KUVAT TOUKO HUJANEN

Otaniemi, Aallon keskustoimisto. Kello lyö tasan. Aalto-yliopiston rehtoria Tuula Teeriä ei näy.

Viisi yli. Ei vieläkään.

Vartin yli sovitun tapaamisajan jälkeen Teeri kiitää ohi kohti hissejä vilkaisemattakaan aulassa odottavaan toimittajaan.

Kaksikymmentä yli hänen avustajansa laittaa sähköpostin: ”Oletko tulossa haastattelemaan Tuulaa?”

No, täällä sitä istutaan perse puuduksissa.

Lopulta haastattelu pääsee alkamaan 25 minuuttia myöhässä.

On kaksi vaihtoehtoa. Aallon rehtori on joko todella, todella kiireinen – tai sitten häntä ei kiinnosta.

Kilpailukyky. Brändi. Ranking-lista. Huippuyliopisto. Maailmanluokka, kansainvälisyys, hakupaine, investointi.

Siinä muutamia asioita, jotka Teeriä kiinnostavat.

35 minuuttia kestävän face-to-face-haastattelun aikana Teerin puhe vilisee sanoja, jotka ovat suoraan yritysmaailmasta.

Aalto-yliopistosta hän puhuu isona projektina.

Sitähän se onkin.

Projekti on ollut virallisesti käynnissä reilut kolme vuotta, 1.1.2010 alkaen. Projektissa opiskelee 20 000 opiskelijaa. Sillä on 0,4 miljardin euron kulut. Se on suomalaisen korkeakouluhistorian tavoitteellisin ja isoin uudistus.

Ainoa vertailukohta lienee 1.1.2013 aloittanut Taideyliopisto.

”Eikä se ole kovin suuri yliopisto meihin verrattuna”, sanoo Teeri.

Opiskelijan tietä orientaatioviikosta maisteriksi rehtori kutsuu haastattelun aikana tuotantolinjaksi. Tuota tuotantolinjaa on uudistettu rajusti viime aikoina.

Samaan aikaan henkilökunta ja opiskelijat ovat päästään pyörällä. Ainon selvityksen mukaan 90 % Aallon opiskelijoista ei tunne yliopistonsa korkeakouluja.

Aallossa on käynyt kova puhuri.

Kaikki alkoi vuonna 2006.

Silloin Teeri kuuli ensimmäisen kerran Suomeen perustettavasta uudesta Aalto-yliopistosta. Teeri työskenteli vararehtorina tukholmalaisessa Kungliga tekniska högskolanissa. Ennen vararehtoriutta Teeri toimi samassa paikassa puubioteknologian professorina.

Teeri jutteli eräässä konferenssissa Taideteollisen korkeakoulun silloisen rehtorin Yrjö Sotamaan kanssa. Sotamaa kertoi projektista nimeltä Aalto.

Teeri ajatteli, että projekti on ”juuri sellainen, mitä pohjoismainen yliopistoelämä tarvitsee uudistuakseen ja kansainvälistyäkseen”.

Sanalla sanoen helvetin kova hanke.

Sitä puuhattiin kasaan ennätystahdilla, kunnes pamahti. Syntyi sanonta ”tulla yllättäen kuin Aalto-yliopisto”. Yhtenä aamuna oli uutinen Hesarissa, ja sitten Aalto vain oli täällä.

Ja Teeri.

Teeri valittiin kuudenkymmenen ehdokkaan joukosta. Hänen ei tarvinnut hakea. Hakukomitea lähestyi itse Teeriä.

Komitean mukaan tavoitteena oli löytää rehtoriksi ”näkemyksellinen henkilö, jolla on vankka tieteellinen tausta ja joka on erinomainen muutoksen johtaja.” Paino termillä muutoksen johtaja.

Sellainen Tuula Teeri on. Jykevä kuin mänty, vaikka kuinka tuulisi edestä ja takaa.

Sellaisella on myös aivan erityisen paljon vaikutusvaltaa, sillä muutosjohtajan vastuulla on se, tuleeko uudesta yliopistosta yhtään mitään vai ei. Otetaanko se tosissaan. Pidetäänkö sitä minään.

