Oletko joskus nukahtanut kesken luennon? Hienoa! Olit terveyden, kansantalouden ja ympäristön asialla. Selitän.

Nokostelu kesken päivän vaatii pokkaa, mutta aivotutkijoille asia on itsestään selvä: pikatirsat resetoivat mielen, muisti terävöityy ja hähmäisyys hälvenee. Oppimiselle uni tekee ihmeitä.

Muistan tunteen paitsi luennoilta myös työstäni kulttuurijärjestön tuottajana: halusin vetää unet, mutta työpaikallani en kehdannut edes mainita asiasta. Täällähän on tuhat juttua kesken – ja tämä haluaa pötköttää! Siksi käytin suosiolla päivistäni tuntikausia läppärin takana, uupuneena, salaa Facebookia selaten. Ei kovin tehokasta.

Sittemmin sain luoda oman työrytmini. Kun kirjoitin ensimmäistä romaaniani, nukuin joka iltapäivä. Työaikakirjanpidossa suoritukseni olisi näyttänyt sopimusrikkomukselta. Kuusi tuntia työtä päivässä! En osannut syyllistyä, sillä kirjan ensimmäinen versio syntyi kahdessa viikossa.

Tiedän, tiedän. Luentosali- tai toimistoarkeen päiväunien sovittaminen on paljon vaadittu. Eivät nokoset minultakaan oikeissa töissä onnistuneet. Mutta miksi?

Yksi syy on, että ihmisellä ei ole missä nukkua. Ja mikä pahempaa, ei lupaa nukkua. Ei virallista eikä sosiaalista. Siksi yhteiskunnassamme on järjestettävä nokosten kunnianpalautus.

Jos olet järkevä toimiston sisustaja, tilaat töihin sänkyjä. Jos suunnittelet työksesi luentosaleja tai niiden auloja, asennutat niihin makuuasentoon meneviä tuoleja. Jos olet vastuuntuntoinen opettaja, käyt luennon jälkeen kiittämässä sellaiselle nukahtanutta opiskelijaa.

Meidän on kerta kaikkiaan annettava toisillemme lupa nukkua – jopa kannustettava siihen. Se on terveydelle, kansantaloudelle ja ympäristölle parempi tapa viettää tauko kuin vaikkapa röökinpoltto, joka jostain syystä on yhä ihan okei syy olla vartti pihalla töiden parista.

Tehokas ihminen nukkuu töissä.