Tajusin hiljattain, että elämme historiassa.
Oivallus tapahtui startup-tapahtuma Slushissa, missäs muuallakaan. Tiedätte konseptin: kaksi päivää ryysimistä ja ryyppäämistä pukuväen kanssa, joka näyttää muoviset nimilaput kaulassa samalta kuin alle 12-vuotiaat lentomatkustajat.
Siellä pistin ensimmäistä kertaa naamalleni virtuaalilasit. Ne kuljettivat minut pois marraskuisesta Suomesta vieläkin harmaampaan paikkaan: pakolaisleirille.
Kahdeksan minuutin ajan haukoin henkeä. Ulospäin näytti, että pyörin kypärä ja kuulokkeet päässä maanisesti pientä ympyrää. Itse koin kuitenkin kokonaisen maailman. Kun käänsin päätäni ylös, näin taivaan, ja kun katsoin selkäni taakse, siellä jatkuivat loputtomat telttarivit.
Kyseessä oli YK:n kolmiulotteinen lyhytdokumentti Clouds Over Sidra, joka kertoo pakolaisleiristä Jordaniassa. Videolla 12-vuotias syyrialaistyttö esitteli arkeaan: mutalammikoita, vastapaistettua leipää, tyttöjä pelaamassa jalkapalloa. Vaikka kuva ei ollut kristallinkirkas ja liitoskohdat välillä tökkivät, tuntui, että sen kaiken koki oikeasti itse. Hetket välittyivät kaunistelematta ja suoraan, suoremmin kuin missään toisessa välineessä.
Silloin tajusin, että kun 360-asteiset kamerat ja virtuaalilasit lyövät kunnolla läpi, maailma ei ole enää entisensä.
Virtuaalilasien kehittämisen buumi
alkoi muutama vuosi sitten. 20-vuotias yhdysvaltalainen
Palmer Luckey tuskastui lasien uupumiseen ja
alkoi rakentaa sellaisia vanhempiensa varastossa. Ja hups:
joukkorahoituskampanja toi Oculus Rift –laseille yli 2,4
miljoonaa dollaria. Viime vuonna Facebook osti yrityksen 2,5
miljardilla dollarilla. Nyt laitteelle on kehitetty satoja
sovelluksia ja sen luvataan tulevan myyntiin ensi vuoden
alussa.
”Lasien tarkoitus ei ole kopioida tosimaailman lakeja. Niiden tarkoitus on tehdä asioita, joita tekisimme, jos mitkään fysiikan lait eivät rajoittaisi meitä. Kukaan ei tule käyttämään laseja kävelläkseen ympäri virtuaalista parkkipaikkaa”, Luckey kommentoi elokuussa The Wall Street Journalissa.
Virtuaalilasien pointti onkin, että kun ne pistää päähänsä, todellinen maailma katoaa. Katse kulkee kuten oikea katse, mutta joko kokonaan luodussa tai filmatussa maailmassa. Se on kuitenkin vasta alkua.
Virtuaalitodellisuuden (virtual reality eli VR) rinnalla on nousemassa myös laajennettu todellisuus (augmented reality eli AR). Siinä missä virtuaalilaseissa käyttäjä katoaa toisiin maailmoihin, laajennettu todellisuus lisää asioita tosimaailmaan.
Esimerkki: kävelet kadulla ja lasit näyttävät sinulle, kuinka kaukana edellä kävelevä ihminen on ja onko hän sinkku. Kun kokoat hyllyä, viereen ilmestyy haamukäsi, joka näyttää sinulle oikeat vaiheet. Ja jos jalkasi murtuu, lääkäri näkee laseilla suoraan murtuneen luun. Eli kaikki, minkä voi mitata, voi nähdä laseilla.
Yhdessä virtuaalisen ja laajennetun todellisuuden lasit mullistavat maailman.
”Jos niiden merkitystä arvioi kokonaisuutena, kyse on suuremmasta muutoksesta kuin nykyiset kännykät ja netti yhteensä”, sanoo tulevaisuudentutkija ja teknologiavisionääri Risto Linturi.
Se on paljon sanottu. Linturia kannattaa kuitenkin kuunnella. Kun teknologiakentällä tapahtuu, Linturi seisoo etujoukoissa. Elämäntyönsä teknologian parissa tehneellä johtajalla on laaja kokemus tietotekniikan murroskohdista ja uusien teknologioiden leviämisestä.
