Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan ja kauppatieteilijöiden historia ei ole ongelmaton – niiden välejä nakersi vuosia kiista siitä, kenelle kauppakorkeakoulun vanhan ylioppilaskunnan KY:n rahat kuuluvat. Omaisuuskiistan aikaisia opiskelija-aktiiveja ei ole enää mukana yhteisöjen toiminnassa, mutta erilaiset käsitykset tapahtuneesta elävät yhä. Tarinaan Aalto-yliopiston syntymisestä kuuluu kaiken ”kohtaamispuheen” lisäksi myyttejä sedistä, torneista, kabineteista, piilotetuista rahoista, liitoista ja juonittelusta. Tämä kävi jälleen kerran selväksi, kun tein tähän numeroon juttua Otaniemeen suunnitellusta opiskelijakeskuksesta.

Ainon toimitussihteeri Kiira Koskela toteaa kolumnissaan, kuinka puheella voidaan vahvistaa rajaa eri todellisuuksien välillä. Raja on vahva myös AYY:n ja KY:n välillä. Kiistasta puhutaan muun muassa seuraavasti:

”KY masinoi rahansiirto-operaation”, sanotaan yhdestä suunnasta.

”AYY haluaa sosialisoida omaisuutemme”, kuiskataan toisesta.

Minulle oli marraskuun alussa kertynyt kymmenen tuntia haastattelunauhaa juttua varten. Puheista aistin paljon pelkoja. Opiskelijakeskuksesta päättävät ihmiset eivät tule neuvottelupöytiin vapaana heille opetetusta historiasta, josta yhteisön kunnia- ja perustajajäsenten muotokuvat kabinettien seinällä muistuttavat vielä kuin varmemmaksi vakuudeksi. Tarinoilla ja värikkäällä retoriikalla innokkaat yliopistoon vasta saapuneet opiskelijat sosiaalistetaan yhteisöön, mutta samalla saatetaan tahattomasti lietsoa vastakkainasetteluun. Siksi täytyy olla tarkkana siitä, miten asioista puhutaan.

Jos kallis hanke kaatuu, toivon, että syynä ovat oikeat asiat, eivätkä omissa porukoissa luodut pelot. Tämän varmistamiseksi vanhojen tapahtumien värittäminen tulee lopettaa. Kaikkia osapuolia kuulleena tarjoudun pitämään koko porukalle ryhmäterapiaa.