RUTTOPUISTON REUNAMILTA, Punavuoren kupeesta, alkaa Helsingin taidegallerioiden valtakunta. Suomen galleriakentän lippulaivan Galerie Forsblomin ohella Vanhan kirkkopuiston kulmilla majaansa pitävät nimekkäät Helsinki Contemporary ja Bronda. Korttelin päässä, hieman pohjoisempana Fredrikinkadulla, sijaitsee arvostettu Anhava. Syvemmällä keskiluokkaistuneen kaupunginosan kaduilla harhaillessa törmää myös joukkoon säätiö- ja taiteilijavetoisia gallerioita Myymälä2:sta Sinneen ja Huutoon.
Kirkkaasti valaistujen näyttelytilojen hohteessa suomalaisen taidekentän asema näyttää valoisalta – niin monipuolista ja runsasta tarjonta on.
Gallerioiden tilinpäätöstietoja selatessa kuva muuttuu karummaksi. Keskeisimpiin toimijoihin kuuluva Anhava teki tappiota viime vuonna 86 000 ja Bronda 20 000 euroa. Vuonna 2015 Helsinki Contemporaryn tuloksen perässä on 443 000 euron edestä miinusta, Heinolla puolestaan 18 000:n. Forsblom sen sijaan oli tuolloin lähellä nollatulosta – joskin vuonna 2014 takkiin tuli 345 000 euroa.
Vaikka osan tappioista selittäisi heikolla taloussuhdanteella, lukujen edessä mieleen hiipii kysymys: onko suomalaisella taidekaupalla ylipäätään tulevaisuutta?
HIEMAN HENGÄSTYNEEN oloinen Pia Edman vastaa puhelimeen lenkkipolulta. Yrittäjän arjessa lenkkeily onnistuu myös kesken työpäivän.
Edman ja hänen miehensä ovat marraskuun lopusta asti pyörittäneet kotimaista taidetta myyvää Taiko-verkkokauppaa, jonka toimintamalli on yksinkertainen: myynnissä on ammattitaiteilijoiden teoksia valokuvista ja grafiikasta maalauksiin ja veistoksiin, eikä mitään tyylejä ole rajattu ulkopuolelle. Laadun takaamiseksi verkkokauppaan haluavan taiteilijan on joko kuuluttava kuvataiteilijamatrikkeliin tai taideliittoon. Muussa tapauksessa mukaan pääsee Taikon kuraattorin arvion perusteella.
Pariskunta on hommassa mukana tosissaan. Ennen verkkokaupan perustamista he päättivät sopimukset omistamansa viestintätoimiston kaikkien asiakkaiden kanssa, ja Edman itse irtisanoutui palkkatyöstään helsinkiläisessä mainostoimistossa.
”Ilman muuta ajatuksena on, että tällä pystyy itsensä elättämään”, hän toteaa.
Edmanin uskoa taidekaupan tulevaisuuteen verkossa on vahvistanut Teollisuustaiteen Liitto Ornamon parin vuoden takainen markkinatutkimus. Sen mukaan valtaosa suomalaisista olisi kiinnostunut ostamaan taidetta, mutta moni kokee, että nykyiset myyntipaikat on tarkoitettu palvelemaan vain taiteen suurkuluttajia ja varakasta väestöä. Kynnys astua kivijalkagalleriaan on korkea.
Samasta aiheesta on avautunut julkisuudessa esimerkiksi markkinoinnin ja johtamisen professori Pekka Mattila. Paitsi että monelta galleristilta puuttuu hänen mielestään markkinointiosaaminen, he myös nostavat taiteen tavallisen kuluttajan ymmärryksen yläpuolelle.
Ongelman tunnistaa myös Aallossa opiskeleva kuvataiteilija Hanna Perälä.
”Taidegalleriat ja isot taideinstituutiot saattavat olla vaikeasti lähestyttäviä. Jopa taiteilijalla voi olla kynnys mennä katsomaan näyttely”, hän toteaa.
TAITEILIJALLE GALLERIANÄYTTELYT ovat keino saada taidetta uusien yleisöjen löydettäväksi ja lopulta myytyä. Galleria puolestaan ottaa myynnistä provision ja saattaa periä sen lisäksi tilavuokran. Ilman myyntiä galleria näivettyy pieneksi museoksi – ilman riittävää myyntiä toiminta muistuttaa hyväntekeväisyyttä tai harrastusta.
Tähän Edman uskoo verkon tuovan ratkaisun. Ornamon mukaan tavalliset kuluttajat eivät halua metsästää taidetta, vaan törmätä siihen sattumalta. Voisiko tämä nykyaikana tapahtua verkossa, jonka kuvavirrassa muutenkin vietämme aikaamme, ja jossa kynnys astua galleriaan sisälle puuttuu?
