Leikitäänpä ajatuksella. Mitä jos Suomi saisi vieraita ulkoavaruudesta?

Avaruusolioiden vastaanottokomiteassa olisi todennäköisesti maamme ylin johto: presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Juha Sipilä ja ulkoministeri Timo Soini. Intergalaktisille vieraille julistettaisiin rauhaa ja heille ojennettaisiin paketti salmiakkia Team Finland -hengessä. Sinfoniaorkesteri soittaisi Finlandia-hymniä. Jossakin vaiheessa vieraiden kanssa varmaan saunottaisiin.

Niin epätodennäköistä kuin avaruusolioiden vierailu onkin, Suomi on maailman muiden maiden tavoin halunnut valmistautua sitä päivää varten, kun ihmiskunnan intressit siirtyvät tellukselta tähtiin. Siksi Suomen ulkoministeriössä työskentelee henkilö, joka on vastuussa Suomen ulkopoliittisista suhteista avaruuteen.

Tämä ei ole enää leikkiä. Ulkoasianministeriön asevalvonnan yksikössä työskentelee Suomen ainoa avaruusdiplomaatti. Hän vastaa Suomen kansainvälisestä politiikasta ilmakehän ulkopuolella. Hän on Jaana Rantanen.

Katajanokalla sijaitseva Ulkoasiainministeriön asevalvonnan yksikkö muistuttaa neuvostorakennusta. Luonnonvaloa on vähän, tilat ovat kliiniset ja persoonattomat eikä paikalla ole juuri ketään. Toimiston värimaailma on haalistuneen vihreä ja ruskea. Tänne voisi kadota ilman, että kukaan huomaisi.

Kolkkoa toimistoilmapiiriä piristää kuva Star Trek -sankari Spockista. Hän tervehtii vieraita Rantasen nimikyltin vieressä. Kuvassa Spockin käsi on ilmassa ja sormet on asetettu vulkaanitervehdykseen.

”Kun olin yhdeksänvuotias, katsoin isäni kanssa kaikki Tähtien sota -elokuvat. Pidin kiehtovana usein scifissä esiintyvää valtataistelua hyvän ja pahan välillä”, Rantanen sanoo.

29-vuotias Rantanen opiskeli Tampereen yliopistossa kansainvälisiä suhteita, Lontoossa kehitysyhteistyöhallintoa ja Luxemburgissa englantilaista kirjallisuutta, kunnes päätyi Ulkoasiainministeriöön kansainvälisten asioiden valmennuskurssin, Kavakun, kautta. Kavaku-valmennuskurssin kautta ministeriö valitsee kahden vuoden välein Suomelle uusia diplomaatteja.

Nyt Rantanen hoitaa avaruusvirkamiehen tehtävää osana kansainvälisten asioiden valmennuskurssin työkiertoa.

Vaikka avaruuspolitiikka kuulostaakin Tähtien sota -elokuviin kuuluvalta fantasialta, on se jo nyt kansainvälisesti tärkeä politiikan osa-alue. Vastuualueena avaruus on tietysti äärettömän suuri ja laajenee alati.

”Avaruuspolitiikassa, niin kuin politiikan muillakin alueilla, esiintyy vastakkainasettelua. Lähtökohtana on kuitenkin se, että avaruus on meille kaikille tärkeä ja yhteinen tila ja siksi sen käytöstä pitää sopia”, hän sanoo.

Siksi jokaisella valtiolla on oma avaruusdiplomaattinsa, ja eri maiden avaruusdiplomaatit kokoontuvat säännöllisesti neuvottelemaan poliittisista kysymyksistä. Rantanen matkusti esimerkiksi heinäkuun loppupuolella New Yorkiin edustamaan Suomea kansainvälisen kokoukseen, jossa 109 maata neuvotteli avaruuden käytössäännöistä, eli siitä, mitä avaruudessa saa ja ei saa tehdä. Kuten kansainvälisessä politiikassa yleensä, kokouksessa ei päätetty juuri mitään – paitsi että tärkeitä keskusteluja jatketaan.

Niin, kuka ”omistaa” avaruuden ja mitä kaikkea sinne saa ampua?

Ilmeisesti tieteen nimissä melkein mitä vaan. Vuonna 2014 Venäjä lähetti viisi gekkoa avaruuteen, koska halusi tutkia niiden pariutumista painovoimattomassa tilassa. Avaruusalukseen lastattiin neljä naarasta ja yksi uros. Valitettavasti seksimatka päättyi huonosti, kun venäläinen lennonjohto menetti yhteyden liskoihin ja hävitti aluksen.

