Missään ei kuule enää sanottavan ”näin meillä on aina tehty”. Vallalla on jatkuvan kyseenalaistamisen eetos.

Joidenkin kriittinen katse ulottuu syvemmälle kuin vain ympäristönsä toimintatapojen kyseenalaistamiseen. Tämän lehden juttu Paavo poikkiteloin kertoo Paavo Järvensivusta, joka jatko-­opiskelijana ollessaan kyseenalaisti kauppakorkeakoulun sen perustuksia myöten. Kauppakorkeakoulun keskeinen tapa selittää maailmaa on markkinatalous ja voiton tavoittelu, jolloin maailmaa katsotaan kysynnän ja tarjonnan kautta. Järvensivu tunsi, että näin yksipuolinen näkökulma tukahduttaa hänen ajattelunsa. 

Vaikka kauppis ei varsinaisesti kannustanut kriittisyyteen, oli Järvensivun mielestä koulussa yllättävän suuri ajattelun vapaus. Itse asiassa kauppakorkeakoulun alla jopa toimii pieni tutkimusyksikkö nimeltä New Economy, jonka tarkoitus on tutkia vaihtoehtoisia talousjärjestelmän malleja. Sellaisia, joihin koulun tällä hetkellä opettamat pelisäännöt eivät päde.

Systeemi kestää, koska taustalla on suuren joukon yhdessä jakama maailmankuva. Jos suuri joukko yhteisön sisältä käsin kyseenalaistaisi tämän kuvan, systeemi hajoaisi.

Kauppakorkeakoulua on helppo kritisoida esimerkiksi siitä, ettei se opeta tarpeeksi taloushistorian tuntemusta opiskelijoilleen. Mutta on sillä myös ansioita. Koulusta on väitellyt paljon radikaalimpiakin tapauksia kuin Järvensivu. Vuonna 2017 kauppatieteiden maisteri Toni Ruuska esitti väitöskirjassaan, ettei ongelma ole ainoastaan kapitalismi – tulilinjalle joutui koko nykymuotoinen korkeakoulutus, jonka yksi päätehtävä on hänen mukaansa ”tukea ekologisesti kestämätöntä kapitalismia”.

On ihan okei, että kauppakorkeakoulu opettaa pelaamaan nykymaailman pelisäännöillä, mutta sen uskottavuus nimenomaan yliopiston oppialana mitataan siinä, kuinka kriittinen ajattelu saadaan punottua osaksi kaikkien opintoja. Status quota uhmaavia poikkeus­yksilöitä löytyy aina, mutta tilan antaminen ainoastaan heidän kriittisille äänilleen ei riitä.