6. helmikuuta 2013 Aallon henkilökuntaan kuuluva Tiina Tutkija kirjoittaa blogiinsa merkinnän otsikolla Hevosenpaskabingo.

Se on peli, jota voi pelata ”vaikka kollegojen kanssa kahvitauolla, laitoskokouksessa tai opiskelijoiden kanssa luennolla”.

Pelin säännöt menevät niin, että sitä mukaa kun kuulee jonkun bingoruudukon sanoista, se viivataan yli. Kun kokonainen pysty- tai vaakarivi on yliviivattu, huudetaan ”Hevonpaskaa!”

Ruudukon sanat tulevat tässä: Opetusresurssi, CV, hakuprosessi, top-notch, global, impact factor, excellence, ranking, allokointi, maailmanluokka, huippujulkaisu, kilpailukyky, menestyjä, manageri, innovaatio, tenure track.

Jos peliä pelaisi Teerin haastattelun aikana, ehtisi huutaa ”Hevonpaskaa!” kolme kertaa.

Mutta nyt ei huudella. Teeri tuijottaa nimittäin tiukasti työpöytänsä yli.

”Mitäs itse vastaisit tuohon kysymykseen?”

Tapa vastata kysymykseen vastakysymyksellä on Teerille tyypillistä.

Entiset ja nykyiset työtoverit kuvailevat Tuula Teeriä muun muassa seuraavilla adjektiiveilla: vaativa, vahvatahtoinen, määrätietoinen.

”Jos Tuula Teerin kanssa haluaa väitellä, se vaatii erittäin hyvää argumentaatiota ja kaiken jatkuvaa perustelua”, sanoo eräs entinen työtuttu.

”Jos heität kritiikin, Tuula pyytää kehitysehdotuksen.”

Keskustelu kulkeutuu aiheeseen, josta Teeri on saanut kautensa aikana eniten haukkuja. Se on kampuspäätös.

Aallon kampus päätettiin keskittää Otaniemeen vuodesta 2015 alkaen. Lokaa lensi vähän joka suunnasta ja joka niskaan, niin Aallon sisällä kuin sen ulkopuolella.

Teeri, miksi kaikki piti saada samaan paikkaan?

”On ilmeistä, että jos me halutaan rakentaa monialainen yliopisto, niin meidän pitää olla fyysisesti samassa paikassa”, Teeri sanoo.

Mutta miksi sitten Otaniemeen – eikö Helsingin keskusta olisi ollut arvokkaampi paikka tulevalle huippuyliopistolle?

Teeri nauraa.

”Totta kai se olisi arvokkaampaa. Jos joku vain olisi maksanut ja osoittanut ne tilat, jonne me voitaisiin mennä keskustassa, niin totta kai me oltaisiin menty sinne. Mutta kukaan ei tullut tarjoamaan meille niin paljon rahaa ja niin paljon tilaa, tonttimaata, että me oltaisiin pystytty tämä yhteinen kampus tekemään.”

Eipä siitä kyllä kauheasti keskustelua käyty. Eikö Otaniemeen tultu aika rytinällä?

”Kaikenlaisia vaihtoehtoja on, jos ei ota huomioon reunaehtoja. Meillä on myöskin ollut voimakkaana semmoinen tarve, ettei me voida panna rahoja seiniin. Me ei voida käyttää meidän rahoja siihen että me rakennetaan meidän kampus johonkin kivaan paikkaan vaan meidän pitää rakentaa se niin, että meidän kaikkein suurin kuluerä on edelleenkin se, että me tehdään tutkimusta ja tarjotaan korkeatasoista opetusta.”

Hevosenpaskabingon keksijä Tiina Tutkija riisuu takkiaan kahvilassa huhtikuisena aamuna kauppakeskus Sellossa Espoossa.

”Mietin pitkään, että kirjoitanko omalla nimelläni vai anonyymisti, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että sen on pakko olla anonyymi.”

Hän on kaksi kuukautta sitten perustanut blogin nimeltä Huippuyliopisto.

