Violation of dignity, Maria Mastola kirjoitti toukokuussa 2015 valkoisella spraymaalilla Teekkarikylän alikulkutunnelin kohutun graffitin päälle. Hän maalasi sabluunan avulla tekstin sensuurilaatikkoon, joka peitti kuvassa naisen rintoja lääppivät miehen kädet.

Mastola julkaisi kuvan töhrimästään graffitista Facebookin Teekkarikylä-ryhmässä, jossa tekoa puitiin yli 200 viestin pituisessa viestiketjussa. Monet itkivät tuhotun graffitin perään ja halveksuivat tärkeän maamerkin tuhoamista. Toiset oli tyytyväisiä siihen, että maalaus oli päivitetty 2010-luvulle. He yhtyivät Mastolan kritiikkiin siitä, maalauksen mukaan seksuaalinen häirintä olisi hyväksyttävää.

Keskustelu äityi räväkäksi, ja Mastolaa pommitettiin tunnemyrskyssä kirjoitetuilla loukkaavilla viesteillä.

”Hulluimmat kommentit sain yksityisviesteissä. Naispuoliset otaniemeläiset halusivat, että lopettaisin vihjailun siihen suuntaan, että miesopiskelijat ovat seksistejä ”, Mastola muistelee vuoden takaisia yhteydenottoja.

”Enhän minä miehiä missään vaiheessa väittänyt seksistisiksi, vaan maalausta.”

Mastola kommentoi Nyt-liitteelle, että hänen tekonsa oli puhdasta vandalismia ja että kohusta huolimatta hän ei katunut graffitin sotkemista.

Vuotta myöhemmin, tämän vuoden toukokuussa, Facebookissa julkaistiin kuva valkoiseksi muuttuneesta alikulkutunnelista. Viisi päivää myöhemmin teekkarikyläläiset jatkoivat dokumentointia kuvalla uuden graffitin maalausvaiheista sekä kommentilla:

”Kiva, että jotkut käy nyt tyhjälle seinälle maalaamassa pilakuvia, ennen kuin muraali tulee.”

Alikulkuun kuvia maalasivat Sandra Prami ja Samu Salovaara, jotka opiskelevat visuaalisen viestinnän muotoilua Aallossa. Heille Otaniemi oli entuudestaan ympäristönä vieras, eikä kumpikaan tiennyt etukäteen mitään graffitikohusta. Kolmannen vuoden opiskelijat keksivät kokeilla graffitinmaalausta alikulkutunneliin taidejakson kurssityönään. Maalauspaikka valikoitui ison seinäalan takia aikana, jolloin vanha maalaus oli vielä paikallaan.

Vanhan graffitin ympärille kehkeytynyt sotku selvisi sattumalta, kun kurssia ohjannut Andy Best-Dunkley kehotti opiskelijoita ottamaan yhteyttä Maria Mastolaan. Mastola kertoi opiskelijoille näkemyksensä tapauksesta ja kannusti heitä maalausprojektin pariin.

Mastolan piti aluksi olla mukana uuden graffitin suunnittelussa. Myös 1990-luvun maalauksen toteuttanut vappulehti Julkku halusi toteuttaa uuden version maalauksesta, ja Mastola oli yhteydessä lehteen. Yhteydenpito tyrehtyi Mastolan mukaan kuitenkin nopeasti Julkun puolesta.

Mastola ei usko, että hän ravisteli töhrimisellään yhteisöä muuten kuin hetkellisesti tai muutti Otaniemeä merkittävästi paremmaksi paikaksi. Hän on kuitenkin tyytyväinen siihen, että Prami ja Savolainen päivittivät tunnelin kuvaston.

”Tärkeintä minulle on, ettei kukaan enää näe vanhaa maalausta.”

