulmia tuttuihin asioihin.

Koulutuksessa tärkeintä on oppimisen oppiminen, mutta kärsimättömässä Suomessa arvostetaan nykyisin lähinnä valmistumispäivää. Suomi osaa ylpeillä erilaisissa vertailuissa tulleilla vanhoillakin voitoilla, muttei käytännössä arvosta opiskelijoita, opettajia ja koulutusta.

Elokuussa istuin valtioneuvoston linnassa, jonne käveli hymytön valtiovarainministeri Alexander Stubb. Hän esitteli tiedotustilaisuudessa ministeriönsä kohutun budjetin, jossa koulutusta leikataan sieltä sun täältä.

Koulutuksesta leikataan, koska säästöt koskevat ”kaikkia”. Oikea syy taitaa olla klassinen Suomi-ilmiö.

Suomi-ilmiö tarkoittaa sitä, että johtoasemassa polvet alkavat tutista ja kaikki menee pieleen sen siliän tien. Suomi-ilmiö on tuttu jalkapallokentiltä,jääkiekkokaukaloista ja hiihtoladuilta.

Nyt maailman paras koulutus on ajautunut Suomi-ilmiön piiriin.

Opiskelijat ovat tehneet turhan hyvää työtä, minkä vuoksi heitä täytyy nyt kurittaa.

Suomen kovin kilpailija koulutuksessa on Etelä-Korea, jolla on täysin toisenlainen taktiikka. Olen opiskellut kahdessa korealaisessa yliopistossa ja huomannut, että korealainen malli on naurettava, sillä opiskelu perustuu pänttäämiseen ja opettajan jumalasemaan. Järjestelmässä on kuitenkin yksi ylivoimainen vahvuus, joka puuttuu suomalaisesta mallista.

Korealaisten salaisuus on siinä, että koko yhteiskunta hekumoi koulutuksella.

Suomessa koulutus ymmärretään palikkamaisesti tutkinnon suorittamisena. Ilmapiiristä kertoo se, että yliopiston läheisellä kadulla tavallinen mies saattaa huudella, ettei opiskelu kannata, koska silloin on ”akateeminen nolla”. Toisaalla elämänkoululainen voi sanoa vakavalla naamalla, että opiskelu sekoittaa pään.

Tiedän vain yhden ihmisen, joka on menettänyt mielenterveytensä opiskeltuaan liikaa.

Vaikka Suomi-ilmiö murentaa koulutuksen perustaa, nyt opiskelevalle tilanne on hyvä. Kun kukaan ei arvosta tai odota mitään, voi tehdä mitä tahansa.

Kirjoittaja on tietokirjailija, ekonomi, yhteiskuntatieteilijä ja ikiteekkari, joka yrittää syksyllä opiskella pienten hevoseläinten käytöstä. Twitter: @janistories