Ylioppilaslehti Aino jää ilmestymistauolle tämän numeron jälkeen. Kun keväällä irtisanouduin tehtävästäni, ylioppilaskunnan hallitus esitti ja edustajisto päätti, ettei se aio palkata uutta päätoimittajaa. Sen sijaan tänä vuonna selvitetään, missä muodossa Aino ilmestyy tulevaisuudessa — tai ilmestyykö ollenkaan.
Ainon toimittamista ohjaa edustajiston määrittelemä ohjesääntö. Sen mukaan ”lehdellä tulee olla rohkeutta tarttua myös keskeneräisiin, valmistelussa oleviin asioihin ja toimia aktiivisena keskustelun avaajana”.
Tätä olemme yrittäneet.
On selvää, että osa jutuista on naurattanut jotain enemmän kuin toisia, eikä ylioppilaslehdille ominainen pirullinen äänensävy ole miellyttänyt kaikkia.
Tärkeämpää on kuitenkin huomata, että yhteiskunnallisia asioita käsittelevien juttujen herättämä keskustelu on osoittanut, että pääkaupunkiseudulla asuminen ja korkeakoulussa opiskeleminen eivät ilmeisesti riitä luomaan yhtä yhtenäistä arvopohjaa.
Myös Aino ja sen tehtävät ovat jakaneet mielipiteitä. Näkemykset siitä, mihin lehden pitäisi kiinnittää huomiota, mistä sen tulisi tehdä juttuja ja mistä kulmasta, vaihtelee riippuen siitä, keneltä kysytään.
Moni Ainon kriitikko on todennut, ettei lehti keskity tarpeeksi ohjesäännön tavoitteeseen ”rakentaa opiskelijoiden välistä yhteisöllisyyttä”.
Joskus, kun olemme pyrkineet toimimaan keskustelun avaajana, lehteä on syytetty siitä, että revimme enemmän kuin rakennamme. Tällaisissa kommenteissa kaikuu halu uskoa, että lehden monia tavoitteita voisi toteuttaa ristiriidattomasti. Taustalla on epärealistinen toive siitä, että aaltolaiset olisivatjo kaikki yhtä iloista, samat arvot jakavaa porukkaa, jolloin lehden aiheista herännyt kärkäs keskustelu voi hetkellisesti romuttaa tämän harhakuvan. Ja totta se onkin — lyhyellä aikavälillä vaikeat aiheet voivat aiheuttaa kitkaa ihmisten välillä.
Kyse on kuitenkin aikaperspektiivistä.
Jos todella tunnustaa ja hyväksyy sen, että Aalto on usean korkeakoulun sulatusuuni ja ihmisten näkemykset sen mukaiset, voi nähdä, että keskustelun avaaminen vaikeistakin asioista rakentaa yhteisöllisyyttä pitkällä tähtäimellä enemmän kuin hampaat irvessä ja kyynel silmäkulmassa hoettu opiskelijoiden yhteisöllisyyttä korostava puhe.