Toistaiseksi taiteen nettiputiikkien ongelma on kuitenkin ollut, paitsi suppea tarjonta, myös heikko näkyvyys. Moni taidekauppa ja -galleria tuntuu verkossakin luottavan siihen, että ihmiset löytävät tiensä niiden ääreen oma-aloitteisesti – sen verran olematonta markkinointi on.
Maailmalla taiteen verkkokaupat ja -galleriat ovat sen sijaan jo vakiintuneet osaksi kenttää, ja perinteisten gallerioiden rinnalle on syntynyt uusia toimijoita. Yksityisten yrittäjien uniikkeja käsitöitä ja teoksia välittävän Etsyn sivuilla on myynnissä yli 500 000 maalausta. Kaupan slogan kuuluu: Shop for anything from creative people everywhere.
”Onhan taiteilija- ja galleriavetoisia verkkokauppoja Suomessakin, mutta aika hitaasti taidemarkkina on täällä digitalisoitunut”, Edman näkee.
Ornamon selvityksen mukaan yli puolet suomalaisista olisi kiinnostunut ostamaan taidetta netistä, mutta vain neljä prosenttia on näin tehnyt. Kivijalkagallerioita löytyy lähinnä isoista kaupungeista, mutta verkko tavoittaa mahdolliset asiakkaat maantieteellisistä rajoista riippumatta.
Kun taustalla ei ole säätiöitä tai tukijoita, koko verkkokaupan tai -gallerian olemassaolo riippuu taiteen myynnistä. Kyse on bisneksestä, jolloin markkinoinnin on oltava sen mukaista. Tästä hyötyy myös taiteilija.
Alun perin idea Taikolle syntyikin tutun taiteilijan kanssa keskustellessa.
”Hän sanoi, että haluaisi vain maalata, eikä miettiä myyntiä ja markkinointia”, Edman kertoo.
EDMANIN VISION taiteen myymisestä verkossa jakaa Tabulaland-verkkogallerian toinen perustaja Aiju Salminen.
Sekä Salminen että Edman näkevät, että kulttuurissamme on viime vuosikymmenten aikana tapahtunut muutos. Kun vielä parikymmentä vuotta sitten kiertävät taidekauppiaat olivat tuttu näky ja grafiikkaa löytyi joka kodista ja mummonmökistä. Nykyään seiniämme koristavat lähinnä Ikean sisustusprintit ja tyhjät kehykset.
”Miksei taidetta voisi ostaa yhtä helposti kuin vaikka levyjä?”
Salminen uskoo taiteen palaavan suomalaiskoteihin, jos sen ostamisesta tehdään tarpeeksi vaivatonta ja mukavaa.
”Miksei taidetta voisi ostaa yhtä helposti kuin vaikka levyjä?” hän toteaa.
Suurten sijoitusten sijaan taiteen ostaminen tarkoittaakin tavalliselle kuluttajalle usein sisustushankintaa. Verkossa teoksia voi hakea vaikkapa koon, aiheen, tekniikan ja hinnan perusteella – Taikossa jopa värin. Sivustolla teosta voi myös mallata erilaisiin valmiisiin sisustuksiin.
Ostajan näkökulmasta verkkokaupan etu on sen vaivattomuus. Gallerian aukioloajat, sijainti tai näyttelyn kesto eivät muodostu esteeksi, kun ainoa vaatimus teosten selailulle on toimiva nettiyhteys. Ostopäätöstä saa myös miettiä omassa rauhassa, suojassa galleristin tarkkailun alta.
Kun valinta on tehty ja klikkailtu ostoskoriin, teos toimitetaan suoraan ostajan osoitteeseen. Sekä Taikossa että Tabulalandissa maksun voi hoitaa heti tai osamaksulla. Hintahaitari ulottuu muutamasta kympistä useisiin tuhansiin. Kuten kaikissa verkkokauppaostoksissa, myös taideteoksilla on 14 päivän palautusoikeus. Lopulta ero sisustusprintin hankintaan onkin lähinnä siinä, että taideteokset ovat uniikkeja töitä.
JOS VERKKOGALLERIA on ostajalle vaivaton, voi se hyödyttää monessa mielessä myös taiteilijoita.
Kysyntää ainakin piisaa. Taikoon on muutaman kuukauden aikana tuonut taidettaan myyntiin nelisensataa taiteilijaa, ja uusia rekisteröityy palveluun lähes päivittäin. Tabulaland puolestaan saa kiinnostuneilta taiteilijoilta yhteydenottoja enemmän kuin Salminen ja hänen kanssagalleristi Saara Konttinen pystyvät remmiinsä ottamaan.
