”Voisittekste laittaa jotain varoituksia näihin pizzapaketteihin, että saattaa maistua erittäin paskalta”, laukoo pizzaansa tyytymätön nörttipoika kuluttajapalvelun puhelinvaihteelle.

Nörtin heitoille hörähtävät sadattuhannet katsojat YouTubessa.

”Onks tää niiku vitsi vai ihan real life?” kysyy YouTube-käyttäjä Miro Huusansaari videon kommenteissa.

”Tuntuu et toi on mun tulevaisuus 7 vuoden pääst”, toteaa käyttäjä nimeltä Mada potato.

Nörtti-videot voisivat ihan hyvin olla dokumentteja jonkun oikeasta elämästä.

Mutta Nörtti on täysin keksitty. Kirosanat hahmon suuhun on kirjoittanut Aleksi Delikouras, 24-vuotias elokuvaohjauksen opiskelija Aalto-yliopistosta. Delikouraksen luoma Nörtti-hahmo sekoilee ja seikkailee myös suositussa nuortenkirjasarjassa.

Delikouras on onnistunut siinä, missä monet turhautuneet vanhemmat ja opettajat eivät: hän on houkutellut lukemista vierastavat teinipojat kirjallisuuden ääreen.

Nuoret aikuiset lukevat kirjoja vähemmän kuin 1990-luvun alussa, kertoo Tilastokeskuksen tutkimus parin vuoden takaa. Nykynuoriso on liian laiskaa, huudetaan keskustelupalstoilla. Internet on pilannut nuorison aivot, keski-ikäiset valittavat. Suomalaiset kadunmiehestä kansanedustajaan pohtivat kulmat kurtussa, mitä tehdä, kun lukutaitokin heikkenee, vaikka aina aiemmin on oltu listan kärjessä.

Kyse ei ole lukemisen rappiosta, vaan lukutottumuksien muutoksesta. Kilpailevia vapaa-ajan houkutuksia on koko ajan enemmän. Nuoret eivät enää ajaudu automaattisesti kirjojen pariin, vaan haluavat viettää vapaa-aikansa älypuhelinten ja tietokoneiden parissa.

”Koska valtaosa lukemisesta tapahtuu verkossa, niin sanottu silmäilevä lukeminen lisääntyy”, kertoo lasten- ja nuortenkirjallisuuden vapaa tutkija ja kriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen.

Silmäilevään lukutapaan tottunut nuori voi kokea romaanin lukemisen liian työlääksi. Kustantajat tekevät kaikkensa reagoidakseen tähän kamppailuun. Esimerkiksi monimediaisten kirjasarjojen avulla yritetään koukuttaa nuoret tiettyyn tarinaan ja maailmaan.

”Ei ole hirveästi varaa pitkästyttää lukijaa. Lukemisen muoto on nykyään erilainen kuin mihin on totuttu”, sanoo Aleksi Delikouras.

”Nuoret lukevat enemmän blogitekstejä kuin kirjoja. He ovat tottuneet lukemaan lyhyttä ja ytimekästä tekstiä ja saattavat olla lukijoina kärsimättömiä. Haluan koukuttaa lukijan heti alusta lähtien, ettei hän menetä mielenkiintoaan.”

Delikouraksen peliriippuvaisesta teinipojasta kertova Nörtti-kirjasarja – jonka kolmas osa ilmestyi vastikään – on saanut paljon kiitosta sekä lukijoilta että kirjallisuuskriitikoilta. Sarja on ollut monille nuorille ensimmäinen kunnollinen kosketus kirjallisuuteen. Sen ensimmäinen osa New Game – Nörtti oli vuoden 2012 Finlandia Junior -ehdokas.

”On hyväksyttävä, ettei läheskään kaikkia nuoria voi koukuttaa lukemiseen. Lukemisesta on tullut yhä pienempien piirien harrastus”, toteaa Heikkilä-Halttunen.

Nörtin maailma on kuitenkin laajentanut piirejä sen verran, että Delikouraksen kirjasarjaa on kutsuttu nuorten lukuharrastuksen elvyttäjäksi.

Nörtti-saaga alkoi yläasteen kouluprojektina, jossa tehtävänä oli luoda dokumentti vakavasta yhteiskunnallisesta aiheesta. Delikouras valitsi aiheeksi tietokoneriippuvuuden. Hän käsikirjoitti ja kuvasi yhteensä seitsemän videota, joita tähdittää DragonSlayer666-nimimerkkiä käyttävä nörttipoika.

Videoiden vetovoima ei perustu niinkään sisällön jännittävyyteen. Sarjassa Nörtti tekee arkisia juttuja, kuten ährystää autokoulussa ja soittaa kuluttajapalveluun. Katsoja ihastuu sen sijaan Nörtin olemukseen ja humoristisen ulosantiin.

Nörtti on lahjakas pelaaja, muttei oikein tule toimeen ihmisten kanssa. Hän on jatkuvasti pahantuulinen, sillä nettiyhteys on liian hidas ja peli pätkii. Vaikka Nörtti vaikuttaa päälle päin vihaiselta pitkätukkaiselta hirviöltä, hän on kuitenkin pohjimmiltaan kiltti.

