KUVA KATRI NAUKKARINEN

”Onneksi sain potkittua ne vanhat ämmät pihalle.”

On kesä 2011. Istun erään miesvaltaisen Aallon laitoksen tutkijaseurueen kanssa iltaa terassilla. Olen purskauttaa siiderit suustani, kun laitoksen johtaja muutaman oluen jälkeen heittää yllä olevan kommentin omista alaisistaan.

Tai siis ex-alaisistaan. Nimittäin useampi laitoksella työskennellyt vanhempi naispuolinen tutkija on syystä tai toisesta siirtynyt toisiin tehtäviin.

Kommentti kuulostaa paitsi ikärasistiselta, myös sovinistiselta. Vaikka aurinko polttaa poskiin pisamia, minua kylmää. Istun loppuillan hiljaa.

Nyt on vuosi 2014, ja Suomi on maailman kolmanneksi tasa-arvoisin maa. Täällä naisistakin voi tulla presidenttejä ja jääkiekkoilijoita, miehistä balettitanssijoita tai koti-isiä. Viis siitä, että kukaan ei oikeastaan ole kiinnostunut naisten jääkiekosta. Tai että vuonna 2012 vain kolmasosa isistä piti kuukauden isyysvapaan. Jos juhlapuheita tai julkista keskustelua on uskominen, sukupuoli ei enää rajoita yksilöiden tekemisiä tai mahdollisuuksia. Pätevyys ja oma tahto ratkaisevat.

Kaikkialle on perustettu tasa-arvotyöryhmiä. Meillä on tasa-arvovaltuutettu. Suomessa on laki miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta. Siinä on liuta pykäliä, joissa erikseen määritellään tasa-arvo koulutuksessa ja työelämässä. Kaikilla yli 30 hengen työpaikoilla on oltava oma tasa-arvo-ohjelma, myös Aalto-yliopistossa.

Jopa ylioppilaskunnassamme työskentelee kaksi häirintäyhdyshenkilöä, yksi nainen ja yksi mies. Heihin voi ottaa yhteyttä luottamuksellisesti, jos kokee tulleensa kohdelluksi kaltoin sukupuolensa perusteella. Melkein vuoden AYY:n häirintäyhdyshenkilönä toiminut Laura Keski-Hakuni kertoo, että toistaiseksi kukaan ei ole ottanut häneen yhteyttä.

Hienoa! Kaikki on siis hyvin. Akateeminen yhteisömme on erinomaisen tasa-arvoinen.

Mutta entä sellainen sukupuolisyrjintä, joka elää vain puheissa ja asenteissa?

Sitä sanotaan seksismiksi.

”Teekkaritytöt ovat useimmiten ihan hyviä jätkiä.” Mies, automaatio- ja systeemitekniikka.

”Välillä törmää asenteisiin, joiden luuli jääneen 70-luvulle. Välillä miesopiskelija viljelee sellaisia kommentteja naisista, että niihin ei oikein osaa sanoa mitään, esim. harkkaryhmän vetäjän huonotuulisuus pistetään hilloviikkojen piikkiin.” Nainen, kauppatieteet.

”Assarit auttavat aina enemmän tyttöjä ja antavat niille paremmat vinkit.” Mies, teknillinen fysiikka.

”Naisilta odotetaan vähemmän kuin miehiltä: tyhmäkin nainen voi saada heikoista esitelmistä päänsilittelyä ja kehuja, mutta miehet joutuvat tosissaan tappelemaan hyvistä arvosanoista. Professorit tuntuvat pitävän näitä kanoja kuin kukkaa kämmenellä. Naiset saavat edelleen etua sukupuolestaan.” Mies, laskentatoimi.

Aino kysyi huhtikuun alussa, ovatko Aallon opiskelijat törmänneet sukupuolisyrjintään tai seksistisiin asenteisiin omalla alallaan. Nettikyselyyn tuli muutaman päivän aikana 155 vastausta. Tässä jutussa kursiivilla olevat kommentit ovat otteita vastauksista.