Ihmiskunta on hyödyntänyt avaruutta niin maantieteellisissa valtataisteluissa kuin tieteellisissä tutkimuksissa antiikin ajoista lähtien. Suuri läpimurto tehtiin vuonna 1957, kun satelliitti Sputnik 1 laukaistiin maan kiertoradalle. Seurasi ensimmäinen miehitetty kuulento. Nyt kansainvälisellä avaruusasema ISS:llä on ollut pysyvä miehistö jo vuodesta 2000 lähtien.

Pian ihmiskunta luo ihan omat marsilaisensa. Yhdysvaltojen ilmailu- ja avaruushallinto Nasa suunnittelee lähettävänsä ihmisen Marsiin 2030-luvulla. Sitä varten Nasa on koonnut kuuden hengen joukon, jonka tarkoituksena on tutkia, kuinka ihmiset selviävät pitkiä aikoja pienissä tiloissa ja Marsin kaltaisissa olosuhteissa. Tiimi sulkeutuu Havaijilla sijaitsevan valkoisen kuvun sisälle vuodeksi.

Hollantilaisen Mars One -järjestön avaruushanke aikoo niin ikään lähettää 2020-luvulla ihmisiä asumaan pysyvästi punaiselle planeetalle. Jos suunnitelmat menevät putkeen, Marsissa elää pian 24 hengen siirtokunta.

Muun muassa Yhdysvalloissa ja Ruotsissa ollaan jo kovaa vauhtia kaupallistamassa avaruusmatkailua. Tällä hetkellä meno-paluu avaruuteen maksaa neljännesmiljoona dollaria.

Vaikka miehitetyt avaruuslennot ja parittelevat gekot läpäisevät helpommin uutiskynnyksen, suurin osa arkisesta avaruuspolitiikasta eli Rantasen työstä pyörii kuitenkin käytännön ilmiöiden, kuten satelliitteihin liittyvien kysymysten ympärillä.

”Ilman avaruuteen lähetettyjä satelliitteja esimerkiksi navigointi, sään ennustaminen ja ilmastonmuutoksen tutkiminen olisi mahdotonta”, Rantanen kertoo.

Toimivia satelliitteja kiertää avaruudessa tällä hetkellä noin 800. Muun muassa maailmankauppa ja merirahti ovat täysin riippuvaisia niistä. Satelliittien koot vaihtelevat maitopurkin kokoisesta bussiin. Niiden lähettäminen avaruuteen on valtioille, tutkimusryhmille ja yrityksille aina merkittävä taloudellinen sijoitus.

Joulukuussa Suomessa tehdään historiaa. Silloin on tarkoitus laukaista avaruuteen ensimmäinen suomalaisrakenteinen nanosatelliitti, jonka nimi on Aalto-1. Projektiin on osallistunut yhteensä 80 opiskelijaa niin Aallosta kuin muistakin yliopistoista. Satelliitti laukaistaan 600 kilometrin korkeuteen joko Kaliforniasta tai Ranskan Guyanasta. Aalto-1-satelliitin ovat suunnitelleet opiskelijat. Tosin satelliitin hyötykuorma eli sen dataa keräävät osat ovat VTT:n rakentamia.

”Me valtiotieteilijät kirjoitamme 60 sivun gradun, kun taas Aallon opiskelijoilla on mahdollisuus lähettää satelliitti avaruuteen osana lopputyötään. Se on aika grande finale opinnoille”, Rantanen toteaa.

Satelliitti kiertää maata kahden vuoden ajan keräten dataa veden laadusta ja avaruuden sääilmiöistä. Tehtävän päätyttyä satelliitti saatetaan takaisin maan matalalle kiertoradalle, jossa se tuhoutuu.

”Aalto-1 on upea näyte suomalaisesta avaruusosaamisesta”, Rantanen sanoo.

Satelliitin myötä Suomestakin tulee ensimmäistä kertaa avaruusvaltio. Se on iso askel Suomelle, mutta hyvin pieni askel kansainväliselle avaruuspolitiikalle.

”Avaruuspolitiikkaa dominoivat maapallon suurvallat: Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina”, Rantanen kertoo.

