Viime vappuna AYY:n edunvalvonta-asiantuntija Lotta Aarikka kritisoi blogikirjoituksessaan Miten Otaniemi teki minusta feministin kovin sanankääntein Aallon teekkariyhteisön salaseuroja – Sitsimiesliittoa ja Luolamiehiä – jotka kelpuuttavat jäsenikseen vain miespuolisia opiskelijoita.

Moni blogikirjoitusta kommentoimassa käynyt teekkarinainen oli itsekin kokenut salaseurakulttuurin syrjivänä.

Kaikki eivät olleet kuitenkaan Aarikan kanssa samaa mieltä. Satunnaiset kommentoijat moittivat, että on aivan turha närkästyä, sillä onhan teekkarinaisillakin ikioma salaseuransa – Suokanat.

Niin, keitä Suokanat oikein ovat?

Suokanat googlaamalla joutuu pettymään. Salaseuroista Suokanat on selvästi kaikista vähiten tunnettu, sillä hakuosumia ei juurikaan löydy.

Se alleviivaa Suokanojen ja Otaniemessä toimivien miesten kerhojen välistä suurinta eroa. Siinä missä vaikkapa Luolamiehet sekä Sitsimiesliitto julkaisevat vappulehtiään ja vaikuttavat tätä kautta merkittävästi yleiseen käsitykseen teekkarikulttuurista, ei kanoilla ole samanlaista roolia. He pysyttelevät piilossa.

Tämän myöntää myös taannoin valmistunut, anonyymina pysyttelevä kerhon jäsen, jonka saan päiväkausien pommituksen jälkeen langan päähän.

”Suokanat eivät julkaise lehteä tai pyri sinänsä vaikuttamaan teekkarikulttuuriin. Suokanat on perustettu vastaukseksi tarpeelle naisten verkostoitumiseen tekniikan alalla”, hän kertoo.

”Siinä on vieläkin ihan selvä ero, että millaiset ovat diplomi-insinöörimiesten ja -naisten tulot ja työllisyystilanne valmistumisen jälkeen. Uskon, että tuloeroja voidaan kuroa siten, että me tuemme toisiamme vaikkapa tällaisessa verkostossa. Verkoston jäseniltä on helppo pyytää apua ja tsemppiä, eikä tarvitse välttämättä julkisesti sitten keskustella tällaisista aiheista. Verkostossa se on hitusen helpompaa.”

Suokanat on perustettu 1990-luvun alussa. Jäsenmääräänsä he eivät kerro, mutta ”luku on kolminumeroinen”. Mukana on sekä jo valmistuneita että opiskelevia. Kerholla ei ole omia tiloja.

Kysyn, millainen sitten on Suokanojen rooli laajemmin teekkariyhteisössä.

”Lähtökohtaisesti roolimme on olla tekniikan alan naisten tukiverkosto”, minulle vastataan. Ulospäin näkyvää yritystä muuttaa opiskelijakulttuuria ei siis varsinaisesti ole.

Tämän myönsi myös Suokanojen perustaja, Suomen ylioppilaskuntien liittoa 1990-luvulla johtanut Kristiina ”Lalla” Hartikainen kommentissaan, jonka hän kirjoitti Lotta Aarikan blogitekstiin.

”Opiskelin Otaniemessä vuodet -83-92 ja herrakerhot tulivat tuolloin tutuksi. Näin ne perinteiden jatkajina, enkä voimakkaasti kyseenalaistanut heidän olemassaoloaan. En tee sitä tänä päivänäkään, sillä uskon että myös nämä tahot tulevat muuttumaan, kun aika on kypsä sille.”

Hartikainen kertoo kadehtineensa herrakerhoissa nimenomaan verkostojen syntymistä. Siksi Suokanat muodostuikin juuri naisten omaksi salaseuraksi, jossa verkostoidutaan ja jaetaan vertaistukea.

Niin hyvä asia kuin se onkin, osoittaa se myös, että Aarikalle Suokanoja vastaukseksi tarjonneet kommentoijat ovat väärässä. He eivät suostu näkemään, että kysymys on muustakin kuin tyttöjen ja poikien kerhoista tai verkostojen syntymisestä.

Kysymys on siitä, ketkä rakentavat ja tekevät näkyväksi alan opiskelijoiden kulttuuria. Miehet, naiset vai kaikki yhdessä?

Asioita on vaikea muuttaa, jos halua niiden muuttamiseen ei ole.

Tähän törmäsi myös AYY:n hallitus, joka sai keväällä herrakerhoista nousseen kohun jälkeen tehtäväkseen selvittää, miten tasa-arvo toteutuu AYY:ssä ja sen piirissä toimivissa yhdistyksissä.

Selvityksen tulokset olivat laihat. Hallitus totesi, että kaikkien syrjivien rakenteiden selvittäminen vaatisi huomattavasti laajempaa selvitystyötä kuin mihin resurssit riittivät tänä syksynä.

Kaikki AYY:n piirissä toimivat yhdistykset eivät myöskään vastanneet teetettyyn kyselyyn tai osaansen kysymyksistä, eikä niitä voinut siihen pakottaakaan.

Muun muassa Luolamiesten ja Julkku-lehden takana toimiva Teekkarikulttuurin Tuki ry jätti vastaamatta tiedusteluun siitä, missä suhteessa yhdistyksen toiminnassa on mukana miehiä ja naisia. Vastausta ei herunut myöskään siihen, miten yhdenvertaisuus voisi jatkossa toteutua paremmin. Tämä siis siitäkin huolimatta, että yhdistys saa toimia AYY:n tuella ylioppilaskunnan edullisissa tiloissa.

Laki sallii yhdistyksille rajata jäsenensä vaikkapa sukupuolen perusteella, eivätkä AYY:n hyväksymät ohjesäännöt kiellä tällaisten järjestöjen toimintaa tai tukemista.

Niin kauan kun ne eivät sitä myöskään tee, on muutoksen
lähdettävä opiskelijoista itsestään.

Kuinkakohan kauan se mahtaa lopulta kestää?