Seksismi-sanan käyttö oli tietoisen provosoiva valinta. Jos kysymys olisi kuulunut, onko opiskeluyhteisösi tasa-arvoinen, jokainen vastaaja olisi todennäköisesti sanonut kyllä. Tasa-arvo on suomalaisille pyhä asia, jota ei haluta kyseenalaistaa. Tutkimuksissa on havaittu sama ilmiö – mahdolliset tasa-arvo-ongelmat halutaan etäännyttää pois omasta yhteisöstä. Vastuu on helpompi ulkoistaa. Ei meillä, vaan muualla.

Vaikka kyselyssä ei spesifioitu, mihin sukupuoleen liittyvästä seksismistä oli kysymys, jotkut vastaajista pitivät itsestään selvänä, että kyseessä on rekkalesbotelaketjufeministinen hyökkäys miehiä vastaan. Jo asiasta kysyminen oli joidenkuiden mielestä sensaatiohakuista kukkahattutäteilyä.

41 % vastasi kyllä. 6 % ei osannut sanoa. 53 % vastaajista kertoi, että ei ole törmännyt seksistisiin asenteisiin. Monelle oli epäselvää, mihin sanalla oikeastaan edes viitataan.

”En mielelläni käytä itse sitä käsitettä. Puhun mieluummin sukupuolesta ja sukupuolittuneisuudesta.”

Dosentti Johanna Kantola vastaa puhelimeensa työhuoneeltaan Unioninkadulta. Hän on juuri kieltäytynyt määrittelemästä, mitä seksismi tarkoittaa.

Kantola on vanhempi lehtori Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen laitoksella. Hänet on valittu vuoden tieteentekijäksi 2009.

”Jos on pakko, seksismiä voi lähteä määrittelemään stereotyyppisten asenteiden kautta. Ihmisiä kohdellaan tietyllä tavalla heidän sukupuolestaan johtuen. Usein näitä ilmiöitä on vaikea tunnistaa, sillä ne liittyvät piileviin rakenteisiin. Seksistisiä vitsejä pidetään usein harmittomina, vaikka ne ovat tyyppiesimerkkejä syrjivistä käytännöistä, joihin liittyy käsityksiä siitä, mitä miehet ja naiset ovat.”

Niin. Teekkarimiehet eivät saa naisia. Kattolampun vaihtamiseen tarvitaan aika monta markkinointiblondia. Oli sukupuoli mikä hyvänsä, siihen liitetään tiettyjä asenteita.

Kantola on tutkinut työssään muun muassa suomalaisten puolueiden, Euroopan Unionin ja yliopistoyhteisöjen sukupuolittuneisuutta. Hän uskoo, että sukupuolittuneiden rakenteiden läpivalaisu hyödyttäisi koko yhteiskuntaa.

”Tarvitaan enemmän tapoja olla mies tai nainen – tai ainakin näiden rajojen löyhentämistä.”

Mutta jos seksistiset asenteet ja sukupuolittuneet käytännöt ovat piilossa tasa-arvoisen pinnan alla, miten niitä voidaan lähteä purkamaan?

”Acker”, Kantola heittää.

Joan Acker on amerikkalainen sosiologi. 90-luvulla hän kehitti teorian sukupuolittuneesta organisaatiosta. Teorian mukaan sukupuolittuneella organisaatiolla on neljä ulottuvuutta: työnjako, vuorovaikutus, symbolit ja oman paikan tulkinta.

Kuulostaa monimutkaiselta. Mitä ne tarkoittavat käytännössä?

”Sukupuolittunut työnjako näkyy akateemisessa yhteisössä esimerkiksi siinä, mille aloille ihmiset suuntautuvat. On edelleen naisten töitä ja miesten töitä”, Kantola sanoo.