Tiinan oikeaa nimeä ei voi paljastaa tässäkään, koska hän on varma, että siitä olisi hänelle haittaa yliopiston sisäisissä rekrytoinneissa. Hän on työskennellyt 15 vuotta Aallossa, viimeksi post doc -tutkijana.

”Perustin blogin, sillä närää oli ollut henkilökunnan ja opiskelijoiden keskuudessa todella paljon ja kaikki kokivat, ettei sitä kuunnella. Aallossa viestitään koko ajan ulospäin, että tämä on huikea menestystarina, niin koin, että sille on saatava myös vastatarina.”

Tiinan mukaan yksi keskeisimmistä ongelmista on, että kansainvälisyydestä on tullut itseisarvo.

”Sisällöllä ei ole mitään merkitystä. Aalto esimerkiksi apinoi käytäntöjä: se ottaa ulkomailta hyviä ideoita ja käytäntöjä, useimmiten Amerikasta, yhtään miettimättä, että soveltuvatko ne meidän kontekstiin. Mieluummin vain imitoidaan suoraan ulkomailta, koska siellä kaikki on hienompaa ja parempaa.”

Perustettuaan blogin Tiina alkoi saada yhteydenottoja ja palautetta. Moni halusi kirjoittaa myös blogiin. Nyt siellä on useiden Aaltoon tyytymättömien kirjoittajien tekstejä.

Tiina haluaa lisätä, ettei hän vastusta kansainvälisyyden lisäämistä tai tavoitteita, vaan ainoastaan niiden käytänteitä.

”Totta kai pitää tavoitella korkealle. Mutta se maailmanluokka, mitä Aalto tavoittelee, on ihan mahdoton ajatus. Minkä takia se on maailman tärkein asia kivuta korkealle Shanghai-listalla? Niillä yliopistoilla, jotka siellä on, on parhaimmillaan satakertaiset resurssit meihin nähden.”

Aallolla on kunnianhimoinen tavoite olla kansainvälinen huippuyliopisto vuoteen 2020 mennessä.

Siis seitsemän vuoden päästä. Tuula Teeri, eikö se ole hirveän aikaisin?

”Mulle on sanottu taas useasti, että 10 vuotta on aivan liian pitkä aika tehdä tällaista muutosta. Onhan se yritysmaailmassa. Mutta jos ajatellaan meidän tuotantolinjaa, niin se kestää viisi vuotta. Eli jos opiskelija aloittaa ensi syksynä uudistetun kandidaattiohjelman, niin parhaimmillaan hän kävelee ulos maisterina vuonna 2018.”

Ensi syksynä kaikki paitsi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijat, artsilaiset, aloittavat uudistetussa koulutusohjelmassa. Artsilaisille uudistus tulee vuoden myöhässä. Kandivaiheen opinnot muuttuvat entistä laaja-alaisemmiksi, erikoistumista siirretään maisterivaiheeseen.

 Eikö yliopiston ensisijainen tehtävä olekaan tehdä mahdollisimman korkeatasoista tiedettä – ja panostaa sen laatuun?

”On. On on. Mutta eivät nämä asiat ole… eihän meillä ole mitään uutta annettavaa, ellei me itse keksitä niitä asioita. Eli tehdä tiedettä. Meidän täytyy olla asiantuntijoita, jotta me voidaan tuoda jotain uutta yhteiskuntaan. ’Research excellence’ on yksi niistä asioista, jotka meidän pitää saada kuntoon, jotta me voidaan sanoa olevamme maailmanluokan yliopisto.”

Tosin ei Teeri pistäisi pahaksi, jos Aalto yhtäkkiä lävähtäisi kaikkien mahdollisten ranking-listojen kärkipäähän. Samaan aikaan Teeri myöntää, että yliopistojen vertailu keskenään, siis niiden ranking-listojen tekeminen, on ylipäätään todella vaikeaa.

”Meidän ongelmahan on se, että me ollaan aika erikoinen yliopisto. Mä en aio jatkossakaan tuijottaa pelkästään näitä ranking-listoja, vaan uskon eri asioihin. Esimerkiksi siihen, että hyvä tulee hyvän luokse, eli että hakupaineet meille ovat kasvaneet todella paljon ja kasvavat lisää. Ja että ne tulokset joita me tehdään, ovat kansainvälisesti tunnistettuja.”