Yksi avaruuspolitiikan tärkeimmistä osa-alueista on asevalvonta. Sitä varten on laadittu useita kansainvälisiä sopimuksia. Esimerkiksi kuu julistettiin vuonna 1967 Yhdysvaltain ja Venäjän aloitteesta demilitarisoiduksi alueeksi. Sinne siis ei saa piilottaa tai sijoittaa aseita.

Juuri avaruuden aseistamiseen liittyen on muodostunut kaksi koulukuntaa. Yksi on Venäjä ja Kiina, toinen taas Yhdysvallat. Edistääkseen avaruuden demilitarisoimista Venäjä ja Kiina ovat vaatineet, että aseiden lähettäminen avaruuteen olisi rangaistava teko. Yhdysvallat ei ole tukenut tätä.

Ongelma on myös, se ettei kukaan ole määritellyt mikä avaruusase on.

”Tarkoittaako se rakettia, avaruusasemaa vai satelliittia? Vaikka Yhdysvallat puoltaakin avaruuden demilitarisoimista niin he eivät koe, että nämä oikeudellisesti sitovat mekanismit olisivat paras tapa edetä”, Rantanen sanoo.

Suomi on avaruuspolitiikassaan pysynyt Euroopan unionin linjassa. Se tarkoittaa kultaista keskitietä suhteessa Venäjän ja Yhdysvaltojen näkemyseroihin. EU pitää tärkeämpänä, että ensin saataisiin mahdollisimman moni maa sopimaan avaruuden yhteisistä pelisäännöistä – ja vasta sen jälkeen on tarkoituksenmukaista miettiä, miten tulisi rangaista niitä tahoja, jotka rikkovat yhteisiä pelisääntöjä.

”Uhkana on myös se, jos jokin valtio kehittäisi maan päältä laukaistavan aseen, joka voisi tuhota satelliitin”, Rantanen spekuloi.

Varsinaisten avaruusaseiden lisäksi yksi uhka satelliittien ja kansainvälisen avaruusaseman toiminnalle on avaruusromu. Romulla viitataan kaikkiin avaruudessa leijaileviin esineisiin. Esimerkiksi vuonna 2014 Kiinan avaruuteen ampuma ballistinen ohjus tuotti tuhansia paloja avaruusromua, joka jäi kellumaan avaruuteen ja jota oli mahdoton ohjata.

Heinäkuussa Nasa kertoi löytäneensä Maan serkun. Kaikista löydetyistä eksoplaneetoista Kepler-452b:ksi nimetty planeetta muistuttaa eniten Maata. Se on maapalloa isompi ja kiertää Auringon kaltaista tähteä sellaisella vyöhykkeellä, jolla on hyvät lähtökohdat elämälle. Sieltä saattaa löytyä esimerkiksi vettä.

Havainnosta huolimatta avaruuspolitiikkaa tehdään Ulkoasiainministeriössä toistaiseksi ainoastaan ihmisten, ei avaruusolioiden ehdoilla. Myös Suomi on suhtautunut varauksella neuvotteluihin maan ulkopuolisten toimijoiden kanssa.

”Mitä tulee meidän tietoihimme koskien bakteerikantaa kehittyneempään maan ulkopuoliseen elämään, niin rehellinen vastaus on, ettemme tiedä”, Rantanen sanoo.

Ja jos Suomi saisi ulkoavaruudesta vieraita, se voisi olla yhtä katastrofaalista ihmiskunnalle kuin Kolumbuksen maihinnousu oli Amerikan alkuasukkaille, kuten fyysikko Stephen Hawking epäili vuonna 2010. Salmiakki ei välttämättä auttaisi lämmittämään välejä, mikäli vaikkapa ulkoministeri Soini onnistuisi suututtamaan vieraan planeetan edustajat puheillaan.

Tosin Soinin tervetuliaispuhetta ei kirjoittaisi Soini itse, vaan todennäköisesti Jaana Rantanen.

Entä voisiko Suomi avata avaruuteen uuden suurlähetystön, jos avaruusmatkailu kehittyisi nopeasti?

”Konsulipalveluiden järjestämistä voitaisiin harkita, jos avaruudessa olisi jokin kovan luokan intressi, jonka takia tarvitaan edustusto, tai jos siellä kävisi paljon Suomen kansalaisia lomalla”, Rantanen sanoo.

”Tosin kysymys taitaa olla huomattavan teoreettinen.”

KUVITUS: JOONA LEPPÄNEN