TEKSTI ANNALEENA KURONEN

Olen diplomi-insinöörin tytär. Leikin koko lapsuuteni legoilla, enkä koskaan omistanut yhtäkään barbia. Sain ensimmäisen tietokoneeni 6-vuotiaana ja tein ensimmäiset kotisivuni 10-vuotiaana. Valvoin yläasteen yöt läpeensä irkaten. Ylioppilaskirjoituksissa kirjoitin fysiikan ja matematiikan erinomaisilla arvosanoilla.

Kaiken järjen mukaan minusta olisi voinut tulla teekkari. Vaan ei tullut, kuten ei kovin monesta muustakaan naispuolisesta kaveristani.

Aallon teknistieteellisten alojen sukupuolijakauma on surkeasti vinksallaan. Esimerkiksi sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijoista vain noin 10 % on naisia. Aivan kuin naisia ei kiinnostaisi teknologia.

Ilmeisesti naisia kiinnostavat sen sijaan kynsilakat.

Tämän vuoden Slushissa pyöriessäni minut pysäytti tyyppi, joka markkinoi kynsilakkojen suunnitteluun kehitettyä verkkopalvelua. Olinhan selkeästi hänen kohderyhmäänsä, eli nainen. ”Miss Suomikin käyttää tätä”, mies yritti.

Ja kyllä, firma oli todella raahannut Lotta Hintsan poseeraamaan ständinsä vieressä.

Tosi kiinnostavaa!

Aallon sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Tuija Pulkkinen puolestaan kärjisti marraskuussa seuraavasti: ”Tytöt ovat vakuuttuneita siitä, etteivät voi saada sekä kynsilakkaa että matematiikan osaamista, vaan joutuvat valitsemaan niiden välillä.”

Wow. Nämäkö ovat todella meidän vaihtoehtomme?

Mielikuvat vaikuttavat opiskelupaikan valintaan enemmän kuin logiikka. On koko yhteiskunnan etu, että teknologia-alan vääristynyttä sukupuolijakaumaa yritetään korjata.

Tytöt tykkää kynsilakoista -mielikuvan levittämisestä on kuitenkin enemmän haittaa kuin hyötyä. Tehdään mieluummin kaikista lelukuvastoista sukupuolineutraaleja ja ohjelmoinnista oppiaine peruskouluun.