Hänen mukaansa mullistus on valtava, koska lasit muuttavat ratkaisevasta ihmisen suhdetta fyysiseen ympäristöön. Ajan ja paikan merkitys hälvenee. Vaikka istuisi kotisohvalla, laseilla voi matkustaa ympäri maailmaa tai tavata rakkaitaan. Tietenkin internet on niiden pohjalla, mutta myös sen keksimistä pohjustivat aikanaan muut keksinnöt.
”Muutos ulottuu ihmisenä olemiseen”, Linturi sanoo.
Jos laitteita vertaa internetin kehitykseen, olemme nyt Linturin arvion mukaan vuodessa 1993.
Muutama vuosi aiemmin oli keksitty www ja internetistä puhuttiin, mutta esimerkiksi yritysten ei ollut hyväksyttävää liittyä sinne. Vuonna 1994 presidentti Ahtisaari julkaisi sähköpostiosoitteensa ja kaksi vuotta myöhemmin Suomessa käynnistettiin laaja internet-saarnaaminen. Vuonna 1997 samanaikaisia netinkäyttäjiä oli kerrallaan muutamia satoja. Tapana oli, että yhteys avattiin vain pikaisesti ajaksi, jossa sähköpostit saatiin auki.
Lasien tulevaisuus kehittyy kuitenkin todennäköisesti paljon nopeammin.
”2020-luvun loppuun mennessä vaikutukset on yhtä isot kuin
netin vaikutukset tähän mennessä. Ei me silloin kännyköitä
käytetä tai näpytellä mitään hakusanoja”, Linturi
uskoo.
”NIIDEN KÄYTTÖÖN SOPISI PYÖREÄ HUONE, ETTEI IHMINEN KOLHI ITSEÄÄN.”
Samaa sanovat muutkin asiantuntijat. Piilaaksoon keskittyvä teknologiauutissivusto Re/code kysyi tänä keväänä viideltä VR-alan pioneereilta, missä he uskovat tekniikan olevan viiden vuoden päästä. Arviot vaihtelivat siitä, että laitteita löytyy jokaisesta julkisesta tilasta siihen, että koko maailma on yhtä virtuaalitodellisuutta. Yksi arveli, että laite kutistuu yhtä pieneksi kuin silmälasit, ja toinen, että jokainen omistaa lasit. Siis viiden vuoden päästä!
Nyt se tuntuu vaikealta uskoa, kun virtuaalilaseja on myynnissä vasta muutama malli. Oculuksen lisäksi keskeisiä valmistajia ovat Samsung, Sony, Microsoft ja HTC. Halvimmat puhelimeen nojautuvat pahvista ja muovista kootut lasit maksavat vain noin 10 euroa. Samsungin ja Oculuksen yhdessä kehittämää Gear VR:ää myydään parilla sadalla eurolla.
”Laitteet alkavat olla hyvällä tasolla. Oculus on jo kypsänoloinen vehje, kun taas halvat Androidiin liitettävät eivät ihan ymmärrä, mihin pää osoittaa”, Linturi arvioi.
Laajennetun todellisuuden laseja sen sijaan ei ole vielä olemassa lainkaan. Niitä kyllä kehitetään kovaa kyytiä. Pisimmällä on Microsoft, joka arvioi laitteiden olevan kuluttajien käsissä viiden vuoden päästä.
Nykyiset raakileet ovat vielä kömpelöitä. Hologrammi ilmestyy vain kapeaan osaan näkökenttää ja akunkesto on surkea. Virtuaalilasien ongelma taas on etenkin niiden aiheuttama pahoinvointi. Koska silmä ja korvan tasapainoaisti reagoivat eri tahtiin, monelle iskee laseista matkapahoinvointia muistuttava kuvotus.
”Se on kuitenkin selvää, että laitteet saadaan toimimaan lähes nykyteknologiaa kehittämällä. Mitään tieteellisiä läpimurtoja ei enää tarvita”, Linturi sanoo.
Hän uskoo, että tulevaisuudessa kumpaakin tekniikkaa voidaan käyttää samoilla laseilla.
Linturi kannustaa
suomalaisia hyppäämään kelkkaan ajoissa.
”Ei tarvitse kirittää kuin kaksi vuotta ja olemme kärjessä. Niin käy, kun tarttuu nousevaan juttuun tarpeeksi ajoissa, Vanhalla alalla pitää opiskella vuosikymmeniä ennen kuin voi yrittää päästä ohi.”
