”Päätin viettää vuoden 2018 tipattomana. Tällä hetkellä siis kieltäydyn alkoholista täysin. Näin kemistinä voisin tosin tarkentaa, että kyse on etanolista.
En juo edes ykkösolutta. Tänä vuon-na yritin kaupassa ostaa IPAa, jonka luulin olevan alkoholitonta. Kassalla multa kysyttiin papereita ja siinä mulle paljastui, että kaljassa olikin 0,5 prosenttia alkoholia. Kyllä mulla olisi ne paperit olleet mukana, mutta jouduin sitten sanomaan, että ei kiitos sittenkään.
Idea tipattomasta vuodesta tuli, kun reilu vuosi sitten syksyllä muutin takaisin Helsinkiin Lahdesta, jossa suoritin teatteriopintoja. Mulla oli yhtäkkiä taas aikaa käydä kissanristiäisissä, ja usein niiden jälkeen krapula kesti useita päiviä. Sitten oli muutama oikein paha darra. Mutta jatkuva alakulo oli paljon pahempaa.
Alkoholin kova käyttö aiheutti mulle siis henkisesti huonon olon. Sen lisäksi tiesin, että mulla on aika hasardi kevät tulossa: tein töitä opintojen ohella ja mun ensiohjaus Ylioppilasteatterissa oli tulossa. Ajattelin, että mulla saattaisi olla enemmän resursseja käytössä, jos olisin dokaamatta.
Nollatoleranssi on selkeä, vaikka pidän kyllä omaa mielenlujuutta sen verran kovana, että olisin voinut pysytellä myös kohtuukäytössä. Mutta halusin tehdä myös sosiaalisen kokeen ja haastaa itseäni.
Vedin ekat kännit lukion ekalla vuonna 2007 uutena vuotena kolmella Kurko-pullolla. Juomisesta tuli tapa pitää hauskaa. Kun aloitin opinnot silloisella TKK:lla, tuli päälle opiskelijameiningit ja alkoholin käytön määrä kasvoi entisestään. Varmaan oli aikoja, jolloin käytin alkoholia neljänä päivänä viikossa. Ja sitten on ollut muutaman kerran sellaisia kymmenen päivän ryyppyputkia.
Ajattelin, että mulla saattaisi olla enemmän resursseja käytössä, jos olisin dokaamatta.
Mulla on äärimmäisen hidas temperamentti, enkä ole koskaan ollut aggressiivinen humalassa. Mutta esimerkiksi jos on tullut ero, niin on saattanut vetää kännit ja itkeä jossain Teekkarikylän kellarikerroksessa tiskiä vasten.
Ei tää juomattomuus ole ollut mikään pelastus mun hyvinvoinnille. Hyvään fiilikseen vaikuttaa niin moni muukin asia. Maanantait on toki vähän helpompia, kun ei dokaa. Aluksi tuntui, ettei sillä ole mitään vaikutusta. Mutta se johtui siitä, että vaikka en juonut, olin buukannut elämäni ihan täyteen ja nukuin silti liian vähän.
Kyllä ihmisillä on tullut jotain spontaaneja reaktioita. Että jos on pitänyt vaikka mennä keikalle yhdessä niin tuleekin päivää ennen viesti, että hitto sori mä unohdin, ettet sä juo ollenkaan. Mut sit mun vastaus on ollut, että ei hätää, mä voin alkaa vaikka sammaltaa pari tunnin jälkeen, jos sulla tulee parempi olo siitä. Mua ei oo painostettu, mutta tilanne voisi olla toki toinen, jos olisin nuorempi. Jos pitäisi päästä sisään porukoihin tai olisi vaikka just aloittanut opinnot, niin saattaisi olla hankalampaa olla se tyyppi joka ei juo.
Nousuhumalaan liittyy positiivinen draivi, joka on toki puoleensavetävää ja ryhmäyttävää. Oon sen verran menevä ja avoin tyyppi, niin ei se enää ole nykyään niin must.
Kyllä se vaikuttaa, että ihmiset ympärillä on kännissä estottomia. Saa itsekin relata ja ikään kuin tulee itsekin känniin. Olin keväällä yksillä sitseillä, jotka meni itsessään hyvin vaikka en juonut. Mutta sitten jatkoilla ajattelin, että tämä on se hetki kun pitää vetää pää täyteen tai lähteä himaan.
Nyt on jo yli kymmenen kuukautta takana. Tällä hetkellä olen kallistumassa sen puolelle, että en enää jatkossa kieltäydy alkoholista täysin. Mutta krapulaton elämä kiinnostelee.”
Mikko Laine, 28, kemiantekniikan maisteriopiskelija
