Informaatiotulvassa räpiköidessä on hyvä välillä nousta vähän korkeammalle maalle katselemaan suurten virtojen liikkeitä. Seuraa osahahmotelma kulttuurimme tilannekuvasta.

Keskiajalla kulttuurihierarkian ylimmällä paikalla istuivat Jumala ja papisto. Kun papit alkoivat tuotteistaa taivaspaikkoja, kaikki eivät tyytyneet ihailemaan bisneksen innovatiivisuutta. Kirkkoa syytettiin korruptiosta ja se alkoi menettää valtaansa.

Viimeisen naulan kirkon arkkuun löi valistusajan rationaalinen vallankumous. Usko korvattiin järjellä ja transsendentaalinen objektiivisella – Tieteestä tuli tie Totuuteen. Rationaalisuus ei kuitenkaan osoittautunut ihan niin rationaaliseksi kuin  aluksi ajateltiin. Viimeistään se menetti hohtonsa, kun Neuvostoliitto esitteli näkemyksensä rationaalisesta kerrostalosta.

Nyt elämme jälleen valistuksen ajan kaltaista murroskautta. Tässä vallankumouksessa objektiivisen järjen syrjäyttää subjektiivinen kokemus, eikä tietä totuuteen enää ole. Totuus pölyttyy nyt saman kaapin nurkalla, jonne Jumala rationaalisuuspöhinöissä nostettiin.

On vaikea sanoa, miltä uusi aikakausi tulee näyttämään. Vallankumouksen tärkein päivä on sen loppumista seuraava.

Hyvät aikomukset eivät takaa hyvää lopputulosta, ja vaikka vallanpitäjä vaihtuisi parempaan, ei vallan huumaava ja korruptoiva vaikutus katoa. Valistuksen aika johti kehitykseen monella saralla, mutta mustia joutseniakin tuli. Menetettyä kytköstä johonkin itseä suurempaan ryhdyttiin tuolloin paikkaamaan Valtion ja Kansan käsitteillä, tuhoisin seurauksin.

Vaikka objektiivisuus ja totuus nähdään patriarkaatin sortokeinoiksi, ei niistä luopuminen välttämättä vähennä patriarkaatin valtaa. Poliitikot, jotka toistaiseksi ovat tarttuneet uuden ajan tarjoamiin mahdollisuuksiin, eivät ole feministin perikuvia. Totuuden jälkeinen aika on kuitenkin vasta alkamassa. Odotettavissa lienee lisää mustia joutsenia.