KUVA Ilkka Saastamoinen
Eero Lehtimäki, sinulle tapahtui hiljattain suuria. Pääsit elokuussa kahden minuutin varoitusajalla johtamaan Turun musiikkijuhlilla konsertin avajaiskappaletta, koska tähtikapellimestari sai sellaisen päähänpiston. Kuinka hyvin sinulla nyt menee?
Se, mitä musiikkijuhlilla tapahtui, oli huikeaa ja voi hyvinkin johtaa siihen, että minulla alkaa mennä älyttömän hyvin. Olin juuri Lohjan Tenoripäivillä soittamassa big band -musiikkia, seuraavalla viikolla Flow-festareilla johtamassa uutta musiikkia ja seuraavaksi olen yhtäkkiä Mariinski-orkesterin edessä. Oikeastaan voisi varmaan jo nyt sanoa, että menee aika hyvin.
Esimerkiksi Helsingin Sanomat kutsui tapausta Turun musiikkijuhlilla mahtipontisesti ”nuoren suomalaisopiskelijan läpimurroksi”. Menikö Lohjan pojalla pasmat sekaisin?
Minua ällöttää itsensä tyrkyttäminen. Iloitsen siitä, että minun onnistumiseni on koettu yhteisenä onnistumisena. Kun olympialaisetkin meni perseelleen, Hesarin kommenttipalstalta välittyi minun onnistumiseeni liittyen sellainen ”Suomi voittaa” -fiilis. Jos maailmalla muuten sanoo olevansa suomalainen kapellimestari, sitä pidetään tosi kovana juttuna. Kun olin vaihto-oppilaana Wienin musiikkiyliopistossa, suomalaisuuttani tuotiin monesti esiin.
Opiskelet myös akustiikkaa Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulussa. Etkö voisi vain keskittyä yhteen asiaan kerrallaan?
Kyllästyn, jos teen vain yhtä asiaan kerrallaan. Myönnän kyllä, että kiinnostukseni kohteiden määrä on melkein sairaalloinen. Tämän haastattelun jälkeen menen pyrkimään laulun pedagogiikan oppilaaksi, ja soitan myös alttoviulua. (toim. huom.: Haastateltava kertoo jälkeenpäin, että kun valitsijat olivat kuulleet hänen koelaulunsa, he tarjosivat hänelle opettajaopiskelijoiden harjoitusoppilaan paikan sijaan suoraan sivuainetta laulumusiikin osastolta. Lehtimäki luonnollisesti aikoo ottaa paikan vastaan.) Pohdin juuri, miksi tuntuu aina siltä, että on liian vähän aikaa. Päädyin siihen, ettei voi syyttää ajan vähyyttä, koska kaikilla meillä on saman verran aikaa. Ehkä niillä, joilla on muka tarpeeksi aikaa, on liian vähän tekemistä.
Pidätkö itseäsi keskivertoihmistä älykkäämpänä?
Varmaan kaikki tätäkin lehteä lukevat ihmiset ovat keskivertoa älykkäämpiä, mutta koen olevani ihan oikeasti aika älykäs.
Mitä tämä harrastusmielessä opiskelemasi akustiikka oikeastaan on?
Akustiikka on äänen fysiikkaa. Se kiinnostaa minua tietysti lähinnä musiikin lähtökohdista, esimerkiksi, miten konserttisalit toimivat. Akustiikka on myös sitä, miten äänihuulet tuottavat äänen ja miten korva käsittelee sen.
Kun Musiikkitalo valmistui 2011, sen akustiikka sai musiikkikriitikot nurisemaan. Menivätkö akustiikkaan käytetyt kohutut eurot hukkaan?
Musiikkitalo ei ole suosikkisalejani. Se sopii uuteen musiikkiin ihan hyvin, kun pitää saada erottelua äänien välillä. Vähän sama juttu kuin tunnistaisi ruoasta ’’ahaa, tässä on minttua, muskottipähkinää ja valkopippuria’’, mutta ruoka ei muodosta kokonaisuutta. Musiikkitalon salissa ei ole sellaista lämpöä, jonka haluan konserttisalissa kokea.
Viuhdoit vuosina 2011–2014 taiteellisena harhaanjohtajana teekkareiden kuuluisassa Retuperän WBK:ssa, joka kuvailee itseään ”maailman parhaaksi Uudempaa ranskalaista Torwimusiikkia soittavaksi espoolaiseksi teekkaripalokuntaorkesteriksi”. Miten tällainen hupihomma sopii vakavasti otettavalle maestrolle?
Monelle musiikki on äärettömän pyhä asia, eikä siihen saa liittää huumoria. Minä sain kuitenkin valtavan paljon taiteellisesta harhaanjohtajuudesta, myös musiikillisesti. Diggaan ylipäätään sellaista asennetta, että ollaan kapinallisia. Monet säveltäjät ovat näyttäneet musiikillaan keskisormea maailmalle. Nykyään uutta musiikkia kuunnellaan nihkeästi, koska sitä pidetään kakofoniana. Harva tietää, että Mozartin kaltainen pikkusievä musiikki on aikanaan ollut protestimusiikkia.
Kummilla on hauskempaa, teekkareilla vai muusikoilla?
Hauskuus on tosi erilaista näillä ryhmillä, mutta teekkareilla on yhteisöllisenä meininkinä hauskempaa. Kun aloitin opiskelut Sibelius-Akatemiassa, kävimme porukalla syömässä, ja se oli siinä. Teekkarit puolestaan ryhmäytyivät ja tutustuivat toisiinsa viikkokausia. Myös teekkarikulttuuri ja -huumori puree minuun hyvin, mikä tulee ehkä verenperintönä, sillä suvussani on paljon diplomi-insinöörejä.
Mikä on näiden ihmisryhmien suurin ero?
Tiede on faktaa, jossa on oikea ja väärä vastaus. Musiikissa puolestaan on loppujen lopuksi aika vähän faktoja. Partituuri on vain graafinen approksimaatio musiikista – se ei ole musiikki itse. Olen onnellinen, että teen musiikkia työkseni ja että on tällainen harrastus, jossa voin selvittää x:n. En kylläkään rentoudu harrastuksissani, kuten golfissa ja paritanssissa, koska suoritan niitäkin.
Ahaa, särö! Olet pingottaja. Missä sitten rentoudut?
Kun syön jäätelöä, koska siinä ei voi olla hyvä tai huono.
Eikö olisi seksikkäämpää soittaa vaikka kitaraa kuin klarinettia?
Ei missään nimessä! No okei, klarinetti ei ole ehkä maailman seksikkäin soitin, mutta väitän pystyväni soittamaan sitä todella hurmaavasti.
KUKA?
Eero Lehtimäki on 27-vuotias klarinetisti, kapellimestari ja teekkari, joka nousi suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään elokuussa, kun venäläinen tähtikapellimestari Valeri Gergijev pyysi häntä kahden minuutin varoitusajalla johtamaan Turun musiikkijuhlien konsertin avausteoksen, Maurice Ravelin baletin Hanhiemon. Lehtimäki on valmistunut Helsingin konservatoriosta klarinetistiksi ja bassoklarinetistiksi ja suorittanut kapellimestariopinnot Sibelius-Akatemiassa. Hän opiskelee parhaillaan akustiikkaa Aalto-yliopistossa.
Juttu on osa Ainon Selkä seinää vasten -juttusarjaa, jossa penätään vastauksia ajankohtaisilta henkilöiltä.