Kuulostaa kiehtovalta, mutta myös hieman pelottavalta. Jos jo nyt nukummekin älypuhelinten kanssa, miten pahasti voimme jäädä koukkuun laitteisiin, joilla kaikki tylsä ja kipeä on mahdollista sulkea kokonaan pois?
Linturista on selvää, että lopulta osa ihmisistä lakkaa kokemasta reaalimaailmaa ja tilaa netistä letkuilla ruokaa. Virtuaalilasien kanssa kun ei paljoa liikuta tuolista minnekään.
”Niiden käyttöön sopisi pyöreä huone, ettei ihminen kolhi itseään”, Linturi toteaa äänensävyllä, josta on vaikea sanoa, onko hän tosissaan. Ja jatkaa:
”Mutta miten se poikkeaa television ylikatselusta? Osa ihmisistä jää aina koukkuun laitteeseen kuin laitteeseen, oli sitten kyse älypuhelimesta tai tietokonepeleistä. Ainakin virtuaalimaailma on henkisesti aktiivista tekemistä.”
Mutta entä oikea pahuus? Virtuaalilasien avulla on mahdollista oppia taitavaksi aseenkäyttäjäksi ja laajennetuilla laseilla nähdä suoraan valtimoiden sijainnin, jolloin partaveitsi väärissä käsissä on entistäkin tuhoisampi yhtälö. Puhumattakaan dystopioista, joissa terroristit valjastavat robotit käyttöönsä ja tuhoavat kaiken elollisen ja… Linturista huolet ovat ymmärrettäviä, mutta hän muistuttaa, että laitteet eivät tee kenestäkään pahista.
”Niin se on ollut aina. Joku keksii aseita, joku luotiliivejä.”
Hän itse uskoo, että lasit ennen kaikkea helpottavat arkea ja auttavat tavallisia ihmisiä. Virtuaalilaseissa alkuvaiheen isoimpia käyttötapoja ovat etenkin opetus ja pelikäyttö. Laajennetun todellisuuden laseista on taas hyötyä etenkin lääketieteessä, tutkimuksessa ja kunnostustöissä.
”EI ME SILLOIN KÄNNYKÖITÄ KÄYTETÄ TAI NÄPYTELLÄ MITÄÄN HAKUSANOJA.”
Uusista keksinnöistä on aina helppo luoda sekä villejä haaveita että moraalipaniikkeja. Lopputulos tuntuu kuitenkin yleensä aika arkiselta. Jos 20 vuotta sitten alapäätä kutitti kiusallisesti, ainoa tapa saada neuvoa oli kysyä tutuilta tai kävellä kirjastoon. Tietoa oli, mutta valtavan huonosti saatavilla. Jos silloin joku olisi selittänyt, että kämmenen kokoisella värkillä voi sekä katsella muiden genitaaleja, kissoista kuvattuja videoita että ystävien naamoja, se ei olisi kuulostanut lainkaan iPhone 6:lta.
Sama pätee nytkin. Voimme toki keksiä mahdollisimman omituisia käyttötapoja uusille laseille, kuten kaduilla käveleviä vaaleanpunaisia elefantteja. Mutta olisiko aikoinaan ollut kuvaavaa sanoa älypuhelinta laitteeksi, jolla voi kantaa tuhansia pinkkien norsujen kuvia? No ei.
Jos 20 vuoden päästä tekisimme aikamatkan tähän hetkeen, tilanne olisi suurin piirtein sama. Todennäköisesti silloin tuntuu hämmentävältä, että vuonna 2015 saatoimme tehdä tai ymmärtää yhtään mitään. Että miten pärjäsimme, kun tietoa sai vain arpomalla Googleen pari hakusanaa ja toivomalla parasta.
”Lapsenlapsemme tulevat sanomaan että ’vau, voitteko uskoa, että 2000-luvulla ainoa tapa tallentaa urheilupeli tai perhejuhla oli ottaa siitä stillkuva pienellä ruudulla?’ Elämme suurta muutosta”, nyt 23-vuotias Luckey sanoi marraskuussa CNN:n haastattelussa.
Juuri niin. Siksi kannattaa ottaa kaikki ilo irti siitä, että vielä hetken saa kokea, miltä tuntuu elää vanhoja hyviä aikoja.
Kuvitus: Jaakko Suomalainen