Hakupaineilla hän tarkoittaa sitä, että ennen Aaltoa yhtä professuuria saattoi huonoimmillaan hakea yksi henkilö. Nyt hakijoita on ollut vähintään parikymmentä per positio.

Aalto-yliopiston operatiivisen toiminnan kulut olivat vuonna 2012 yhteensä 424 miljoonaa euroa. Aallon ulkoisen markkinoinnin budjetti on miljoona euroa, kerrotaan Aallon viestinnästä. Kokonaisbudjettiin verrattuna tuo summa kuulostaa kärpäsenkakalta.

Mutta vertailun vuoksi: miljoonalla eurolla saisi esimerkiksi palkattua Aaltoon kymmenen professoria vuodeksi.

Tuo raha käytetään siihen, miltä Aalto näyttää, kuulostaa ja vaikuttaa ulkopuolisen silmin. Brändistä pidetään hyvää huolta. Aallon markkinointiväki on tottunut maineenhallintaan ja mediaseurantaan, josta myös raportoidaan henkilökunnalle säännöllisesti.

Aallossa siis syynätään hyvin tarkasti läpi joka ainut Aallosta kirjoitettu lehtijuttu. Myös tämä.

Tarkkuus näkyy myös siinä, että kun Teerin kanssa sopii haastattelusta, hänen avustajansa pyytää kysymykset etukäteen. Sellainen on melko poikkeuksellista.

Soittokierros Aallon johdon ongelmista paljastaa kuitenkin yhden asian: yliopiston sisäinen viestintä ei tunnu toimivan. Muutoksia tapahtuu, mutta kukaan ei oikein tunnu tietävän niistä mitään. Taustahaastatteluissa toistellaan samaa mantraa:

”Sisäinen viestintä.”

”Viestintä. Paitsi ulospäin, sinne kyllä riittää paukkuja.”

”Organisaation sisäinen viestintä.”

”Sisäisen viestinnän ongelmat näkyvät Aallon henkilöstökyselyssäkin. Siellä päätöksenteon läpinäkyvyys saa huonoimmat arviot ihan joka koulussa”, sanoo Tiina Tutkija.

Tiinan mukaan negatiiviset asiat jäävät kuitenkin vähemmälle huomiolle.

”Mulla ja todella monella muullakin on sellainen tunne, että täällä vaiennetaan kriittistä keskustelua.”

”Rehtorin kuukausikirjeissä muistetaan aina kertoa, miten Aaltoa on viimeisen vuoden aikana mediassa käsitelty ja kuinka positiivista se on ollut.”

Asioita, jotka Tuula Teeristä pitää tietää:

Hän syntyi Espoossa 20. kesäkuuta 1957.

Hän valmistui ensin filosofian maisteriksi vuonna 1982 ja tohtoriksi 1987. Molemmat tutkinnot hän teki Helsingin yliopistossa. Väitöskirjatyö The cellulolytic enzyme system of Trichoderma reesei syntyi Valtion teknillisessä tutkimuslaitoksessa.

Hän on naimisissa ja hänellä on yksi, aikuinen poika.

Hänellä on koira nimeltä Vinski.

Hän navigoi joka viikko kahden kaupungin väliä, Helsingin ja Tukholman. Teerin perhe nimittäin jäi asumaan Ruotsiin, kun Teeri aloitti työn.

Hänessä on hieman samaa johtajuutta kuin Tarja Halosessa: hän on topakka, lujatahtoinen, mutta samaan aikaan vitsikäs. Ja vähän kärsimätön.

Hän ei ole kuitenkaan jäykkis tai kuiva. Esimerkiksi vappuna Teeri kiipesi Servin mökin katolle tervehtimään riehuvaa opiskelijakansaa. Hän lähti myös täysillä mukaan tämän jutun kuvaideaan, heiluttelemaan punaista huivia keskelle jäistä kaislikkoa.