Tutkitaanpa.

Aallossa erityisen naisvaltaisia aloja ovat muun muassa talouselämän viestintä (läsnä olevista opiskelijoista naisia 83 %), kuvataidekasvatus (77 %), maisema-arkkitehtuuri (78 %), vaatetussuunnittelu ja pukutaide (87 %) sekä tekstiilitaide (98 %). Miesvaltaisia aloja ovat puolestaan rahoitus (läsnä olevista opiskelijoista miehiä 74 %), automaatio- ja systeemitekniikka (93 %), elektroniikka ja sähkötekniikka (90 %), konetekniikka (94 %), sound in new media (84 %) sekä teknillinen fysiikka ja matematiikka (91 %).

Sukupuolijakaumat ovat räikeitä. Mutta mitä sitten? Eikö se ole ihan luonnollista?

”Tutkimuksissa on selvinnyt, että seksuaalinen häirintä on selvästi yleisintä sellaisissa yhteisöissä, joissa toinen sukupuoli dominoi. Myös kulttuuri ja käytännöt ovat usein rakentuneet enemmistön normeista käsin”, Kantola kertoo.

Suurin osa kyselyyn tulleista kommenteista liittyy Ackerin teorian toiseen kohtaan, vuorovaikutukseen. Siihen, mitä miehistä ja naisista puhutaan – ja miten.

”Tyttöjen vaatetusta kommentoidaan julkisesti (’toi paita saa sun tissit näyttää isoilta, käyttäisit useammin tollasia’), on kerhoja joihin vain miehet pääsevät jäseniksi, plus huutelua kiltahuoneella siitä miksi naiset ovat typeriä/huoria/yms. ’huumorimielessä’.” Nainen, diplomi-insinööri.

”Puheessa esiintyy stereotypia puutteessa elävästä ja ihan kenet tahansa työkalupakkinaamaisen siiderivalaan kelpuuttavasta teekkarimiehestä.” Mies, tuotantotalous.

”Olen havainnut tytöttelyä, ja joskus naisopiskelijoita katsellaan tai kohdellaan hieman eri tavalla kuin miehiä.” Mies, rakennustekniikka.

Kantola pitää sukupuolittunutta vuorovaikutusta erityisen ongelmallisena silloin, kun sitä esiintyy valtasuhteessa.

”Jos on vaikkapa professori, jolla on paljon toisen sukupuolen opiskelijoita, kanssakäyminen saattaa muuttua tietynlaiseksi”, Kantola kertoo. Esimerkiksi:

”Miesprofessorimme intiimit suhteet naispuolisiin opiskelijoihin ovat täysin epäkorrekteja.” Nainen, taiteet ja suunnittelu.

Onneksi vain pari kyselyn vastaajaa viittaa suoraan seksuaaliseen häirintään, kuten fyysiseen kourintaan.

”Eräs aiempi osastonjohtaja puhui aina mulle tisseistäni, halaili ja otti kiinni mielestäni epäsopivasti.” Nainen, taiteet ja suunnittelu.

Miestentie, Betonimiehenkuja, Sähkömiehentie. Tiedemies. Tohtorinhatut ja -miekat. Ja niin edelleen.

Akateemisen yhteisön sukupuolittuneet symbolit, eli Ackerin teorian kolmas ulottuvuus, menevät useimmiten ihmisiltä yli hilseen. Pelkästään niistä huomauttaminen saa monet oman elämänsä henrylaasaset raivon partaalle.

”Kieli itsessään on symbolisella tasolla sukupuolittunutta”, Kantola toteaa.

Kulttuurihistoriallisista teiden nimistä nillittäminen tai suomen kielen syyttäminen seksistiseksi ei kuitenkaan kuulosta kovin rakentavalta. Symbolit ovat sitä paitsi lillukanvarsia verrattuna sukupuolittuneen organisaation neljänteen ulottuvuuteen, oman paikan tulkintaan.

