Slushin valta on vaihtunut


Teksti · words

Tässä tulevat uudet mikikuuset.

KUVAT  PETRI ANTTILA

slush

Kohderyhmässään kosmiset mittasuhteet saanut Slush-kasvuyrittäjyystapahtuma on saanut uudet johtajat.

Edelliset keulahahmot Miki Kuusi ja Atte Hujanen ilmoittivat marraskuussa siirtyvänsä muihin tehtäviin. Slush-naruja vetelevät tästä lähtien tuotantotalouden opiskelijat Riku Mäkelä ja Marianne Vikkula.

Mäkelä hyppää toimitusjohtajan kenkiin aiemmasta roolistaan Slushin yhteistyökumppaneista vastaavana. Vikkula hoiti aikaisemmin tapahtuman rahoitusta ja vastaa nyt varatoimitusjohtajana yhteistyökumppaneista.

Miksi juuri he?

”Olemme molemmat olleet jo pari vuotta mukana. Ei tähän ihan kuukaudessa hypätä mukaan. Pitää olla sisäänajettu tähän kulttuuriin ja tapaan tehdä juttuja”, Mäkelä pohtii.

”Ei voi rekrytoida ulkopuolista tyyppiä ihan noin vain”, Vikkula viimeistelee.

Mäkelän ja Vikkulan aikakaudella on kaksi selkeää tavoitetta: tapahtuman kävijämäärän moninkertaistamisen sijaan keskitytään laatuun, minkä lisäksi suunnitelmia tehdään kolmen vuoden tähtäimellä.

”Tiedämme päivämäärät ja tilat ja sen, mikä on tai ei ole mahdollista. Pystymme ajattelemaan pidemmälle kuin vain yhdeksän kuukauden päähän. Yritämme lisäksi tehdä tapahtuman valmistelut jo pari kalenterikuukautta aikaisemmin kuin edellisvuonna”, Mäkelä maalailee.

Kasvuyrittäjyystapahtuman “laatua” aiotaan hioa etenkin puhujakattauksen osalta.

”Hyvää kehitystä on siinä, että nykyään löytyy Nordic Business Forum ja esimerkiksi tämä uusi Tomorrow-tapahtuma. Niihin tuodaan laadukasta kansainvälistä sisältöä. Mekin juoksemme sitten kovempaa”, Mäkelä sanoo.

Slushia pyöritti edellisvuonna työntekijöiden lisäksi 1300 vapaaehtoisen joukko, joista iso osa oli Aallon opiskelijoita. Vapaaehtoisia rekrytoitaneen Mäkelän mukaan kasapäin ensikin vuonna.

”On hieno juttu ja yksi Slushin perusarvoista, että Slushin tekijät ovat vapaaehtoisia.”