Kuvauspäivänä paistaa aurinko. Tuula Teeri kiitää paikalle myöhässä, suoraan toisesta tapaamisesta. Hän on hyvällä tuulella ja heittää huulta.

”No niin. Katsotaan, mitä te ootte mun pääni menoksi keksineet.”

Kun selviää, että kuvauspaikalle Otaniemen rantasaunalle on kahdeksan minuutin kävelymatka, Teeri kaivaa puhelimen laukustaan ja soittaa autonkuljettajalleen.

”Mä en juuri ehdi nykyisin kävellä oikein minnekään”, hän perustelee.

”Mun kalenteri on niin täynnä.”

Opiskelijoiden keskuudessa rehtorin auto on herättänyt vitsailua. Esimerkiksi maaliskuun alussa kauppislainen Eero Vassinen nappasi Teerin Audista kuvan ja laittoi sen Facebookiin seuraavalla saatetekstillä:

Miksi rehtori Tuula Teerillä on auto ja autonkuljettaja, mutta printterit ei skulaa, toverien valmistumiset roikkuu kurssien pienien ryhmäkokojen/harvan syklin takia, Kauppiksella ei ole 24/7 lukusalia, peruskurssien luentoprujut on kymmenen vuoden takaa ja päärakennuksen langaton netti on huonompi ku keskivertoyhteys Kazakstanissa? UUNIIN! — at Aalto University School of Economics.

Teerin henkilökohtainen autonkuljettaja, Teppo, painaa kaasua.

Teerin kauden Aalto-yliopistossa piti päättyä 1.4.2014. Huhtikuun puolivälissä Aallon hallitus nimitti hänet toiselle viisivuotiskaudelle aina kevääseen 2019 asti.

Jatkokausi ei tullut kenellekään yllätyksenä. ”Tämä muutos on niin Tuulaa, ettei sitä voi yhtäkkiä vuoden päästä heittää kenenkään muun harteille”, kommentoi eräs Aallon työntekijä kuukautta ennen uutista jatkokaudesta. ”Teeri halutaan pitää”, sanoi toinen.

Teeri itse sanoi, että ”kaikki on mahdollista” ja että ”hän ei ole ehtinyt miettiä koko asiaa, koska on niin kiire”.

Kun Tuula Teerin toinen rehtorikausi päättyy, kaiken pitäisi jo olla viittä vaille huippua. Syksyllä 2013 aloittavilla opiskelijoilla on siinä ihan erityinen rooli. Siis huomio, te aloittavat: teidän pitäisi suunnitelmien mukaan kävellä uuden huippuyliopistostrategian mukaisina huippumaistereina ulos jo vuotta aiemmin.

Teeri on ollut projektijohtajana Aalto-yliopiston hallituksen toiveiden mukainen. Mutta mitä Aallossa pitäisi Teerin seuraavan kauden aikana tehdä paremmin? Tiina Tutkijan mukaan ainakin puhua ja keskustella enemmän. Myös siitä sisällöstä.

”Meidän pitäisi tunnustaa myös meidän ongelmat ja lähteä niiden pohjalta rakentamaan yliopistoa. Nyt strategia on, että negatiivisista asioista vaietaan.”

”Autapas nyt”, Teeri sanoo topakasti ja tarttuu käsikynkästä, kun ollaan matkalla pois kuvauspaikalta.

Teerillä on korkkarit, ja maa on sekoitus lunta, jäätä ja loskaa. Edessä on jyrkkä ylämäki, ja ilman apua Teeri lentäisi rähmälleen.

Kuten kaikki muutkin.

Teeri on kuitenkin tässä hetkessä hyvin one of us. Hän on Aino-lehden kuvausjärjestelijöiden armoilla, talutettavana takaisin autollensa.

Hän hymyilee ja vastailee kärsivällisesti kysymyksiin, vaikka on menty iloisesti puoli tuntia aikataulusta yli.

Autonkuljettaja Teppo odottaa, sillä Teeri on jo myöhässä seuraavasta tapaamisesta.

Teeri istuu takapenkille, Audi käynnistyy, ja sitten hän on poissa.

 
Tiina Tutkijan blogi löytyy osoitteesta huippuyliopisto.blogspot.fi.