Pörssimeklari Patrick Bateman, 26, ajattelee, ettei häntä ole. On vain illuusio ihmisestä. Hän halveksii melkein kaikkia, rakastaa brändejä ja tilailee marmorialtaita Suomesta. Jos Amerikan Psykon (1991) päähenkilö eläisi tänä päivänä, hän julistaisi lounaalla kalorikuria ja kehuskelisi juoksukilometreillään. Pullistelevat jupit ovat palanneet – ja pilanneet liikunnan ilon.

Pariisissa sporttijuppius näkyy huippumuodissa. Suomessa valkoiset tennissukat ovat vaihtuneet maraton-selfieen ja ranteessa esiteltävään mötikkään. Viimeksi urheilullisuus näkyi muodissa näin selvästi 1980-luvulla. 2000-luvun sportisaatio henkii kaikkivoipaisuutta. Jos ihminen ei esitä liikkuvansa, hän on itsetuhoinen luuseri.

Kuolemaa on aina juostu karkuun. Luin kesällä berliiniläisen lääkärin J. F. Kappin taskukirjan Ennenaikainen vanhentuminen (1919). Kirjasessa näytetään kuvia 1910-luvun kasvoplastillisista leikkauksista ja kuvaillaan, miten ihminen rupsahtaa. Tohtori Kapp huomauttaa, että nainen kuolee kaksi kertaa: ensimmäisen kerran silloin, kun ymmärtää rapistuvansa. Huomio pätee jokaiseen ihmiseen. Toiset eivät pysty käsittelemään ensimmäistä kuolemaa, vaan panikoivat. Pullistelija haluaa olla kuolematon, minkä vuoksi hän puhuu lounastuntitreeneistä ja suree silmäkulmauurretta.
Pullistelijoiden tarve esitellä sankaritekoja näkyy netissä.

YouTubessa yli kahdeksan miljoonaa katselukertaa kerännyt Higtonin veljesten What’s on your mind? -video tiivistää hyväksynnän kaipuun. Videolla liketyksistä elävä mies päivittää elämänsä kauniiksi. Hän kuvaa itsensä ankeassa säässä treenin jälkeen. Juoksupäivitys näyttää kavereille kilometrit ja ruumiin voimakkuuden. Sitten hän istahtaa takaisin autoon, ja kilometrejä kertyy lisää.

Hongkongin maraton joutui kieltämään selfiet, koska sankaritekojen esittelijät olivat törmäilleet muihin juoksijoihin. Pullisteluun ja liikuntariippuvaisuuteen sairastuvat ovat psykologien mukaan kunnianhimoisia perfektionisteja, joilla on itsetunto-ongelmia.

Ensimmäisestä kuolemasta selviää, kun bodaa ymmärrystään. ”Se tieto, että meidän henkiset voimamme yhtämittaisesti kasvavat vielä silloinkin kun ruumiimme rappeutuminen jo on alkanut, olisi meille varsin lohdullinen, elleivät ihmiset yleensä arvosta juuri ruumiillista voimaa,” Kapp kirjoitti sata vuotta sitten. Unohda surkuttelu.

Rapistu rennosti. Potki kavereiden kanssa parin euron muovipalloa ja anna pullistelijan naputella mötikkäänsä. Nopeitenhan rupsahtaa hän, joka murehtii elämäänsä ja kuolemaansa.

Kirjoittaja on tietokirjailija, ekonomi, yhteiskuntatieteilijä ja ikiteekkari, joka mielellään potkii palloa kadulla.

KUVA ELINA KARTASTENPÄÄ