AYY:n pääsihteeri Niko Fern – Pässiksi pässin paikalle


Teksti · words

AYY:n uusi pääsihteeri Niko Ferm, 31, on kulkenut pitkän tien amiksesta AMK:n kautta teekkariksi. Hänen unelmissaan ylioppilaskunnan toiminta tuntuu läheiseltä kaikkien Aallon korkeakoulujen opiskelijoille.

 

Niko20160506_8309

KUVA Dora Dalila

Olet ollut kaksi vuotta AYY:n hallituksessa, vaikuttanut killassa ja muissa vapaaehtoispumpuissa. Miksi halusit vielä pääsihteeriksi?

Haluan päästä kehittämään AYY:ta ja itseäni. Kaikki aiemmat luottamustoimeni ovat olleet vuoden mittaisia, eikä ehdi ratketa juuri mitään. Pääsihteerin kausi kestää kolme vuotta. Nyt toteutetaan isoja hankkeita, kuten kauppiskandien ja taikkereiden muutto Otaniemeen. Vähän tosin harmittaa,, etten pääse näkemään sitä, kun kaikki lopulta ovat täällä.

Mitä AYY:ssa pitäisi kehittää?

AYY:n toiminnan pitää tuntua yhteisölliseltä sekä kyltereille, teekkareille että taikkereille. AYY:lla ajatellaan usein, että sen toiminta on tosi yhteisöllistä, mutta ei se sitä sitten jäsenistön mielestä välttämättä olekaan..

Opiskelijoiden ääni pitäisi saada myös vahvemmin kuulumaan edunvalvonnassa. Esimerkiksi Espoon valtuustossa käsitellään nyt asioita, jotka koskettavat meitä.

Pitäisikö riviopiskelijan olla kiinnostunut ylioppilaskunnastaan? 

Ehdottomasti pitäisi, vaikka onkin utopistista, että kaikki jäsenet tunsiviat ylioppilaskunnan läheisesti tai läheiseksi. Jokainen jäsen maksaa kuitenkin ylioppilaskunnan jäsenmaksua. Sillä tasolla jokaisen pitäisi siis olla kiinnostunut, kokeeko saavansa vastinetta rahoilleen.

Miten entinen ammattikoululainen päätyi ylioppilaskunnan pääsihteeriksi?

Pitkä reitti tänne onkin ollut. Opinto-ohjaajani suositteli, että opiskele merkonomiksi. Ei amiksen käyminen kaduta, mutta sen jälkeen ei ollut oikein mitään kovin mahtavia duuneja, joten hain ammattikorkeakouluun lukemaan tietotekniikkaa. Merkonomiopintojen prosenttilaskuilla oli aika hankalaa tehdä pääsykokeiden fysiikan tehtäviä, mutta pääsin sisään viimeiseltä sijalta.

Yliopisto-opinnoista kiinnostuin työtehtävien kautta, mutta mietin pitkään, otanko paikan vastaan, kun siinä vaiheessa oli jo hyvä duunipaikka. Teekkarikaverini kuitenkin houkutteli, että Otaniemeen vain.

Jos yhden kurssin pitäisi olla pakollinen jokaiselle Aalto-yliopiston opiskelijalle, mikä se olisi? 

Taloustieteen perusteet. Se on hyvä yleissivistävä kurssi, koin sen aikana monia ahaa-elämyksiä.

Mikä pääsihteeri?

Pääsihteeri eli pässi on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan ylisihteeri. Aalto-yliopiston ylioppilaskunnassa työskentelee yhteensä noin 50 työntekijää, joista pääsihteerii toimii noin 20 työntekijän esimiehenä. Pääsihteerin alaisuuteen kuuluvat edunvalvonnan, viestinnän, tapahtumatoiminnan sekä palvelutoiminnan henkilöstöä. Pääsihteeri suunnittelee ja kehittää AYY:n toimintaa yhdessä esimerkiksi AYY:n hallituksen, edustajiston ja taloushallinnon kanssa ja toimii  linkkinä ylioppilaskunnan eri toimijoiden välillä. Niko Fermin kolmivuotiskausi kestää elokuuhun 2019.