Taikon ja Tabulalandin yksi selkeä etu taiteilijoille on niiden maksuttomuus. Näyttelyt kivijalkagallerioissa voivat käydä taiteilijalle kalliiksi, sillä kuluja kertyy usein tuottoa enemmän.
Toisin kuin monet kivijalkagalleriat, Taiko ja Tabulaland eivät peri 30–40 prosentin myyntiprovisionsa lisäksi tilavuokraa
Samalla periaatteella Suomessa toimivat lähinnä isot galleriat – siis ne, joista moni on tehnyt vuosi toisensa perään tappiota. Niiden ottama provisio on usein myös korkeampi.
Myymättä jääneet teokset päätyvät taiteilijan työhuoneelle, josta vain harvat osaavat tai uskaltavat niitä kysellä.
Aiemmin galleria Kingi Kongia Vaasankadulla pitänyt Salminen tietää kokemuksesta, että näyttelyn avajaisten jälkeen galleria usein hiljenee. Myymättä jääneet teokset päätyvät taiteilijan työhuoneelle, josta vain harvat osaavat tai uskaltavat niitä kysellä.
Verkkogalleria kuitenkin pidentää teoksen elinkaarta.
Näin kävi myös taiteilija Hanna Perälälle, joka myi toisesta näyttelystään vain yhden teoksen. Loput siirtyivät esille Tabulalandiin.
”Tabulalandista ne menivät yhtä vaille kaikki. Onhan se mahtava asetelma, kun pitäisikin tuottaa enemmän kuin ehtii”, Perälä toteaa.
TOISIN KUIN TAIKOSSA, Tabulalandissa galleristit valikoivat joukkoon vain sellaisia taiteilijoita, joista he itse pitävät ja jollaisia pop- ja alakulttuureihin keskittyvästä galleriasta ei vielä löydy.
Genrejä ei varsinaisesti ole rajattu, mutta galleriaan otetaan vain kaksiulotteisia teoksia. Syy on käytännöllinen: maalauksia ja grafiikkaa on veistoksia helpompaa dokumentoida verkkoon.
Ongelmia on silti tullut vastaan. Kuvissa teosten värit vääristyvät helposti, ja kiiltäviä pintoja on vaikeaa ikuistaa.
”Ollaan sitten yritetty heilutella kuvia ja kuvata niitä eri kulmista”, Salminen toteaa.
Teosten esillepanossa verkkogalleria häviääkin fyysiselle tilalle auttamattomasti. Teoskuvien selailu netissä jättää helposti valjun olon, ja tunneside muuten mainiolta näyttäviin töihin jää syntymättä.
Tämä todettiin myös Ornamon selvityksessä. Vaikka noin puolet suomalaisista olisikin kiinnostunut ostamaan taidetta verkosta, toinen puoli ei missään nimessä tahdo hankkia taidetta netistä. He haluavat nähdä ja kokea teoksen ennen ostopäätöstä.
Perälääkin omien teosten esillepano verkossa on mietityttänyt.
”Työni ovat niin isoja, että se vaikutus kun ne näkee elävänä, se on aivan eri asia.”
Verkossa taiteen odotetaan lisäksi maksavan vähemmän kuin fyysisissä tiloissa. Tuskin kovin moni ostaisi kymmenientuhansien teosta pelkän nettikuvan perusteella, vaikka varaa olisikin. Valtavassa tarjonnassa yksittäiset työt hukkuvat massaan helposti, kun taas huolella kuratoitu näyttely esittelee yleisölle tarkkaan valittuja teoksia ja taiteilijoita.
Taikon Edman uskoo silti tulevaan. Tavoitteena on laajentua ulkomaille, vähintään Skandinaviaan. Kansainvälistyminen vaatii runsaasti markkinointia ja esimerkiksi kuljetusjärjestelyjen miettimistä. Ruotsin- ja englanninkieliset sivut verkkokaupalla jo on.
Vielä ei ole laajentumisen aika, mutta ensimmäiset kuukaudet lupaavat hyvää, Edman vakuuttaa.
”Toistaiseksi kallein myymämme teos maksoi 7 000 euroa.”
Kun ensimmäisen teoksen lopulta ostaa, päätyy yleensä hankkimaan myös toisen ja kolmannen.
”Usein ensimmäinen ostos on jokin edullinen teos, alle 300 euroa. Sen jälkeen on helpompi ostaa isompi ja kalliimpi työ”, Salminen on huomannut.
Ehkäpä porttiteoria toimii tässäkin, ja joku rohkaistuu piipahtamaan myös kivijalkagalleriassa. Taiteilijalle näkyvyys verkossa kenties avaa tietä niihin isoihin ja arvostettuihin gallerioihin. Tämä voi olla monelle unelman täyttymys – tilinpäätöksistä huolimatta.