Jälkikäteen Mastola ihmettelee sitä, miten vanhasta maalauksesta tuli monille otaniemeläisille  niin rakas juuri kyseenalaistamisen hetkellä. Graffiti pysyi muuttumattomana noin 20 vuotta, eikä Mastola usko monenkaan kiinnittäneen huomiota koko maalaukseen, saati siihen, mitä teos esitti. Mastola näkee tapauksessa yhtäläisyyksiä Suvivirteen. Sisältöön ja sanomaan syvennytään vasta, kun joku uhkaa muuttaa tai poistaa tradition. Tällöin perinne nousee suojeltavaan itseisarvoon, jonka varjolla voidaan haukkua ja alistaa.

Mastolan kritiikki sivuutettiin myös kommentoimalla, että hän oli ymmärtänyt maalauksen sanoman väärin. Kritisoijien mielestä teos ei kuvannut seksuaalista häirintää vaan Otaniemeen kaavailtua metroa. Kommenteissa välähteli myös vastakkainasettelua Otaniemeen pakkautuvien erilaisten opiskelijakulttuurien kesken. ”Artsilaiset tulevat tänne ja luulevat omistavansa paikan”, kommentoitiin.

Prami, Salovaara ja kurssikaverit eivät epäröineet telata valkoisella maalilla graffitin päälle. He uskovat, että vanhan maalauksen perään haikaili lopulta vain pieni porukka.

”Äänekkäimmät näkyvät”, Prami summaa.

Prami ja Salovaara kertovat, että he ilmoittivat maalaussuunnitelmista AYY:lle. Ylioppilaskunnasta vastattiin, että alikulkuun oli suunnitteilla uusi maalaus, joten kurssityön tulos saatettaisiin peittää jo kesän aikana. Se ei haitannut Pramia ja Salovaaraa haitannut, jotka toteuttivat maalauksensa rennosti ilman tarkkoja suunnitelmia.

AYY:n kampusjaoston puheenjohtaja Santeri Nuotio kommentoi tapahtumia AYY:n näkökulmasta:

”AYY ei ole tehnyt alikulkuun suunnitelmia, eikä ole myöskään missään vaiheessa hallinnoinut prosessia. Sen sijaan AYY on luvannut hankkia Espoon kaupungilta luvan maalauksen tekemiseen ja hankkia maalit, kunhan teoksen teossa osallistetaan yhteisöä.”

Prami kertoo, että he sopivat AYY:n kanssa hyvässä yhteishengessä, että ylioppilaskunta maksaa projektin maalit. He eivät pyytäneet AYY:lta erityistä lupaa alikulun maalaamiseen, eikä AYY olisi voinut sitä antaakaan, koska alikulku kuuluu kaupungille.

Prami ja Salovaara kertovat, että he ovat saaneet monet ohikulkijat pysähtymään ja antamaan positiivista palautetta suoraan heille. Kun maalaus valmistui, monissa Facebookin Teekkarikylä-ryhmän kommenteissa paistoi kuitenkin jälleen kiintymys vanhaan graffitiin. Joku toivoi uudistuneelle alikulkutunnelille vanhan kohtaloa: ”Toivottavasti joku menee nyt feministipuuskissaan sensuroimaan tuonkin.”

Sekä nykyisen graffitin tekijät että vanhan maalauksen tuhrinut Mastola toivovat, että alikulkutunnelin laajaa seinäalaa hyödynnettäisiin jatkossa uusien maalauksien tekemiseen. Se, että tätä pitää erikseen toivoa, tuntuu melkein absurdilta katutaidekulttuurin kontekstissa, jossa julkinen tila käsitetään vapaana taiteilijoiden ylläpitämälle jatkuvalle muutokselle. Prami ja Salovaara yhtyvät Facebook-kommenttiin, jossa ihmeteltiin, ”missä muualla suhtaudutaan tunneleiden seinämaalauksiin pysyvänä”.

He toivottavat uudet versiot lämpimästi tervetulleksi oman maalauksensa päälle.

Kuvat Sandra Prami