”Naiset ja miehet tulkitsevat omaa paikkaansa yhteisössä eri tavalla. Millainen pitää olla, jotta voi edetä? Omassa valtio-opin jatko-opiskelijoita käsittelevässä tutkimuksessani miehet näkivät itsensä tosi usein sankaritutkijoina, selviytyjinä. Naiset taas tulkitsivat, että heille ei ole avautunut kaikkia mahdollisuuksia, mutta että se johtuu heistä itsestään. He ovat mielestään olleet huonoja, eivätkä yrittäneet tarpeeksi.”

Sukupuoli on iso osa identiteettiämme, halusimme sitä tai emme. Ympäristö on muokannut naisten ja miesten identiteettiä varmasti eri suuntiin, mutta miehiin kohdistuu aivan yhtä paljon odotuksia ja asenteita kuin naisiin.

Huhtikuussa Helsingin Sanomat uutisoi, että yläasteikäiset pojat ovat alkaneet bodata, jotta tulisivat hyväksytyiksi. Tietenkään asia ei ole näin yksinkertainen, mutta kyse on samasta asiasta – oman paikan tulkinnasta.

”Ympäristömme vaikuttaa toimintaamme ja rakentaa minuuttamme. Olisi ylimielistä ajatella, että näin ei olisi. Tulkitsemme sukupuoltamme ja omaa paikkaamme yhteisössä omista lähtökohdistamme käsin. Siinä ei ole mitään pahaa, eikä hyvää”, Kantola sanoo.

On yksilöllistä, kuinka paljon sukupuoleen liittyvät normit rajoittavat. Ne kuitenkin rajoittavat – niin naisia kuin miehiä, sekä omassa akateemisessa yhteisössämme että muualla.

Pitää olla hyvä jätkä, juoda kaljaa ja käydä saunassa. Tai ihana tyttö, Ryan Goslingista innostuva kaunotar, vaimomatskua. Tai sitten tyttö, joka on myös hyvä jätkä. Tai ylipäänsä nainen tai mies.

”Sukupuoli on rajoittava subjektipositio, johon monet eivät mahdu”, Kantola sanoo.

”Minusta seksististä on jo se, että tässä kyselyssä vastaajat pakotetaan määrittelemään itsensä sukupuolen perusteella mieheksi tai naiseksi. Kun itse en koe olevani kumpaakaan niin kyllä taas ärsyttää. Herätkää pahvit!” Muu, mikä, kuvataidekasvatus.

Paperipinoja silmänkantamattomiin. Professori Janne Tienarin tutkijakoppi Etu-Töölössä on niin täynnä toimistopaperia, että miestä hädin tuskin näkee työpöytänsä takaa.

Huone on totaalikaaos, mutta Tienarin ajatus leikkaa kuin veitsi.

”Seksismi on hötöinen käsite. Ensinnäkin puhuit sukupuolittuneista asenteista. Itse puhun mieluummin toiminnasta. Asenteet antavat ymmärtää, että kyse olisi jostakin pään sisäisestä, kiveen hakatusta, että Janne on nyt paha, Janne tahallaan sorsii. Kyse on vuorovaikutuksesta.”

Tienari on professori Aallon kauppakorkeakoulun johtamisen laitoksella. Hän on tutkinut sukupuolta ja johtamista omassa väitöskirjassaan. Tienari vetää tänä keväänä yhdessä Saija Katilan kanssa kurssia nimeltä Gender and Diversity at Work.

”Kurssilla tarjotaan tietynlaista näkökulmaa ja analyyttista työkalua maailman ymmärtämiseen tekemisen kautta. Sukupuolta voi tarkastella tekemisenä. Se on käytäntöjä, aktiviteetteja, erilaisia rutiineja, joita me teemme yhdessä. Se on kurssin ainoa oppimistavoite.”

Tienarin silmälasien läpi katsottuna maailma alkaa näyttää erilaiselta.