”Ensimmäisestä videosta tuli niin hauska, että päädyttiin Nörttiä näyttelevän kaverin kanssa julkaisemaan se YouTubessa. Linkattiin se myös pelifoorumeille, ja ihmiset alkoivat jakaa sitä. Viikossa videolla oli jo tuhansia katselukertoja.”

Myös loput videot julkaistiin YouTubessa. Sarjan kolmatta osaa on tähän mennessä katsottu yli 500 000 kertaa.

Kiroileva nörtti keräsi nopeasti oman fanijoukon. Kun videoiden kuvaamisessa tuli pitkä tauko, eräs kärsimätön fani ehdotti, että Nörtin elämästä tehtäisiinkin kirja.

Ajatus Nörtistä kirjan päähenkilönä oli aluksi Delikourakselle vieras, mutta vähitellen koomisen internet-hahmon vangitseminen kirjan kansien väliin alkoi tuntua kiinnostavalta haasteelta. Vaikka Delikouras oli vasta parikymppinen, hänellä oli paljon kokemusta käsikirjoitusten tekemisestä. Niin, ja olihan hän muutaman kirjankin jo ehtinyt julkaista.

”Yläasteella meillä oli kaverin kanssa eeppinen suunnitelma tehdä sata ninja-aiheista videota YouTubeen. Tehtiin kolme, kunnes tajuttiin luovuttaa. Olin kuitenkin kirjoittanut jo sadalle jaksolle pitkät käsikirjoitukset, enkä halunnut niiden menevän hukkaan.”

Käsikirjoitusten pohjalta syntyi yhdessä kustannustoimittajaäidin kanssa vuosina 2009–2011 julkaistu Fatal Ninja -kirjasarja. Trilogian päähenkilö on nuori soturioppilas, joka haluaa tulla voittamattomaksi taistelijaksi. Kirjat sijoittuvat Nörtti-sarjaa ajallisesti ja maantieteellisesti kauemmas, feodaaliajan Japaniin, ja autokoulun sijaan liikutaan taistelukoulun käytävillä.

Suomi on kulttuurialueena pieni verrattuna vaikkapa Yhdysvaltoihin. Siellä kirjallisuuden young adult -genre variaatioineen on kovassa huudossa Twilighteineen ja Nälkäpeleineen.

”Vuosituhannen taitteesta lähtien käännöskirjallisuus on haastanut nuorten mielenkiintoa kotimaiseen nuortenkirjallisuuteen. Monen mielestä on coolimpaa lukea isolla markkinointirahalla mainostettuja nuortenkirjoja. Nuorten kiinnostus lukemiseen on pirstaloitunut myös suuren lajityyppivalikoiman myötä”, tutkija Heikkilä-Halttunen toteaa.

Suomessa hallitsevassa asemassa on ollut pitkään realistinen kotimainen nuortenkirjallisuus, Anni Swanit ja Tuija Lehtiset. Nyt genre on joutunut altavastaajaksi muiden puristuksissa. Sen valttina on kuitenkin edelleen samaistumiskelpoisuus ja tuttuus. Samaistuminen on avainsana myös Delikouraksen tapauksessa. Sarkastinen teininörtti vetää puoleensa, sillä tämä kamppailee monille lukijoille tuttujen asioiden kanssa ja puhuu nuorille tuttua kieltä.

Tähän tyyliin: ”Mun mutsi on vitunmoinen diktaattori.”

Saadakseen hahmojensa puheen kuulostamaan uskottavalta Delikouras vietti aikaa pikkusiskonsa koulussa jutellen alakoululaisten kanssa, luki kommentteja YouTubessa ja navigoi keskustelufoorumeilla. Hän meni sinne, missä nuoret viettävät vapaa-aikaansa.

”Jotkut ovat huomanneet luettuaan mun kirjoja, että oho, mä pystynkin lukemaan, ei tää olekaan maailman vittumaisinta hommaa. Sen jälkeen on helpompi siirtyä haastavampien kirjojen kimppuun”, Delikouras sanoo.

Kirjasarjan menestyksen takana ovat Delikouraksen ponnistelut ymmärtää ihan oikeasti, mistä sukupolvea nuoremmat tykkäisivät.

Koulujen opintosuunnitelmien laatijoille se on osoittautunut haasteellisemmaksi tehtäväksi.

Suurimpia hidasteita nuorten lukemiselle on kiinnostuksen puute. Kirjat, joita koulussa luetaan, saattavat tuntua nuoresta liian lapsellisilta tai yksinkertaisesti tylsiltä. Vaikka koulujen opetussuunnitelmissa olisi tarjolla myös ajankohtaisia teoksia, monet yläaste- ja lukioikäiset kahlaavat edelleen vain kotimaisen kirjallisuuden klassikoita vuosisadan takaa.

Delikouraksen mielestä pakolliset lukemistot tappavat helposti motivaation.

”Nuoren pitäisi löytää oma juttu. Pahinta, mitä voi tehdä, on pakottaa nuori lukemaan jokin tietty klassikko.”

