Laura Laine on muotikuvittaja, jonka piirtämiä naisia asiakkaat saattavat välillä kuvailla liian oudoiksi tai kuolleen näköisiksi.
”Ymmärrän, että siinä on kuva ihmisestä, mutta se on kuva, eikä oikea ihminen. Se kiinnostaa minua kuvan kannalta, eikä sen takia, että se olisi joku ideaali. Hahmot näyttävät siltä, koska minua kiinnostaa piirtää ne niin.”
Kuten barokkimaalaukset tunnistaa mahtipontisuudesta ja koristeellisuudesta, Laura Laineen teokset tunnistaa langanlaihoista naisista, joilla on pitkät, hulmuavat hiukset, absurdin pienet jalat ja hitusen makaaberi katse. Kuvituksia on saattanut nähdä kansainvälisten lehtien kuten The New York Timesin, The New Yorkerin, Ellen tai Voguen sivuilla. Niin ikään Givenchy, H&M, Zara ja Tommy Hilfiger ovat käyttäneet hänen hahmojaan kampanjoissaan.
Viime vuoden joulukuussa Laineen kynästä syntyneet naiset liimattiin New Yorkin päärautatieaseman metrotunnelin portaikkoon, pylväisiin ja seiniin Pantenen mainoksessa, jonka näkivät sadattuhannet ihmiset.
”Mulle on ollut kiinnostavaa tuoda muotikuvitukseen elementtejä sen ulkopuolelta. Se voi olla depressiivisyys ilmeessä tai jotain joka nähdään groteskina tai epämiellyttävänä. En ole halunnut tehdä iloisia, hymyileviä, nättejä tyttöjä vain koska ne myyvät.”
Laura Laine on vaatimattomasti Suomen yksi kansainvälisesti menestyneimpiä muotikuvittajia, josta tiedetään aivan liian vähän kotimaassaan. Suurin osa hänen kaupallisista töistään ovat ulkomaisille asiakkaille, sillä Suomessa ei muotikuvituksille ole riittävästi kysyntää. Laine on myös itse pysytellyt tietoisesti kuvittaja- ja muotipiirien ulkopuolella.
”Minua ei kiinnosta olla osa jotain skeneä, seurata mitä siinä tapahtuu tai tietää kuka suunnittelee millekin muotitalolle ja miltä kaikki uudet mallistot näyttävät”, Laine sanoo.
Hänelle muoti onkin ollut ensisijaisesti inspiraation lähde. Kun Laine pääsi 18-vuotiaana silloisen Taideteollisen korkeakoulun muotisuunnittelulinjalle suoraan Torkkelin kuvataidelukiosta, hän ei tiennyt muodista sen enempää kuin angstinen taidelukiolainen nyt yleensäkään tietää. Hän haki linjalle, koska pääsykoetehtävät vaikuttivat kaikista hauskimmilta.
Kiinnostus muotiin heräsi vasta myöhemmin koulussa.
”Mä vaan heitin nimiä hatusta kun multa kysyttiin kuka on mun lempisuunnittelija. Sanoin Jil Sander, joka on musta ihan hyvä kuitenkin. Ei pahin klisee”, Laine sanoo ja nauraa päälle.
Muotikuvituksen Laine löysi koulun kurssilla. Sen jälkeen motivaatio ryhtyä muotisuunnittelijaksi katosi täysin. Kandiksi valmistuminen venyi viiteen vuoteen, sillä kuvitustyöt veivät mennessään. Tuntui siltä, että oli vihdoin löytänyt sen, mitä oli hakenut.
Vaikka palaset loksahtivatkin nopeasti paikoilleen, Laine ei ollut tyytyväinen.
”Mulla on vahvasti sellainen tunne, että pitää mennä jatkuvasti eteenpäin niissä asioissa mitä teen. Mulla ei ole koskaan ollut sellaista maalia, että tuon kun saavutan niin olen onnellinen. Tai jos niin ei käy niin elämäni on pilalla. Sitten kun sen saavuttaa, on varmaan aika tyhjä olo.”
Koulussa Laine tapasi myös muotisuunnittelija Daniel Palillon, joka on sittemmin ryhtynyt taidemaalariksi. He muuttivat aluksi samaan kimppakämppään, josta alkoi jo kymmenen vuotta kestänyt rakkaus.
Laine ja Palillo ovat tavallista pariskuntaa symbioottisempia: he asuivat yhdeksän vuotta 42-neliöisessä eiralaisessa yksiössä, jakoivat saman työhuoneen ja tekivät välillä töitä yhdessä. Nykyään heidän Hakaniemen kaksiossa on sentään ovi, jonka voi sulkea.
