Hierarkiat, byrokratia ja auktoriteetit eivät ole erityisen kovassa huudossa. Aikamme edelläkävijäorganisaatiot luottavat työntekijöidensä itseohjautuvuuteen ja minimaaliseen hierarkiaan.

Väitän kuitenkin, ettei hierarkiatonta organisaatiota ole olemassakaan.

Organisaatiolla on aina valtarakenne, vaikka johtajat eivät titteleitä tai silkkisolmioita kantaisi. Usein hierarkiattomuuden tavoittelu onkin vain näennäistä. Se, että työntekijät eivät enää noudata johtajien käskyjä vaan ”osallistuvat proaktiivisesti organisaation tahtotilan mukaiseen toimintaan” ei tarkoita, että retoriikan takainen todellisuus olisi muuttunut.

Kun vielä muistaa, että hierarkioiden muodostuminen sosiaalisissa järjestelmissä on puita vanhempi juttu, on vaikea kuvitella, että se olisi nyt onnistuttu teoretisoimaan pois. Siten nekin organisaatiot, jotka vilpittömästi pyrkivät hierarkiattomuuteen, on nähdäkseni tuomittu epäonnistumaan.

Mitä vähemmän organisaatiossa on muodollista hierarkiaa, sitä enemmän siellä on tilaa epämuodollisten ja kätkettyjen valtarakenteiden syntymiselle. Hierarkiattomuuden savuverhon takana äänekkäimmät ja karismaattisimmat yksilöt pääsevät määrittelemään ne kirjoittamattomat säännöt, joiden mukaan päätökset tehdään.

Myös verbaaliset taidot korostuvat epämuodollisissa hierarkioissa, joiden toiminta perustuu ennen kaikkea yhteiseen kieleen. Tällöin valta keskittyy niille, jotka yhteisen kielen parhaiten taitavat. Uskon, että mitä vähemmän organisaatiossa on muodollisia valtarakenteita, sitä enemmän siellä puhutaan tarpeetonta jargonia. Jos omaa sosiaalista statustaan ei voi näyttää pukeutumisellaan, se tuodaan esiin kielellisesti.

Oscar Wilde kirjoitti, että pahimpia orjanomistajia ovat ne, jotka kohtelevat orjiaan hyvin. Kun valta-asetelmat hämärtyvät, niiden tiedostaminen ja muuttaminen on entistä vaikeampaa. Mikäli tavoitteena on tasa-arvoinen ja reilu organisaatio, valtasuhteet ja päätöksenteon mekanismit on parempi pitää näkyvinä.