Delikouras korostaa, että nuorille on tärkeää antaa vapaat kädet.

”Koulussa opetetaan, että pilkkujen pitää olla kohdillaan ja kielen pitää olla kaunista. On kuitenkin hyvä muistaa toinenkin puoli: rosoinen teksti voi myös olla taidetta tai ’oikeaa’ kirjallisuutta.”

Heikkilä-Halttunenkin painottaa valinnanvapauden tärkeyttä. Mieluisaa kirjallisuutta löytyy, kun aikuiset eivät työnny kirjan ja nuoren väliin, vaan luottavat tämän omaan makuun ja intuitioon.

”Joskus aikuiset pyrkivät holhoamaan nuorten lukemista liikaa. Kimmoke lukemiseen voi syntyä tietyn mielenkiinnon kohteen kautta. Se motivoi heikompaa lukijaa selviämään paksuistakin opuksista. Monille lukijoille on ominaista, että kun yksi juttu kiinnostaa, haluaa tietää siitä kaiken”, Delikouras pohtii.

Hän myöntää itsekin skipanneensa Taru Sormusten Herrasta -kirjojen runonpätkät, mutta etsineensä kärppänä lisätietoa hahmojen miekoista.

Kirjailija Delikouras myöntää, ettei aina ole ollut hirveän hyvä kirjoittaja tai lukija. Lukuintoa ovat vesittäneet huonot kokemukset kirjallisuuden parissa.
Nuorena Delikourakselle lukeminen oli hidasta, kirjojen verkkainen tempo herpaannutti mielenkiinnon, eikä pitkien kuvailevien jaksojen perässä malttanut pysyä. Oli hedelmällisempää käyttää aikaa elokuviin ja peleihin.

”Harva kokee olevansa huono leffan katsoja, mutta moni pitää itseään huonona lukijana.”

Kun Delikouras aloitti ensimmäisen Nörtti-romaaninsa, hän päätti kirjoittaa sellaisen kirjan, jonka olisi itse 12-vuotiaana jaksanut lukea. Kirjan niille, jotka olivat huonoja lukemaan.

”Pidin kirjoittaessa mielessä, että Nörttien lukijat luultavasti pelaavat päivittäin ja ovat tottuneet nopeaan tempoon. Peleissä jaetaan palkintoja nopealla syötöllä, joten ajattelin, että nuoret lukijatkin saisivat kirjassa tasaisin väliajoin palkintoja, eli vitsejä tai koukkuja, jaksaakseen pysyä hereillä.”

Sen takia Nörtti-kirjoissa edetään vauhdikkaasti tapahtumasta toiseen. Kuvailun sijaan keskitytään henkilöhahmoihin. Delikouras kokee omaksuneensa elokuvista montaasityylisen kerrontatavan: tarina kerrotaan kohtauksilla ja kuvilla sen sijaan, että pysyttäisiin pitkään yhdessä paikassa tai hetkessä. Nörtin päivä tiivistyy muutamaan virkkeeseen.

Tähän tyyliin: Tänään nukuin, kunnes heräsin. Menin koneelle, lagasin siellä, kunnes huomasin, että liika on liikaa. Menin takaisin tajuttuani, että koskaan ei voi olla liikaa. Voitin melkein Hege91:n Battlefieldissä. Menin nukkumaan.

”Pelit ja leffat kehittyvät nopeatempoisemmiksi. Kirjojen kerronnassa pitäisi pysyä kehityksen perässä ja ajassa kiinni.”

Delikouras on kiertänyt kirjailijavierailuja kouluihin järjestävän Lukukeskuksen välityksellä kertomassa koululaisille kirjoittaja- ja lukijataustastaan. Käyntien tavoitteena on ollut innostaa nuoria kirjoittamaan ja lukemaan omilla ehdoillaan. Ne ovat muistuttaneet pikemminkin stand up -show’ta kuin luentoja. Ehkä myös siksi vastaanotto on ollut niin positiivinen.

”Ne ovat olleet jymymenestyksiä.”

Monet koululaiset ovat innostuneet kirjailijavierailuista ja pyytäneet netissä jälkeenpäin neuvoa kirjoittamiseen.

”Tuntuu hyvältä, kun takarivin myrtsit huppupäät kertovat lukeneensa kirjani ja odottavansa innolla seuraavaa. Kyllä ne örrimöykytkin lukevat, kun löytyy jotakin kiinnostavaa.”

Vaikka nuorten lukemisen suhteen maalataan piruja seinälle leveällä pensselillä, peliä ei ole vielä menetetty. Internet vie tulevaisuudessakin valtaosan nuorten vapaa-ajasta, eikä se ole välttämättä ollenkaan huono juttu.
Aleksi Delikouras latasi yläasteella muutaman minuutin mittaisen videopätkän nettiin ja päätyi kirjoittamaan kirjoja ihmisille, jotka ennen vihasivat lukemista.

He ehkä tajusivat, etteivät olekaan huonoja, vaan uuden sukupolven lukijoita.

KUVAT ALEKSI POUTANEN