Laura Laineen työt syntyvät, kuten hyvät ideat yleensä: Laine ottaa lyijytäytekynän käteensä ja luonnostelee hahmoja paperille. Asiakas on saattanut lähettää jonkun tietyn vaatekappaleen, jonka haluaa kuvaan, tai sitten vain toiveen tietynlaisesta fiiliksestä. Silloin Laine saa itse suunnitella hahmolle vaatteet. Vaatteet tosin kietoutuvat langanlaihan naisvartalon ympärille vain tavalla, joka sopii kuvituksen ehtoihin.
”Osalla suunnittelijoista on enemmän taiteellisia arvoja kuin toisilla, mutta muoti liittyy ulkonäköön ja siitä ei pääse mihinkään. Siihen liittyy esteettisiä arvoja, jotka tekevät todella onnelliseksi. Jos joku kuva tai asu herättää tunteita, niin eihän se ole arvotonta.”
Yhden hahmon työstämiseen voi mennä aikaa parista päivästä kuukauteen. Laine hioo niitä Brahenkentän vieressä sijaitsevassa työhuoneessaan, vaikka asiakas olisi maailman toisella puolella. Jokainen muutosehdotus tarkoittaa sitä, että Laine joutuu tarttumaan pyyhekumiin. Korjauskierroksia saattaa tulla pari-kolme per kuva.
”Aluksi stressasin tosi paljon siitä, että haluan olla helppo tyyppi, jonka kanssa on kiva tehdä töitä. Sellainen, joka tekee hyvää jälkeä mahdollisimman nopeasti eikä koskaan valita, että aikaa on liian vähän.”
Tällä hetkellä Laine voi jo vapaasti valita, mitä töitä tekee, kenelle ja miksi. Keväällä Laineella oli näyttely Designmuseossa, jossa hän esitteli kokoelman nimeltä The Wet Collection. Se koostui lasista tehdyistä, moniulotteisista syvänmeren kaloista. Niiden läpikuultavat sisälmykset näyttivät irtokarkeilta, mutta irvokkaaseen kokonaisuuteen ei haluaisi törmätä oikeassa elämässä.
Kalat syntyivät, kun Laine kutsuttiin Hollannissa pidettävään ryhmänäyttelyyn, jossa eri alojen taiteilijat tulkitsivat eläintaiteilija Ernst Haeckelin töitä. Laine piirsi ideansa paperille ja seisoi vieressä ohjaamassa lasinpuhaltajia.
Puhalletut lasikalat saattavat kuulostaa oudolta hyppäykseltä naiselle, joka piirtää yleensä angstisia, jopa anorektisen laihoja naishahmoja. Tosiasiassa jo lapsena Laine tutki eläimiä ja teki niistä huvikseen erilaisia tutkielmia ja piirsi levinneisyyskarttoja. Lasikaloissa yhdistyivät taide, biologia ja tutkiminen. Laineelle kalat olivat siis täysin luonnollinen luova askel suuntaan, joka haastaa häntä eniten.
Hän on oppinut, että keneltäkään muulta ei tarvitse hakea tekemisilleen hyväksyntää. Riittää, että on itse tyytyväinen.
”Aloittelevalle kuvittajalla on tärkeintä, että on kova innostus tehdä. Jos keskittyy liikaa siihen, mistä saa rahaa, ei pääse pitkälle. Nykyään teen sitä mikä kiinnostaa. Jos jokin ei kiinnosta, haen uutta suuntaa. En näe rajoja siinä, missä mun pitäis olla.”
Tietysti Laine on kriittinen omaa työtään kohtaan. Mutta silloinkin, kun koko kalenteri on täynnä työprojekteja, hän ei tingi siitä, että tulos on Laura Laine, samalla tavalla kuin Picasso on Picasso.
”En pysty lähettämään työtä asiakkaalle ellen ole siihen täysin tyytyväinen, vaikka tietäisin, että asiakas hyväksyisi sen. Miksi edes tekisin sitä, jos siitä tulee vain ihan OK?” hän sanoo.
Laine ei näe perfektionismissa mitään pahaa, kunhan pystyy työskennellessä keskittymään tekemiseen eikä lopputulokseen.
”Silloin uskon, että tulos on aina hyvä, oli se sitten mitä tahansa.”
Silloin ei myöskään haittaa, vaikka joku muu haukkuisi hänen töitään kuolleiksi, aneemisiksi tai anorektisiksi.
LAURA LAINE
- 31-vuotias taideperheen lapsi.
- Asuu Helsingin Hakaniemessä.
- On aivan koukussa House of Cardsiin.
- Käy kerran pari vuodessa Intiassa joogameditaatiossa.
- Ollut teininä mallitoimisto Paparazzin mallina.
- Rakastaa amerikkalaisia dollarikauppoja.
- Ei ole aamuihminen.
