Toukokuussa elokuvaohjaaja Saara Cantellin Facebook-päivitystä alettiin jakaa hurjaa vauhtia. Latvialainen elokuvaohjaaja Dāvis Sīmanis oli juuri valittu elokuvaohjauksen professoriksi Aalto-yliopistoon, ja Cantell nosti asiasta metelin somepäivityksessään ennen päätöksen virallista julkistamista. Valintamenettelyn myötä elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen Anne Lakanen irtisanoutui paikastaan laitosjohtajana. Ilmoituksensa mukaan hän koki laitosjohtajan tehtävien hoitamisen mahdottomaksi syntyneessä tilanteessa.

Valinta ja Cantellin kirjoitus kuohuttivat, koska dokumenttielokuvaan keskittynyt Sīmanis valittiin tehtävään kolmen ansioituneen naisohjaajan ohi.

Tapaus lisäsi pökköä viime vuosien kiihkeään keskusteluun siitä, miten epätasa-arvoisessa asemassa naiset ovat elokuva-alalla. Esimerkiksi rahoituksen jakaantuminen mies- ja naisohjaajien kesken puhuttaa, samoin kuin se, miten suomalaisessa elokuvassa ei ole juuri rooleja keski-ikäisille naisille. Myös elokuvapuolen Suomi 100 -hankkeet ovat kaikki järjestelmällisesti mahtipontisia miesten tekemiä tarinoita miehistä, ja naisnäkökulma uupuu kokonaan. Professorivalinnan kriitikot näkivät, että ARTS:issa oli kyse saman epätasa-arvon ulottumisesta yliopistomaailmaan.

”Raadissa taidetaan alitajuisesti odottaa messiasta, eli tietyn ikäistä miestä”, kommentoi paikkaa hakenut käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja Taru Mäkelä, joka asettuu vahvasti Cantellin ja Lakasen tueksi.

Sīmanisin valinta nousi valtakunnallisen median puheenaiheeksi. Keskustelussa etsittiin syyllisiä ja uhreja kuin parhaassa draamassa. Oliko Sīmanisin valinta sukupuolisyrjintää? Vai oliko tämän valinnan kyseenalaistaminen itse asiassa Sīmanisin ja rekrytoijien vähättelyä?

”Toimittajat ovat jättäneet Sīmanisin meriitit enimmäkseen huomiotta keskittyessään muiden hakijoiden taustoihin”, huomauttaa elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen opiskelijoiden ainejärjestön ETL ry:n puheenjohtaja Anna Mellin.

36-vuotias Sīmanis on opettanut yliopistoissa seitsemän vuotta. Muilla kärkinelikossa, on puolestaan esimerkiksi laajempi käytännön kokemus fiktion ohjaamisesta.

”Olemme ainejärjestömme puolesta tehneet kannanoton aiheesta, enkä ymmärrä, miksi asiaa kaivellaan edelleen. Olemme tyytyväisiä siihen, miten Aalto huomioi opiskelijoiden mielipiteen rekrytoinnissa.”

ETL ry kritisoi kannanotossaan muun muassa sosiaalisessa mediassa vellonutta toisen käden tietoon perustuvaa keskustelua sekä toivoo elokuva-alalta samanlaista kiinnostusta muihin laitoksen epäkohtiin, kuten vaikeuksiin saada toisten pääaineiden avoimia professorin virkoja täytettyä.

Ainon tavoittamat hakijat Mäkelä sekä elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja Suomen elokuvaohjaajaliiton (Selo) puheenjohtaja Saara Saarela kertovat osaltaan hakuprosessin epämääräisyydestä. Molemmat kokivat, ettei informaatio liikkunut hakuprosessin aikana kunnolla kaikille hakijoille saakka. Lopulta haetun associate professorin paikka jäi kokonaan täyttämättä, ja Sīmanisille luotiin adjunct professorin paikka.

”En ole kuullut, että näin olisi ennen toimittu yliopistomaailmassa. Tarjotusta paikasta kieltäytyminen ei puolestaan ole mitenkään tavatonta”, Saarela kertoo viitaten muun muassa Svenska Ylen uutisointiin siitä, kuinka Sīmanis sanoi kieltäytyvänsä paikasta tultuaan valituksi. Sīmanis kertoi Ylelle, että kohu Suomessa sai perättömiä huhuja liikeelle Latviassa asti.

Moni näkee adjunct professorin paikan esiasteena sille, että Sīmanisista tulee myöhemmin associate professor. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Anna Valtonen kommentoi väitettä diplomaattisesti:

”Tahdomme tarjota opiskelijoillemme parasta. Adjunct professorin paikka varmistaa paitsi tämän, myös sen, että Sīmanisin tutustuminen laitokseemme sujuu miellyttävästi.”

Elokuvaohjauksen professuurin tarina näyttää siis jatkuvan kesän loputtuakin.

”Tämän seuraaminen on ollut Gogolin tasoista tarinankerrontaa. Mielenkiinnolla jään katsomaan, miten tapahtumat etenevät”, Mäkelä toteaa.

Kävi tarinassa miten tahansa, yhdestä asiasta näytetään olevan yhtä mieltä: keskustelu ei ole tehnyt tikusta asiaa, vaan se on herätellyt tervetullutta aktiivisuutta tasa-arvokeskustelussa valtakunnallisesti.

”Ei näistä asioista puhuminen ole turhaa. Keskustelua ei tule koskaan pelätä”, Saarela summaa.