Sen sijaan, että syytellään yksittäisiä ihmisiä tai ihmisryhmiä sovinistisioiksi tai telaketjufemakoiksi, voidaan kiinnittää huomio siihen, miten sukupuolirooleja rakennetaan teoilla. Siihen, miten toisia ihmisiä katsotaan, miten heille puhutaan ja mitä heidän kanssaan tehdään. Miten jokapäiväinen vuorovaikutus vaikuttaa siihen, millaista on olla nainen, mies – tai jotain muuta.

”Janne ja Annaleena ovat tottuneet toimimaan yhdessä tietyllä tavalla. Näitä rutiininomaisia käytäntöjä uusinnetaan joka päivä.”

Lohduttavaa. Ja paljon rakentavampaa. Toimintaa on paljon helpompi muokata kuin asenteita.

Tienari haluaa nostaa esiin vielä yhden tärkeän käsitteen. Se on konteksti.

”Toiminta, joka voi jossain yhteydessä näyttäytyä seksistisenä, voi olla toisessa kontekstissa ihan muuta. Tapahtumayhteys on hyvin oleellinen.”

Ulkopuolinen saattaa pitää sukupuolijakaumaltaan räikeän opintoalan meininkiä kummallisena sen takia, ettei tunne yhteisöä. Markkinointiblondivitsi on eri tavalla hauska, kun sen kertoo itse markkinointiblondi eikä alan miespuolinen professori.

”Proffa puoliksi leikillään: ’Harmi kun naiset tulee ja valtaa kaikki meidän työpaikat.’ Proffa puoliksi leikillään: ’Onkos ne vielä täällä laitoksella ne hyvännäköiset tytöt?’” Nainen, tuotantotalous.

”On yksilöistä kiinni, miten tekeminen tulkitaan. Seksistisen kohtelun objekti on se, jolla on etuoikeus sanoa, onko jokin seksististä vai ei. Mutta kaikille tekisi hyvää miettiä näitä asioita”, Tienari toteaa.

”Aivan naurettavaa alkaa kukkahattuilla joka ikisistä tisseistä ja kikkeleistä. — Naisten arvostus tai sen puute tekniikan tai muullakaan alalla ei nouse tai laske kiinnittämällä huomiota jokaiseen vähäpukeisen naisen kuvaan, vaan ottamalla kiinni oikeasta ongelmasta ja paneutumalla aikaisempaan opetukseen ja asennekasvatukseen kotona ja koulussa.” Mies, konetekniikka.

Seksismi ei rehota akateemisessa yhteisössämme. Siksi monet vetävät herneen nenään jo siitä, että asiasta kysytään. Se on kuin sylkäisy vasten tasa-arvoisen kiiltokuvan kasvoja monilla Aallon opintoaloilla.

Oikea ongelma, josta pitää ottaa kiinni, on se, että sukupuolittuneet käytännöt piileskelevät käytöksessämme joka päivä. Välillä yksittäinen härski kommentti saattaa pulpahtaa pintaan ja herättää huomiota, mutta muuten sukupuolittuneisuus pysyy pinnan alla, naamioituneena rutiineiksi. Se näyttäytyy eri yhteisöissä eri tavalla, ja sen vaikutus riippuu tulkitsijasta.

Se, ettei asiasta puhuta, ei ole kuitenkaan kenenkään kannalta hyväksi. Koska vähän niin kuin sukupuolittuneisuutta, myös tasa-arvoa rakennetaan joka päivä. Ei pelkästään lapsuudessamme, kotona ja koulussa, vaan tämänhetkisessä toiminnassamme, maanantaista sunnuntaihin.

Kun vuonna 2011 kesäisellä terassilla laitoksen johtaja lohkaisi kommentin vanhoista ämmistä, pönkitin asiatonta käytäntöä olemalla hiljaa.

Mitä jos olisin sanonut jotakin?